Julkkikset

Erja Häkkisen elämä muuttui yllättäen keskellä katua – kertoo asiasta Kotiliedessä

Erja Häkkinen on taas elämänmuutoksen edessä. Vuonna 2022 Monacossa asuvan Erjan on määrä astua Suomessa toimivan kosmetiikkajätin omistajan saappaisiin. Nyt hän kertoo Kotiliedessä, miten hänen matkansa maailmalle alkoi.

Teksti:
Aino Haaparanta
Kuvat:
Mirva Kakko, Om-Arkisto

Erja Häkkinen on asunut jo vuosikausia ulkomailla. Nykyään hän seurustelee Suomessa asuvan miehen kanssa.

Erja Häkkinen on taas elämänmuutoksen edessä. Vuonna 2022 Monacossa asuvan Erjan on määrä astua Suomessa toimivan kosmetiikkajätin omistajan saappaisiin. Nyt hän kertoo Kotiliedessä, miten hänen matkansa maailmalle alkoi.

Erja Häkkinen, 57, ei nuorena koskaan ajatellut olevansa mallityyppiä. Hän kertoo uusimman Kotilieden haastattelussa tunteneensa itsensä siihen hommaan väärän näköiseksi: silmät olivat eri paria ja pituutta oli vain 172 senttiä.

Yllätttäen tuntematon mies oli kuitenkin kehunut Erjan poskipäitä ja tarjoutunut kuvaamaan hänestä mallikansion.

”Ajattelin, etten missään nimessä lähde vieraan miehen kuvattavaksi. Kyseessä voi olla vaikka minkälainen pervo. Sitten muistin papan sanat ja rohkaistuin”, Erja muistelee vuosia sitten Turun keskustassa tapahtunutta kohtaamista lehdessä.

Pappansa sanoilla hän tarkoitti seuraavaa: älä koskaan sano, ettet osaa, ainakaan ennen kuin olet yrittänyt.

Ne mielessään Erja uskaltautui ottamaan askeleet, jotka muuttivat hänen koko elämänsä suunnan.

Malliksi Pariisiin

Kuvat poikivat Erjalle paikan Merja Tammen mallikouluun Helsinkiin. Erja oli tuolloin 24-vuotias.

Ennen pitkää Erja olikin jo Pariisissa

”Palkkiot olivat aivan eri luokkaa kuin Suomen mallimarkkinoilla. Kuulas ihoni ja korkeat poskipääni olivat Ranskassa kova juttu. Töitä riitti.”

Lopulta reissu venähti kymmeneksi vuodeksi. Mallin töiden lisäksi Erja työskenteli myös matkatoimiston palveluksessa. Myös silloin kohtalo astui mukaan kuvioihin, ja Erjan oli aika ottaa jälleen uusi suunta elämässään.

”Olin tuttavani järjestämillä illallisilla Monacossa, ja siellä oli myös Mika Häkkinen. Siitä alkoi yhteydenpitomme.”

Erja Häkkinen muutti Monacoon tammikuussa 1996. Koska Erja ei löytänyt Monacosta itselleen sopivia töitä, ryhtyi hän Mika Häkkisen assistentiksi. Hugo-poika syntyi vuonna 2000 ja Aina-tytär neljä vuotta myöhemmin.

Lue lisää uusimmasta Kotiliedestä!

X