Julkkikset

Eron jälkeen voimakkaasti rakastunut Miia Nuutila: ”Päätimme, että tämä on meidän liittomme, eivätkä lapset saa tulla väliimme”

Kun näyttelijä Miia Nuutila tapasi muusikko Antti Paavilaisen, he olivat kaksi eronnutta sielua. Nyt heillä on yhteinen uusperhe ja rakastava ymmärrys toisiaan kohtaan. – Jo Antin olemus tekee minut onnelliseksi ja rauhoittaa minua.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Sampo Korhonen

– Meillä on perheessä hyvä meininki. Emme riitele Antin kanssa juuri mistään, Miia Nuutila sanoo.

Kun näyttelijä Miia Nuutila tapasi muusikko Antti Paavilaisen, he olivat kaksi eronnutta sielua. Nyt heillä on yhteinen uusperhe ja rakastava ymmärrys toisiaan kohtaan. – Jo Antin olemus tekee minut onnelliseksi ja rauhoittaa minua.

Näyttelijä Miia Nuutila istuu helsinkiläisravintolan pöydässä ja hymyilee iloisesti. Positiiviseen hehkuun on selvä syy.

– Elän nyt onnellisinta aikaa ikinä. Olen selvästi aikuisempi ja tyytyväisempi kuin ennen, hän myöntää.

Miian mukaan isot muutokset elämässä ovat tehneet hänelle hyvää. Hän erosi viisi vuotta sitten ja on ollut nyt yli neljä vuotta yhdessä muusikko Antti Paavilaisen kanssa. Pari on ollut naimisissa reilut kolme vuotta.

Miia on myös tietoisesti kehittänyt itseään.

– Yritän opetella ottamaan kauniit sanat vastaan ja sanomaan kiitos. Teen jatkuvasti työtä itsetuntoni ja -arvostukseni kanssa, ja onneksi edistystä tapahtuu koko ajan.

Lisääntynyt onnellisuus näkyy siinäkin, että marraskuu on yleensä ollut Miialle masentavan harmaata aikaa, mutta nyt hän oli koko loppuvuoden hyvällä mielellä.

– Vasta nyt, lähes viisikymppisenä, alan todella elää.

Hyvä ero

”Avioero varsinkin pitkästä liitosta on monelle tosi rankka paikka, ja siitä selviäminen voi viedä vuosia.

Ehkä uusi rakkaus kultaa muistot, mutta omassa avioerossani näen vain hyviä puolia. Se ei ollut riitaisa, eikä raskaskaan. Avioliitto oli paljon raskaampi kuin ero.

Olin ex-mieheni kanssa naimisissa viisitoista vuotta. Meillä oli hyviä aikoja yhdessä, sain kaksi ihanaa lasta ja heille parhaan mahdollisen isän. Sitten vain tapahtui jotakin tai ehkä puuttui jotain… Miten sitä kuvaisi… Se oli kuin hedelmä, joka kypsyi ja oli valmis. Uskon kohtaloon, näin ilmeisesti piti käydä.

On onni, että kohtasin Antin, joka hänkin oli juuri aiemmin eronnut. Me ymmärrämme toisiamme ja kestämme olla erossakin toisistamme. Kaikki on Antin kanssa luontevaa ja helppoa, töissä ja kotona.

Joulun alla olimme kaksistaan lomalla etelässä ja viime kesänä teimme yhdessä kesäteatteria. Laitamme yhdessä ruokaa, ja kun Antti leikkaa mökillä nurmikkoa, minä lämmitän puusaunaa. On mukava puuhastella, kun toinen on lähellä. Ihania erityishetkiä mökillä ovat ne, kun paistamme muikkuja huvimajassa pari kertaa kesässä.

Jo Antin olemus tekee minut onnelliseksi ja rauhoittaa minua. Olen paljon impulsiivisempi kuin hän, ja jos kiehahdan, hän toteaa vain, että otetaas nyt ihan rauhallisesti. Tai hän sanoo, että luota itseesi, kaikki menee hyvin, ja yleensä minä rauhoitun.”

Näyttelijä Miia Nuutila ja muusikko Antti Paavilainen ovat olleet naimisissa reilut kolme vuotta. Kuva vuodelta 2017.
Näyttelijä Miia Nuutila ja muusikko Antti Paavilainen ovat olleet naimisissa reilut kolme vuotta. Kuva vuodelta 2017.

Suurperhe

”Olemme joka toinen viikko kaksin, joka toinen viikko paritalossamme asuvat tyttäreni Mimosa, 17, ja poikani Amos, 14, sekä Antin 17- ja 12-vuotiaat pojat.

Kolme vuotta sitten muutimme vajaan vuoden seurustelun jälkeen perheet rohkeasti yhteen. Se oli luontevaa, vaikka kummallakaan ei ollut lapsuudenkodista kokemusta eikä mallia uusperheestä.

Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Rakkaus on niin voimakas, luotimme siihen.

Päätimme, että tämä on meidän liittomme, eivätkä lapset saa tulla väliimme. Pelisäännöt ja vuoroviikot olivat alusta asti selkeät ex-puolisoiden sekä lasten kanssa.

Mielessäni oli aluksi idyllinen kuva isosta perheestä, jossa on paljon perheaikaa ja tehdään asioita yhdessä. Aivan niin täydellistä elämä ei ole ollut. On vaikea tottua siihen, että lapset eivät ole koko ajan lähellä. Kaikilla on omia menoja, ja yhteistä aikaa onkin tosi vähän. Mutta on meillä joskus idylliä, viimeksi jouluna, kun koristelimme yhdessä kuusen ja kävimme luistelemassa.

Tietysti Antin lapset tukeutuvat enemmän häneen ja minun lapseni minuun, mutta olemme molemmat kaikkien neljän vanhempia. Lapsilla on samat säännöt, ja jokaisen harrastukset ovat yhtä tärkeitä.

Olen iloinen siitä, että suhteet ex-puolisoihin ja heidän kumppaneihinsa ovat hyvät. Minä suorastaan tykkään eksäni nyksästä, hän on tosi hieno tyyppi.”

Lue myös: Antti Paavilainen rakkaudestaan Miia Nuutilaan: ”Voi vain ihmetellä, kuinka ihana ihminen toinen on”

Vanha sielu

”Olen aina tuntenut itseni vähän vanhemmaksi kuin ikävuoteni. Nyt 47-vuotiaana koen olevani keholtani noin 53- ja sielultani ehkä jo 71-vuotias. Näen, että elämäni on viime vuosina nousujohteisesti keventynyt.

Olin 13, kun viisikymppinen isäni sai aivoverenvuodon. Rukoilin silloin hirveästi hänen puolestaan ja pelkäsin monta vuotta, että hän kuolisi.

Isä kuntoutui ja elää edelleen, mutta minulta jäi murrosikä väliin. Ei tullut mieleenkään kapinoida, vaan yritin olla kuormittamatta liikaa äitiä tai isää.

Murrosikä iski minulle vasta vajaat kymmenen vuotta sitten. Liitossani ei ollut silloin erityistä kriisiä, mutta jostakin uhma ja rajojen etsiminen nousi. Tarve kapinoida juonsi teini-iästä ja puhkesi juuri silloin, kun aikuinen elämäni oli kyllin turvallista ja vakiintunutta.

Eksäparkani joutui sietämään murrosikäistä vaimoaan, mutta hyvin siitä selvittiin. Kapinointi kannatti. Nyt tiedän paremmin, mitä haluan, ja olen varmasti mukavampi ihminen kuin vaikka kymmenen vuotta sitten.”

Tosi reipas

”Äitini on aina ollut vahva, energinen ja päättäväinen. Kun olin lapsi, hän sanoi, että päätä, ettet tuu kipeeksi. Se taisi tehota, sillä en ollut ikinä pois koulusta, paitsi kun makasin eristyksissä aivokalvontulehduksen takia.

Pärjäsin koulussa ja olin reipas, mutta en ollut luonnonlahjakkuus vaan pikemmin tunnollinen puurtaja sekä läksyjen tekijä. Halusin hyviä numeroita, koska niistä sai kiitosta.

Olen yhä sitkeä ja teen paljon töitä. Kun töitä on ollut vähemmän, olen kehitellyt omia tuotantoja, kirjoittanut näytelmiä ja työllistänyt itseäni.

Viime vuosina olen myöntänyt herkkyyteni ja uskallan olla myös heikko. Ennen olin väsyneenä kiukkuinen ja jatkoin suorittamistani. Nykyään jos olen allapäin, sanon sen Antille ja voin käpertyä hänen kainaloonsa.

Tunnistan jo, mikä on väsymystä ja mikä esimerkiksi surua, riittämättömyyttä tai pelkoa. Kärsivällisyys ja armollisuus ovat lisääntyneet huimasti.

Olen saanut elämässäni paljon hyvää palautetta, kehuja ja kannustusta, mutta minun ei ole helppo ottaa kiitosta aidosti vastaan. Aina jokin puoli minussa alkaa väheksyä, ja saatan helposti vetää maton jalkojeni alta. Välillä olen tosi väsynyt taistelemaan sisäistä lannistajaani vastaan.”

Iso ja herkkä

”Muistutan ääneltäni ja eleiltäni äitiäni, mutta ruumiinrakenteeni geenit tulevat isän suvulta.

Olen ollut tavallaan ruma ankanpoikanen. Joku sanoi minulle lapsena, että kauheeta, kun sä oot iso. Se jäi pitkään vallitsevaksi kehonkuvakseni. Tykkään syömisestä ja olen 176 senttiä pitkä, mutta en ole koskaan ollut lihava.

Isous-tunteesta johtuen olen kuitenkin laihduttanut monta kertaa. Se on ollut turhaa itseni ruoskimista. Aika saman näköinen olisin varmaan ollut ilman kuurejakin, eikä muutaman kilon pudotus ole muuttanut kehonkuvaani mitenkään.

Pelasin kouluikäisenä koripalloa ja pidin siitä. Luotin kroppaani ja vähitellen, lukioiässä, aloin tykätä itsestäni. En ole aikuisenakaan kuvitellut olevani kaunotar, mutta olen tyytyväinen ulkonäkööni.

Näyttelijän ammatissa on hyväkin, jos ei ole liian kaunis. Tavallisen näköinen ei jää kauneuden vangiksi vaan on vapaa olemaan monipuolisesti mitä vain.”

– Olin aikaisemmin tulisempi. Nykyisin osaan sanoa, että tänään on näköjään huono päivä. Jo raivostumisen vaaran tunnistaminen helpottaa, Miia sanoo ja seisoo heinikossa.
– Olin aikaisemmin tulisempi. Nykyisin osaan sanoa, että tänään on näköjään huono päivä. Jo raivostumisen vaaran tunnistaminen helpottaa, Miia Nuutila sanoo.

Aika unohtaa

”Pohjimmiltani olen positiivinen luonne enkä halua murehtia menneitä.

Pyrin aina kohtelemaan muita ihmisiä kunnioittavasti, ja näyttelijänä olen tottunut siihen, että ulkonäköäni arvioidaan. En ole kokenut varsinaista seksuaalista häirintää, mutta henkisestä väkivallasta minulla on eräs traumaattinen kokemus.

Olen ollut ongelmia hautovaa tyyppiä, ja minun oli vaikea antaa anteeksi sitä, että eräs kollega loukkasi minua aikoinaan tosi pahasti. Hän tunnisti herkkyyteni ja pääsi puukottamaan ikävästi. Se oli mielestäni silkkaa alistamista.

Olen työstänyt asiaa ja lukenut narsismia käsittelevää kirjallisuutta ja tajuan, että tällä ihmisellä on omat ongelmansa. Narsistia ei voi muuttaa, eikä hän osaa pyytää anteeksi. Ainoa mahdollisuus on olla olematta hänen kanssaan tekemisissä.

Yritän antaa hänelle mielessäni anteeksi. En näe sitä uhriutumisena vaan selviytymisenä.

Tapasin hänet sattumalta äskettäin pitkästä aikaa. Ensin säpsähdin, mutta sitten tajusin, ettei kohtaaminen tuntunut oikein miltään.

Uskon, että pystyn vähitellen unohtamaan koko asian. Ehkä olen henkisesti vahvempi kuin nuorempana.”

Lepo auttaa

”Olen onnellisimmillani silloin, kun olen levännyt ja tunnen olevani pirteä. Keski-iän saavutettuani huonounisuus on hiipinyt elämääni. On ollut pakko kiinnittää huomiota siihen, että saan riittävästi unta ja yrittää elää muutenkin terveellisesti: sopivasti lepoa, työtä ja rentoutusta.

Minulla oli pitkään erityisen vaikeat PMS-oireet, kärsin niistä melkoisesti. Oli kipuja, mielialan vaihtelua ja vaikka mitä.

Elämäni muuttui, kun aloitin muutama vuosi sitten hormonikierukan käytön. On minulla vieläkin ärtsypäiviä, mutta tiedostan ne, ja yleisesti olo on tasaisempi. Harmittaa, että en älynnyt hankkia kierukkaa aiemmin.”

Kasvua yhä

”Olen kiinnostunut itsestäni ja ihmisistä yleensäkin. Olen lukenut erilaisia oppaita ja opetellut aktiivisesti rakastamaan itseäni ja kehoani. Etsin onnea ja vapautta ja koen, että ne löytyvät, kun opin tuntemaan itseäni ja elämää.

Luen, kuuntelen podcasteja, käyn kursseilla ja teen esimerkiksi peiliharjoitusta. Siinä seistään peilin ääressä ja sanotaan itselle ääneen jokin vahvistava asia. Tärkein lause on ’minä rakastan sinua’.

Olen harjoitellut myös kiitollisuutta. Yksinkertainen tehtävä on listata viisi asiaa, joista on kiitollinen. Minulla ne ovat yleensä perhe, työ, terveys, ystävät ja luonto. Mutta ne voivat olla mitä vain: vaikka aamukahvi tai pitkästä aikaa pilkahtava aurinko. Kun olen opetellut kiitollisuutta, olen alkanut nähdä hyviä asioita jo ilman harjoituksiakin.

Joitakin vuosia sitten kouluttauduin energiahoitajaksi kaksi vuotta kestävällä kurssilla. En ole ehtinyt tehdä energiahoitoja työnäni, mutta opin muun muassa tunnistamaan oman superegoni voiman ja sain työkaluja sen kanssa elämiseen.”

Suuri rakkaus

”Keski-ikä kuulostaa sanana mielestäni tylsältä, mutta vanhenemisessa on viisastumisen mahdollisuus. Siksi se ei kauheasti pelota. Arvostan elämää kokeneita ihmisiä, ja he kiinnostavat minua koko ajan enemmän.

En ole aktiivisesti miettinyt omaa vanhuuttani tai kuolemaa. Toki alitajuisesti pelkään läheisteni menettämistä. Vanhana uskon olevani yhä tasapainoisempi ja tyytyväisempi. Kierrätän ja teen hyviä asioita. Toivon olevani myös joskus aikanaan ihana isoäiti.

Lapsuuden jumaluskoni on muuttunut henkisyydeksi. Yritän elää mahdollisimman hyvin, sillä uskon, että tänne synnytään uudelleen. Uskon myös, että hyvät teot tulevat takaisin, joskus jopa välittömästi.

Ajattelen, että voi tapahtua vielä vaikka mitä ihanaa. Ilmastokriisiin löydetään ratkaisu, saan tehdä kivoja töitä ja iloita lasten elämästä ja kokea haltioitumista asioista, joista minulla ei vielä ole aavistustakaan.

Antin kanssa on hyvä olla, ja minulla on enimmäkseen onnellinen olo. Tämä on todellista rakkautta.”

Juttu on julkaistu Annassa 3/2020.

X