Julkkikset

Erilaisten temperamenttien tunnistaminen voi pelastaa parisuhteen: sininen Minna Oulasmaa ja punainen Mika Pesonen uskovat, etteivät olisi yhdessä ilman sitä

Minna Oulasmaa on rauhallinen introvertti. Mika Pesonen on kilpailuhenkinen ekstrovertti. He ovat saaneet kahden erilaisen ihmisen parisuhteen toimimaan hyödyntämällä temperamenttiajattelua.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Elina Simonen

Minna Oulasmaa on rauhallinen introvertti. Mika Pesonen on kilpailuhenkinen ekstrovertti. He ovat saaneet kahden erilaisen ihmisen parisuhteen toimimaan hyödyntämällä temperamenttiajattelua.

Tässä miehessä on jotakin erityistä, Minna Oulasmaa ajatteli, kun hän luki Mika Pesosen viestejä. He olivat löytäneet toisensa deittipalvelu Eliittikumppaneissa ja alkaneet kirjoitella toisilleen. Mika kirjoitti syvällisesti, ja tuntui, että heidän välillään oli yhteys.

Minna oli jo ehtinyt miettiä, olisiko parempi, jos hän vain eläisi yksin. Vaikka hän työskenteli parisuhde- ja seksuaaliterapeuttina, hän ei ollut saanut omia parisuhteitaan kestämään. Uteliaisuus kuitenkin voitti, ja hän päätti kokeilla, vielä kerran.

Väestöliitossa vastuuasiantuntijana työskentelevä Minna on koulutukseltaan paitsi parisuhde- ja seksuaaliterapeutti myös työnohjaaja ja terveydenhoitaja. Ratkoessaan asiakkaittensa tai oman elämänsä ihmissuhteita hän käyttää toisinaan apunaan väreihin perustuvaa temperamenttijaottelua, joka jakaa ihmisten temperamentit neljään eri kategoriaan. Siniset ja vihreät ovat introverttejä, punaiset ja keltaiset ekstroverttejä. Jokaisella värillä on lisäksi muita ominaispiirteitä. Temperamentin katsotaan olevan sisäsyntyistä: se on muuttumaton ja eri asia kuin persoonallisuus, jota elämänkokemus ja kulttuuri muovaavat. Yksikään temperamentti ei ole toista parempi; ne ovat vain erilaisia.

Minna on saanut väreihin perustuvassa temperamenttitestissä tulokseksi sinisen. Siniset ovat pikkutarkkoja, pohdiskelevia ja hitaita tekemään päätöksiä. Myyntivalmentajana työskentelevän Mikan pääväri on punainen. Hän on sosiaalinen, kilpailuhenkinen, ideoiva ja nopea päätöksissään.

Mikakin käyttää väritemperamenttimallia vetämissään valmennustilaisuuksissa. Nyt he ovat kirjoittaneet yhdessä Tunnista tyyppisi -kirjan, jossa he avaavat temperamenttijaottelua niin työpaikan ihmissuhteissa kuin perhe- ja parisuhteissakin.

Treffit Kauniaisissa tekivät sen heti selväksi. Vaikka ensimmäinen ”kohtaaminen” oli tapahtunut jo heidän kirjoitellessaan toisilleen, kahvilassa molemmista tuntui, että tästä voisi tulla jotakin.

Molemmat olivat eronneet, ja lapset olivat jo isoja. Suhteesta voisi tulla kahden aikuisen suhde.

–Olimme ehtineet hankkia aika paljon kokemusta ja erota niin monta kertaa, että osasimme arvostaa toisiamme, Minna sanoo puolileikillään.

He alkoivat tapailla ja neljä vuotta sitten muuttivat yhteen.

”Toista pitää kohdella niin kuin hän haluaa itseään kohdeltavan”

Mika kuuli neljästä temperamenttimallista ensimmäisen kerran Minnalta, ja se mullisti hänen ajatteluaan. Hän oivalsi ihmisten erilaisuuden – sen ettei pidä kohdella muita niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Niinpä hän ymmärtää, että Minna tarvitsee sinisen temperamenttinsa takia enemmän rauhaa ja omaa tilaa kuin hän itse.

– Olisi sadismia, jos minä jossakin tilanteessa pyytäisin Minnaa heittämään kannat kattoon, koska itse tykkään elää niin. Toista pitää kohdella niin kuin hän haluaa itseään kohdeltavan.

Mika uskoo, että ilman temperamenttiajattelua he eivät ehkä olisi yhdessä.

– Vasta sen kautta aloin paremmin ymmärtää itseäni ja parisuhteitani, hän sanoo.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Tyyne Pennanen. Jutussa Minna Oulasmaa ja Mika Pesonen kertovat muun muassa siitä, mitkä muut asiat pitävät parisuhteen kasassa temperamenttiajattelun lisäksi . Lue koko juttu Annasta 3/2020 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X