Erika Vikman ja Danny
Joulua Dannyn ja Erikan on tarkoitus viettää Erikan vanhempien luona Lempäälässä.
Julkkikset

Erika Vikman ja Danny kutsuttiin jouluksi Erikan lapsuudenkotiin: ”Tämä on ensimmäinen joulu, jota vietämme yhdessä vanhempieni kanssa”

Erika Vikman ja Danny rauhoittuvat joulunviettoon näillä näkymin Erikan lapsuudenkodissa – Danny sai kutsun sukujouluun ensimmäistä kertaa.
Teksti: Johanna Yrjölä Kuvat: OM-arkisto

Laulaja Erika Vikman, 25, on asunut jo jonkin aikaa Kirkkonummella Dannyn, 76, luona. Erikan mukaan pariskunnan syksy on ollut niin kiireinen, etteivät he ole ehtineet juurikaan nauttia yhteisestä ajasta.

– Olemme olleet molemmat lähes koko ajan menossa, joten kotona vietetty aika on jäänyt vähiin. Oma syksyni huipentuu Veeti Kallion ja Erja Lyytisen kanssa tehtävään, kymmenen paikkakuntaa käsittävään Blue Christmas -joulukiertueeseen.

Perhejoulu Lempäälässä

Joulua Dannyn ja Erikan on tarkoitus viettää Erikan vanhempien luona Lempäälässä.

– Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että lähdemme sinne molemmat joulunviettoon, tai ainakin saimme kumpikin kutsut. Tämä on ensimmäinen joulu, jota vietämme yhdessä vanhempieni kanssa, Erika kertoo.

Ensi vuoden alussa parilla on suunnitelmissa lähteä myös aurinkolomalle.

– Tammikuussa olisi tarkoitus lähteä johonkin lepäämään. Olen tosin silloinkin vielä pari viikkoa keikkakiertueella, joten lähden matkaan vasta Dannyn jälkeen. Hän päättää kohteen, ja minä lennän sinne jälkikäteen – suunnilleen niin se varmasti menee, Erika nauraa.

X