Julkkikset

Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen: ”En aio kieltäytyä juhlaherkuista”

Jaana Pelkonen aikoo jaksaa juhlia Linnassa raskaudestaan huolimatta. Boolia hän ei juo, mutta muista juhlaherkuista hän ei kieltäydy.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Pekka Nieminen/Otavamedia

Jaana Pelkonen aikoo jaksaa juhlia Linnassa raskaudestaan huolimatta. Boolia hän ei juo, mutta muista juhlaherkuista hän ei kieltäydy.

Anna kertoi marraskuussa ensimmäisenä kansanedustaja Jaana Pelkosen, 39, odottavan esikoistaan puolisonsa Niko Ahon kanssa.

Jaana astelikin Presidentinlinnaan itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle vatsa pyöristyneenä, Teemu Muurimäen hänelle suunnittelemassa näyttävässä hopeisessa iltapuvussa ja muotoilija Päivi Keski-Pompun suunnittelemat korut yllään.

jaanapelkonen3
© Pekka Nieminen

 Etsin Jaanalle myös korut. Bongasin ne jo Kaapelitehtaan häämessuilta ja ajattelin, että nuo olisivat ihan Jaanan tyyliset, Muurimäki kertoo.

Hän on suunnitellut ennen Jaana Pelkosta kolmelle raskaana olleelle naiselle: Piia-Noora Kaupille, näyttelijä Anna-Maija Tuokolle ja Suomen koripallomaajoukkueen Shawn Huffin vaimolle Tilda Huffille iltapuvut Linnaan.

– Lähtökohtani on se, että raskaus pitää näyttää kunnolla, ei piilottaa. Kaikki muodot tulevat hyvin esille, Muurimäki kertoo. 

Linnasta vielä jatkoille

Vaikka Jaana Pelkosen raskaus on jo edennyt pitkälle, hän aikoo jaksaa juhlia Suomen itsenäisyyttä pitkän kaavan mukaan.

Linnan kuuluisa booli jää tänä vuonna maistamatta, mutta Jaana sanoo, että muista Presidentinlinnan juhlaherkuista hän ei aio kieltäytyä.

– Olemme toivottavasti mahdollisimman pitkään, sillä harvoin pääsee saman illan aikana tapaamaan niin paljon tuttuja ja nauttimaan upeasta juhlatunnelmasta sekä herkuista.

Edellisvuosien tapaan Jaana aikoo jatkaa puolisonsa Niko Ahon kanssa iloista juhlailtaa vielä presidentinlinnan juhlallisuuksien jälkeen.

– Jatkoillekin menemme toivottavasti jonnekin, Jaana kertoo.

– Huomenna on työaamu, mutta itsenäisyyspäivä on vain kerran vuodessa.

© Pekka Nieminen

Lue lisää:

Äitinsä menettänyt Jaana Pelkonen: Äiti on mielessäni joka päivä

Kansanedustaja Jaana Pelkonen odottaa esikoistaan

X