Esikoiskirjan julkaiseva Jenni Kokander puhui poikansa kanssa kuolemanjälkeisestä elämästä ja sai idean kirjalle – toivoo sen näyttävän hänestä uusia puolia
Näyttelijä Jenni Kokander on tänä syksynä mukana monessa. Näyttelemisen lisäksi hän on kirjoittanut kirjan, joka käsittelee sukupuuttoa. Kirjan idea syntyi oman pojan sanoista.
Jenni Kokander kuvailee tulevaa syksyä ihmeelliseksi.
Näyttelijä Jenni Kokander on tänä syksynä mukana monessa. Näyttelemisen lisäksi hän on kirjoittanut kirjan, joka käsittelee sukupuuttoa. Kirjan idea syntyi oman pojan sanoista.
Näyttelijä Jenni Kokander kuvailee tulevaa syksyä ihmeelliseksi. Tänä syksynä hän on mukana Putouksessa, Masked Singer Suomessa sekä uudessa Risto Räppääjä -elokuvassa. Kaikista jännittävintä hänelle kuitenkin on esikoisromaanin julkaisu.
– Se on minulle niin tärkeä ja iso juttu, että sitä on vaikea edes käsittää tai sanallistaa, Jenni kertoo.
Jenni tunnetaan hauskana koomikkona, mutta kirjan myötä hän toivoo, että ihmiset näkisivät hänessä myös uusia puolia.
– Ystäväni kuvaili kirjan olevan ihan kuin minä. Haikea, kaunis ja ehkä vähän hauskakin. Siitä kirjani ehkä kertookin, että me ihmiset emme ole vain yhdenlaisia.
Idea kirjan aiheeseen tuli omalta pojalta
Kirjoittaminen oli Jennin mielestä ihanaa, vaikka koronapandemia sekoittikin aikatauluja. Kirjoittamisen lomassa piti muun muassa toimia apurina kotikoulussa olevalle pojalle, eikä ylimääräistä aikaa jäänyt esimerkiksi puhelimen selaamiseen tai television katsomiseen.
– Voisin elää tuollaista elämää aina, että ei tarvitsisi tehdä mitään turhaa, vaan kaiken patoutuneen energian voisi käyttää siihen, että kertoisi tarinoita.
Sukupuuttoon kuolleiden planeetta -kirjaan Jenni sai idean keskustellessaan poikansa kanssa kuolemasta ja siitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Jennin poika ehdotti, että sen jälkeen mennään sukupuuttoon kuolleiden planeetalle, missä on mammutit, dinosaurukset ja kaikki rakkaat.
– Kirja käsittelee monella tavalla sitä, miten ihmisen elämä olisi merkityksellinen sekä miten ja missä ihminen jatkuu. Kuoleeko lapseton ihminen ikään kuin sukupuuttoon, kun geenit eivät enää periydy? Tai jos taiteilijaa ei löydetä hänen eläissään, kuoleeko hänen taiteensa sukupuuttoon?
Jenni on itse omien sanojensa mukaan aina pelännyt kuolemaa. Kirjan kirjoittaminen oli hänelle vapauttavaa ja auttoi käsittelemään kuolemanpelkoa.
– Oli vapauttavaa ajatella sitä monen ihmisen kautta: mitä elämä oikeasti on ja onko kuolemanpelko loppujen lopuksi sitä, että pelkää elämää.
Yksi tärkeä hahmo juontaa juurensa Jennin lapsuudesta
Kirjan tarinat ja henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta niihin on haettu kontaktipintaa todellisuudesta. Yksi tärkeä hahmo on mammutinpoikanen, jonka tarina juontaa juurensa Jennin lapsuudesta. Jennin ollessa 5-vuotias, hän kävi isänsä kanssa katsomassa Suomessa näytillä ollutta Siperian ikiroudasta löydettyä mammutinpoikasta. Se on yksi Jennin tärkeimmistä lapsuuden kokemuksista.
Mammutinpoikanen oli samaan aikaa hänen mielestään kauneinta maailmassa, mutta myös surullinen ja haikea näky. Hän kuvailee sitä melankoliseksi.
– Melankolia on ihanin tunne maailmassa, silloin on hyvä olla, kun on pikkuisen paha olla. Minua itkettää useimmiten, jos joku asia on todella onnellista. Surun kohdalla taas usein muutun vähän kiveksi. Liikutun usein omista sanoistani. Lukiessani kirjaani äänikirjaksi tuli monta hetkeä, kun liikutuin sanojen kauneudesta, Jenni kertoo.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous