Esa Saarisen mukaan parisuhteen arki koostuu pienoistienristeyksistä - otetaan esimerkiksi keitetty kananmuna
Filosofi Esa Saarinen arvelee voivansa olla elämänkumppanina ’tosi raivostuttava’. – Rakastettuni katsoo paljon läpi sormien.
– Mietin luentojani kaiken aikaa.
Filosofi Esa Saarinen arvelee voivansa olla elämänkumppanina ’tosi raivostuttava’. – Rakastettuni katsoo paljon läpi sormien.
Tyylistä ei voi erehtyä. Leopardikuosiseen takkiin, mustiin paksusankaisiin silmälaseihin ja mustiin kenkiin sonnustautunut filosofi Esa Saarinen, 69, ottaa meidät vastaan työhuoneensa ovella.
Jos Esan look on tuttuakin tutumpi, tunnistettava on myös ääni, joka on luennoinut elämän ihmeestä pian viiden vuosikymmenen ajan.
Vain 24-vuotiaana tohtoriksi väitellyt E. Saarinen, kuten hän itseään kutsuu, jäi eläkkeelle soveltavan filosofian professorin virastaan kesällä 2021. Siihen väliin on mahtunut paljon: lukuisia julkaistuja kirjoja ja yksi levykin, usein loppuunmyydyt Pafos-ajattelulomat Kyproksella ja Aalto-yliopiston huippusuosittu Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarja.
Vajaa 10 vuotta sitten luennot julkaistiin myös netissä. Ensin Youtubessa, jossa luentoja on tähän mennessä katsottu yli kaksi miljoonaa kertaa, sitten podcast-alustoilla, joilla kuuntelukertoja on kertynyt satojatuhansia.
Viime vuoden syyskuussa julkaistiin uusin kirja E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta ja ajattelun ajattelusta, joka keikkui pitkin syksyä sekä äänikirjapalveluiden että kirjamyyntitilastojen kärkisijoilla.
Selvää on, että vaikka virkatyö päättyi, elämäntyö jatkuu. Esa luennoi edelleen yrityksille ja kirjoittaa parhaillaan jatko-osaa kirjaansa. Pafokselle hän aikoo matkata niin pitkään kuin voimia riittää.
Yhteistä kaikille E. Saarisen tekemisille tuntuu olevan se, että niistä tulee poikkeuksetta hittejä. Mikä hänen ajatuksissaan oikein vetoaa?
”Välillä liikutuin, välillä nauroin vedet silmissä”
Viime syksynä Esan nimi alkoi pompsahdella esiin eri ihmisten kanssa keskustellessa yhä useammin. Työkaverin sisko paljasti ahmivansa Filosofia ja systeemiajattelu -luentoja netistä jo toista kertaa, ihan vain omaksi ilokseen. Näin hän kuvaili tuntojaan: ”Esa Saarisen hyväntahtoinen ääni on kuin lämmin huopa, johon kääriytyä, kun on huono päivä tai paha mieli. Luentojen teemoissa on aina toiveikkuutta. Esimerkit saavat nauramaan, liikuttumaan tai vähintään reflektoimaan omaa elämää.”
Samoilla linjoilla on asianajaja Jussi Lehtinen, jonka ensikosketus Esa Saariseen oli 1990-luvun puolivälissä. Tuolloin hänet vietiin Helsingin yliopistolle kuuntelemaan E. Saarisen ja Kirsti Longan luentoa parisuhteen arjesta.
– Minulla ei ollut mitään odotuksia, mutta kolmetuntisen luennon jälkeen olin aivan myyty. Välillä liikutuin, välillä nauroin vedet silmissä.
Myöhemmin Jussi päätyi työnantajansa lähettämänä Kyprokselle Pafos-seminaariin. Niin vaikuttava kokemus oli, että Pafokselle on pitänyt päästä ajattelemaan sen jälkeen monta kertaa uudestaan.
Erityisesti Jussia puhuttelee Esan ajatus siitä, että meissä jokaisessa on enemmän hyvää kuin päälle päin näkyy. Ymmärrystä ovat kypsyttäneet myös Pafoksella tapahtuneet spontaanit keskustelut seminaarilaisten kesken. Ootpas sä kiltti, eräs osallistuja sanoi kerran Jussille.
– Sitä puolta en ollut koskaan itsessäni ajatellut olevan, minähän riitelen työkseni. Mutta voisiko tosiaan olla niin?
Vaikka Pafos henkilöityy vahvasti Esaan, ajatus henkilökultista on Jussille vieras. Hän käy seminaareissa asian takia. Kyse on siitä, mikä oikeasti on tärkeää.
– Esa ei yritä syöttää omia ajatuksiaan. Hän nostaa esiin arvomaailman perusasioita, jotka onnistumme uskomattomalla tavalla unohtamaan arjen oravanpyörässä.
Erään luennon jälkeen Jussi muistaa ajatelleensa, että hänen pitäisi soittaa äidilleen useammin. Mikä olisi sen tärkeämpää?
Vaikka olennaisinta on puheen sisältö, Esan persoonan merkitystä ei voi sivuuttaa.
– Esahan on loistava ja karismaattinen luennoitsija. Hän on vaikuttavuus.
Johtotehtävissä työskentelevä Jussi miettii usein E. Saarisen ajatusta siitä, kuinka johtajan olisi hyvä osata astua taaemmas ja antaa tilaa muille.
– E. Saarinen ei ole koskaan epäröinyt tunnustaa, että hän haluaa olla tähti. Mutta hän on korostanut, että jokainen tähti vaatii tuikkiakseen avaruuden. Sen sijaan, että keskittyisi vain omaan tähtiloistoonsa, voi olla muille avaruus, jota vasten heidän on helpompi loistaa.
E. Saarisen tapauksessa avaruus on Pipsa Pallasvesa.
Vaimo vaati Esalta: ”Puhukaa meille tavallisille ihmisille”
Kaikki, joiden kanssa olen puhunut juttua tehdessäni, mainitsevat Pipsan vähintäänkin yhtä usein kuin Esan. Mutta kaikkein mieluiten Pipsasta, Kuningattarestaan, puhuu Esa itse.
Uudessa kirjassaan hän kertoo, että 1980-luvun puolivälissä opiskelijat olivat laskeneet juuri rakastuneen miehen maininneen Pipsan luennollaan 23 kertaa.
Esa sanoo muuttuneensa parin liki 40 vuotta kestäneen rakkauden seurauksena paljon enemmän kuin Pipsa.
– Pipsa olisi elänyt valtavan hienon ja onnellisen elämän, vaikka hän ei olisi koskaan kohdannut minua. Minusta taas ei olisi tullut tällaista filosofia eikä ihmistä ilman hänen vaikutustaan.
Minusta filosofin tulee rikastaa ihmisten arkielämää, Pipsa sanoi Albertinkadun saunassa. Lainaus tuoreesta kirjasta kiteyttää suunnan, jota kohti kapeisiin, teoreettisiin kysymyksiin keskittynyt nuori filosofi alkoi urallaan kulkea. Oli Pipsan ansiota, että hän ryhtyi avaamaan ajatuksiaan yleistajuisesti.
– Miksi te akateemikot puhutte vain toisillenne? lentoemäntänä työskennellyt Pipsa oli kysynyt.
– Puhukaa meille tavallisille ihmisille.
Tähteyttä tavoittelevan nuoren miehen itseriittoisuutta Pipsa kutsui korskeudeksi, jolle ei saisi antaa mitään sijaa.
Henkilökohtaiseen kasvuun oli ryhdyttävä, jos halusi pitää sinut.
Toinen lainaus summaa suunnan, jota kohti E. Saarinen alkoi siviilielämässään kulkea.
Esa Saarinen: ”Jos täytän astianpesukoneen, se ei ole huipputason suoritus”
Rauhan säilyminen vaatii joustoa. E. Saarisen näkemyksen mukaan parisuhteen arki koostuu pienoistienristeyksistä, joista jokainen on mahdollinen ristiriitatilanne.
Otetaan esimerkiksi keitetty kananmuna.
– Kuvitellaan, että isken kananmunan veitsellä auki. Pipsa sanoo, että leikkaa tylpällä päällä, ettei terä tylsy. Voin ottaa neuvon puuttumisena itsemääräämisoikeuteeni. Tai sitten voin ottaa sen hienovaraisena vinkkinä, jota alan enimmäkseen noudattaa.
Jatkuvasti omissa ajatuksissaan kulkeva E. Saarinen arvelee voivansa olla elämänkumppanina ’tosi raivostuttava’. Hän ei halua miettiä käytännön maailmaa.
– Jos täytän astianpesukoneen, se ei ole huipputason suoritus. Jos jotain hajoaa kotona, en saa kovin nopeasti mitään kovin tuloksekasta aikaiseksi.
Siksi Esa näkee Pipsan rakkaudessa ennen kaikkea armollisuutta.
– Rakastettuni sietää minua arkisen virtaavuuden tuoksinassa. Hän katsoo paljon läpi sormien.
Vaikka uskookin sanojen voimaan, Esa pyrkii osoittamaan rakkauttaan myös teoin.
– Pipsa on yöihminen, minä en. Joskus yritän säilyttää hyväntuulisuuteni myöhään iltaan, jotta voimme tehdä asioita yhdessä.
1990-luvulla Esa kysyi ystävältään, taiteilija Carl-Gustaf Liliukselta hänen onnelliselta vaikuttavan avioliittonsa salaisuutta. Lilius vastasi: Kaksi ihmistä kohtaa ja se voi onnistua.
– Se oli mahtavasti sanottu. Parisuhteen onnistuminenhan on myös arpapeliä. Onneksi meidän ihmeemme on jatkanut olemassaoloaan.
”Mietin luentojani kaiken aikaa”
Jos ajattelu on työ, voiko koskaan olla vapaalla? Ei, Esa sanoo.
– Mietin luentojani kaiken aikaa. Jokaisesta arkisesta tapahtumasta voi tulla niihin sisältöä. Koskaan ei tiedä, mikä hetki alkaa elää eri merkityksiä mielessäni.
Hiljattain tapahtui jotain, joka saattaa hyvinkin päätyä luentoesimerkiksi. Esa oli menossa puhumaan Husin päivystyspoliklinikan työntekijöille. Odotellessaan noutoa päivystysaulassa hän todisti kohtaamista, joka liikutti häntä syvästi. Vastaanottoluukulla asioi vanha nainen, joka kulki vaikeasti kepin kanssa. Kun asiointi päättyi, hoitaja nousi suojapleksinsä takaa ja auttoi vanhuksen lempeästi istumaan.
– Hoitaja teki selvästi enemmän kuin normisuoritus olisi vaatinut. Olen onnellinen nähdessäni, kun jotain tällaista inhimillisesti hyvää tapahtuu.
Arjessa filosofin onnen hetket liittyvät kiinteästi läheisiin, erityisesti 33-vuotiaisiin kaksospoikiin Jeromeen ja Oliveriin. Molemmat työskentelevät perheyrityksessä, ja he ovat tuttu näky myös Pafoksella, jossa he huolehtivat äitinsä kanssa seminaarivieraista.
– Ilahdun, jos rakkaani ilahtuvat. Tai kun toivon horisontti välkehtii heille.
Onnea ovat myös illat kotioloissa yhdessä Kuningattaren kanssa. Arkinen pysähtyminenkin kuulostaa kohottavalta, jos sen muotoilee kuten vain E. Saarinen osaa:
– Joskus on hienoa vaikka katsoa pieni pätkä Vain elämää -ohjelmasta kaksistaan, astua ylärekisteriin yhdessä oman rakkaansa kanssa.
Esa ei harrasta mitään perinteiseksi harrastukseksi luettavaa. Ei mikään hieno piirre, hän huomauttaa, sillä harrastukset voisivat avata ajatuksia uudelle. Mutta Esa harrastaa vain ajattelun ajattelua – työtään.
Silti on hetkiä, jolloin filosofi on hiukan vähemmän työmoodissa. Kun luento tai vaikkapa tämä haastattelu päättyy, Esa ja Pipsa saattavat lähteä kantakahvilaansa Ekbergille. Silloin tavaramerkiksi muodostunut leoparditakki joutaa naulaan. Esiintymistilanteiden ulkopuolella Esa on jo vuosia pukeutunut samanlaisiin vaatteisiin, farkkuihin ja mustaan puvuntakkiin. Vapaalla hän ei välitä pistää silmään.
On myös hetkiä, jolloin ylenpalttinen ajattelu ei ole suotavaa. Jos Esa herää aamuyöllä pohtimaan Twitteristä lukemaansa keskustelua, hän pistää aivoilleen stopin. Nappi korvaan ja P.G. Wodehousen Jeeves-äänikirja pyörimään, aina se yksi ja sama. Ennestään tutun tarinan kuunteleminen rauhoittaa ajatukset. Tai kuten Esa sen ilmaisee:
– Silloin murheen purot eivät pääse möyhimään olemistani liikaa.
”Ehkä ihmiset arvostavat sitä, että autan löytämään erilaisia ajattelun vaihtoehtoja”
Olen nyt lukenut filosofin uuden kirjan kahdesti. Kirjan kieli oli kaunista ja sisältö kiinnostavaa, mutta ensimmäisellä kerralla ilmaisun koukeroisuus ja korkealentoisuus saivat ajatukseni harhailemaan sivupoluille. Toisella lukukerralla ymmärsin, että juuri se oli tarkoitus.
Esa Saarinen uskoo, että sieltä sivupoluilta, ajatusten reunamilta, löytyvät ne kauneimmat kantarelliapajat. Niitäkö etsivät myös kuulijat, jotka vuodesta toiseen kerääntyvät hänen luennoilleen?
– Ehkä ihmiset arvostavat sitä, että autan löytämään erilaisia ajattelun vaihtoehtoja, joiden lopputuloksena voi syntyä parempia tapoja ajatella.
Mitä kiihkeämmin maailma ympärillä pyörii, sitä tärkeämpää olisi antaa mielen vain käyskennellä. Esa pohtii, että hänen luentonsa saattavat olla nykyihmiselle harvinainen levon ympäristö.
– Kuin salamaja, jossa voi kokea yksilönä ja yhdessä elämän ihmettä.
Sisäinen työskentely saa olla armollista. Kun kirja tai luento päättyy, minkäänlaisessa lopputulemassa ei tarvitse elämänsä suhteen olla.
Mutta leskenlehti voi lähteä puskemaan lumikinoksen peittämän asfaltin alta, jos sille antaa mahdollisuuden.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous