Julkkikset

Eva Wahlström katsoi itsestään kertovaa dokumenttia: ”Nyt ymmärrän, miksi läheiseni ovat minusta joskus huolissaan”

Tv-dokumentissa EVA seurattiin Eva Wahlströmin elämää kolmen vuoden ajan. Sen ansiosta nyrkkeilijä ymmärsi itsestään uusia asioita.

Teksti:
Minna Juti
Kuvat:
Om-Arkisto

EVA-dokumentti Eva Wahlströmistä, 39, on nähtävissä Yle TV2:lla torstai-iltaisin ja Yle Areenassa.

Tv-dokumentissa EVA seurattiin Eva Wahlströmin elämää kolmen vuoden ajan. Sen ansiosta nyrkkeilijä ymmärsi itsestään uusia asioita.

Eva Wahlström, kerro tatuoinneistasi?

Minulla on paljon tatuointeja, mutta ne eivät ole minulle kovin tärkeitä. Vasemmassa käsivarressani on kuva keuhkoista, joiden sisällä kasvaa vihreitä kasveja. Se muistuttaa siitä, että olen terve sairastettuani keuhkoveritulppia.

Kädessäni ovat myös kuvat tärkeistä miehistäni: isä, poikani Leon ja skeittaava koala, joka on mieheni Niklas. Pakaroitani koristavat isot ruusut.

Miten sinä nukuit viime yönä?

Poikkeuksellisen hyvin, kiitos. Valmistaudun puolustamaan MM-titteliä helmikuun 8. päivä Sheffieldissä Englannissa. Rankka treenaaminen ja ruokavalio tekevät unesta levotonta.

Tv-dokumentissa EVA seurataan elämääsi kolmen vuoden ajan. Mitä opit itsestäsi sen myötä?

Katson dokumenttia kuin ulkopuolinen ja ymmärrän nyt, miksi läheiseni ovat minusta välillä huolissaan. Näen, miten kuluttavaa intohimoni työtäni kohtaan on.

Itse koen vaikeudet vain haasteina ja keskityn siihen, että saan hommat toimimaan. Välillä se on aika hurjaa touhua.

Eva Wahlström, miten hemmottelet itseäsi?

Yritän ottaa aikaa itselleni. Eilen olin parin ystäväni kanssa Haikon kartanossa. Nautin myös yhteisestä ajasta perheen kanssa ja olen hulluna pakohuoneisiin.

Olet muotoilija ja taiteen kandidaatti. Miten se näkyy elämässäsi?

Olen oppinut katsomaan maailmaa muotoilijan silmin. Näen mielenkiintoisia muotoja kaikkialla ja saan niistä ideoita. Kun näen lenkillä pupun, katson, miten sen jalat liikkuvat ja mietin, miten liikkeen voisi toteuttaa kalusteessa.

Näen myös nyrkkeilyn kolmiulotteisena. Tunnen kehossani, miten säilytän tasapainon liikkeessä. Samat periaatteet toimivat huonekalussa, jonka on pysyttävä pystyssä.

Milloin viimeksi itkit, Eva Wahlström?

Urheilugaalassa itkin vähän, kun Matti Nykänen pääsi Hall of Fameen ja Anssi Kela esitti Matille kirjoitetun kappaleen Hyppy sumuun.

Mitä aiot ostaa seuraavaksi?

Kahvin Kisahallilla. Kahvi on painonpudotuksen aikana harvoja sallittuja herkkuja, joten meistä on tullut kahvihifistelijöitä. Punnitsemme pavut ja jauhamme ne itse.

EVA-dokumentti Eva Wahlströmistä, 39, on nähtävissä Yle TV2:lla torstai-iltaisin ja Yle Areenassa.

Lue lisää:

Energiaa päivään! Tällä Eva Wahlströmin aamushotilla sinäkin haluat aloittaa päiväsi

Miten aloittaa liikunta tauon jälkeen? Kokeile näitä Eva Wahlströmin treenivinkkejä

Kroonisesta kivusta kärsivä Eva Wahlström: ”Kiitollisuus on avain hyvinvointiin”

X