Julkkikset

Esikoislapsensa saanut Sofia Oksanen: ”Aku ei halua neuvoa minua liikaa”

”En ole ikinä ollut näin levännyt”, sanoo vauva-arjen positiivisesti yllättämä tuore äiti Sofia Oksanen.

Teksti:
Emilia Saloranta
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Sofia Oksanen ja Aku Louhimies.

”En ole ikinä ollut näin levännyt”, sanoo vauva-arjen positiivisesti yllättämä tuore äiti Sofia Oksanen.

Aku Louhimies, 53, säteili tyytyväisyyttä, kun hänen ohjaamansa, käsikirjoittamansa ja tuottamansa Odotus sai viimein ensi-iltansa. Korona siirsi elokuvan ensi-iltaa kolmesti.

Akulla ja tämän avopuolisolla Sofia Oksasella, 41, oli muutenkin erityinen syy hymyyn; parin ensimmäinen yhteinen lapsi, 2,5 kuukautta vanha tytär voi hyvin.

– Kaikki on mennyt helpommin ja paremmin, kun voisi kuvitella. En itse pelännyt valvomista, sillä olen itse aika hyväuninen ja tämä ominaisuus on nähtävästi periytynyt lapselle. Juuri sanoin eilen, että en ole ikinä ollut näin levännyt, Sofia totesi.

Stylistinä toimiva Sofia teki myös puvustuksen Odotus-elokuvaan. Vauva-arkeen asettumisessa häntä jännittikin yksi asia.

– Minulla on yhä sormeni monessa projektissa, joten sitä vähän pelkäsin, miten se lapsen kanssa onnistuu. Jos tilanne jatkuu yhtä helppona, ja pystytään näin vuorotellen hoitamaan, teen äitiysvapaalla töitäkin.

Varmat otteet vaipanvaihdossa

Akulla on kahdesta edellisestä liitosta neljä lasta, joista osa on jo aikuisia.

– Aku korostaa sitä, että jokainen lapsi on erilainen ja elämäntilanne erilainen. Hän ei halua liikaa neuvoa minua, ja hänen edellisestä vauva-ajastaan on aikaa. Mutta toki hänellä on varmat otteet ja Aku vaihtaa vaipat sujuvasti.

Lapsi oli isänsä hoidossa sen aikaa, kun Sofia valmistautui gaalaan. Hänen yllään oli Katri Niskasen suunnittelema iltapuku.
Lapsi oli isänsä Aku Louhimiehen hoidossa sen aikaa, kun Sofia Oksanen valmistautui gaalaan. Hänen yllään oli Katri Niskasen suunnittelema iltapuku.
X