Julkkikset

Eron jälkeen uuden rakkauden löytänyt Milana Misic: ”Tuntuu niin hyvältä, että haaveilen häistä”

Laulaja Milana Misic, 47, on onnellinen siitä, että hän uskaltaa taas rakastaa. Rinnalla on uusi kumppani, jonka kanssa Milana saa elää haaveilemaansa hyvää arkea. – Toivon, että meillä on loppuelämä aikaa toisillemme, Milana sanoo.

Teksti:
Eveliina Lauhio
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

– Sain lapsena parisuhteesta sellaisen mallin, että jokainen pettää ja kulkee mielihalujensa mukaan. Sen takia minun on ollut vaikeaa luottaa ihmisiin. Olen onnellinen siitä, että uskallan jälleen rakastaa, Milana Misic sanoo.

Laulaja Milana Misic, 47, on onnellinen siitä, että hän uskaltaa taas rakastaa. Rinnalla on uusi kumppani, jonka kanssa Milana saa elää haaveilemaansa hyvää arkea. – Toivon, että meillä on loppuelämä aikaa toisillemme, Milana sanoo.

Laulaja Milana Misicin, 47, rakkauselämään kuuluu hyvää. Hän on viime kesästä lähtien ollut parisuhteessa. Ennen nykyistä suhdettaan hän vietti muutaman vuoden sinkkuna sen jälkeen, kun hänen 23 vuotta kestänyt avioliittonsa päättyi eroon.

”Mieheni bongasi minut kesäteatterin lavalta, kun esitin naispääroolia Taivallahden kesäteatterin Tukkijoella-näytelmässä. Olen myöhemmin nauranut, että naisen ei aina todellakaan tarvitse olla pyntättynä parhaimpiinsa kiinnittääkseen miehen huomion – minä olin pukeutunut 1800-luvun köyhäksi tytöksi.

Sanoin jo ensimmäisillä treffeillä, että minua on vaikea lähestyä. Tapailun aloittamisen aikaan olin keskellä kirjaprojektini kiivainta vaihetta. Olin juuri saanut käsiini minua koskevat lastensuojeluviranomaisten raportit, jotka olivat rankkaa luettavaa. Tein selväksi, että haluan edetä hitaasti. Mies kunnioitti toivettani. Teimme viime kesänä monia pitkiä kävelyitä Helsingin rantoja pitkin ja tutustuimme toisiimme.”

”Ihastuin mieheni kiltteyteen”

Minua viehättää se, että vietämme kumppanini kanssa mahdollisimman tavallista arkea. Kokkaamme yhdessä, harrastamme urheilua, katselemme televisiota ja matkustelemme. Elämäni on ollut niin täynnä draamaa ja erilaisia episodeja, että toivon kaikkein eniten tasaista ja turvallista oloa. Ihastuin mieheni kiltteyteen, rauhallisuuteen ja huumorintajuun.

Sekä äitini että isäni olivat aikoinaan hulivilejä. Sain lapsena parisuhteesta sellaisen mallin, että jokainen pettää ja kulkee mielihalujensa mukaan. Sen takia minun on ollut vaikeaa luottaa ihmisiin.

”Olisin halunnut lapsia”

Olen onnellinen siitä, että olen pystynyt päästämään irti peloistani ja uskallan jälleen rakastaa. Tällä hetkellä tuntuu niin hyvältä, että haaveilen häistä. Haluaisin olla vielä kerran päivän prinsessana ja pitää isot juhlat. Aion kuitenkin edetä rauhallisesti. Toivon, että meillä on loppuelämä aikaa toisillemme.

Oman ydinperheen puuttuminen ja lapsuuteni rikkonaisuus ovat varmasti syitä, miksi omien lasten saaminen tuntui minusta aiemmin hyvin tärkeältä. Olisin halunnut lapsia ex-mieheni kanssa, mutta niitä ei tullut. Lopulta lapsettomuus oli myös pääasiallinen syy, jonka takia avioliittomme ajautui kriisiin. Lapsettomuuden aiheuttama epätoivo valtasi koko elämän, eikä parisuhteemme ollut enää pelastettavissa.”

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa laulaja Milana Misic kertoo muun muassa sen, miltä tuntuu epäily siitä, että lapsena hänen tuttipulloonsa saatettiin laittaa alkoholia. Lue juttu Annasta 16/2018. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X