Marja Kinnunen ja Fia Toivonen
Julkkikset

Ex-missi Marja Kinnunen tyttärensä koulukiusaamisesta: ”En osannut tarttua Fian pahaan oloon”

Pienenä Anna-Sofia ”Fia” Toivonen kehuskeli koulussa sillä, että isi on rallikuski ja äiti missi. Sitten avoin tyttö alkoi sulkeutua syrjimisen takia. Fiaa kiusattiin ysiluokalle asti. Vasta myöhemmin äiti Marja Kinnunen käsitti, mistä oikeasti oli kyse.
Teksti: Piia Sainio Kuvat: Anton Reenpää/Otavamedia

Toi on vaan niin outo, luokkatoverit ajattelevat. Se fanittaa Disney-leffoja ja prinsessoja ja puhuu poikapöpöistä, vaikka on jo kolmannella. Melkein aina se on hiljaa, mutta yhtäkkiä sen suusta voi tulla jotain ihan mitä vain. Tunnilla se on omissa ajatuksissaan eikä kuule, vaikka sen nimeä huudettaisiin.

Ekalla ja tokalla luokalla yksi poika kutsui sen synttäreilleen, mutta se poika muutti pois. Tytölle nauretaan. Eihän se tajua mitään! Vitsi se on nolo.

”Me oltiin outoja yhdessä”

Fia ei aluksi ymmärtänyt, että häntä kiusataan. Hän yritti nauraa, kun luokkakaverit kyselivät, etkö tiedä mitä ”pano” tarkoittaa. Tytön epävarmuus vain lietsoi kiusaajia – eikö se todellakaan tajua!

Alakoulussa Fia Toivonen kertoi kaikesta vanhemmilleen.

– Ensin oli lähinnä sellaista ”isin tyttö” -nälvimistä. Kyseltiin, että kerrotko tästäkin nyt isille… Fia muistelee.

Fia ei piilotellut sitä, että hänen vanhempansa ovat julkisuudenhenkilöitä.

– Kehuskelin sillä, että äiti on missi ja isi rallikuski. Mutta eivätkö kaikki lapset uhoa, että mun isi voittaa sun isin?

Nälvijät olivat alussa samalta luokalta, mutta vähitellen rinnakkaisluokkalaiset tulivat mukaan, niin tytöt kuin pojatkin.

– Alakoulussa minulla oli yksi kaveri, silmälasipäinen tyttö, joka harrasti taitoluistelua. Häntäkin kiusattiin. Me oltiin outoja yhdessä, Fia sanoo.

”Olin kateellinen Bealle”

Äiti Marja Kinnunen oli niihin aikoihin päivisin kotona ja opiskeli iltaisin kaupallista alaa.

– Kun Fia aloitti koulun, minulla ei ollut mitään huolta siitä, etteikö hän pärjäisi. Fia oli taitava, ihana ja hyvin avoin tyttö, joka ei kulkenut valtavirran mukana, Marja kertoo.

– Muistan, että ensimmäiseen todistukseen opettaja kirjoitti, että Fia on unelmoija, joka katselee kultareunaisia pilviä. Usein hän vaipui luokassa omiin ajatuksiinsa ja häntä piti herätellä mukaan opetukseen.

Kun Fia puhui kotona siitä, miten häntä kiusattiin, äiti otti yhteyttä kouluun. Sekä Marja että Fian isä Harri Toivonen pohtivat opettajan kanssa keinoja puuttua tilanteeseen.

– Nyt tuntuu siltä, että opettaja olisi voinut ottaa Fian tilanteen tiukempaan haarukkaan. Tytöllä oli sentään sama opettaja ensimmäiseltä kuudennelle, Marja pohtii.

Kotona huomattiin, että läksyjen tekeminen oli esikoistytölle hankalaa. Huonoista numeroista tuli riitaa, ja Fia alkoi piilotella koepapereita. Lempiaineissa, kuten englannissa, äidinkielessä ja kuvaamataidossa, ei ollut mitään ongelmia.

Vanhempia huolestutti se, että tyttärellä oli niin vähän kavereita. He yrittivät ohjata Fiaa harrastuksiin, joissa voisi tavata uusia ystäviä, mutta parhaiten hän viihtyi omassa huoneessaan piirtämässä tai lukemassa.

– Jälkeenpäin olen miettinyt, että olisi useammin pitänyt mennä huoneeseen kysymään, mitä hän puuhaa, Marja sanoo.

Fian pikkusiskolla, kaksi vuotta nuoremmalla Bealla oli paljon kavereita. Se ei Fiaa auttanut. Vaikka koulu oli pieni, siskot eivät juuri nähneet toisiaan koulupäivän aikana. Luokat olivat eri puolilla rakennusta ja ruokailu eri aikaan.

– Olin kateellinen Bealle. Miksi en näyttänyt yhtä hyvältä kuin hän? Ihailin omaa pikkusiskoani. Minä olin hyvin ujo poikien seurassa, Bea taas oli heidän kanssaan hyvää pataa.

Kotona sisarukset ottivat joskus rajustikin yhteen.

– Tytöt ovat todella erilaisia, toinen on yö ja toinen päivä. Fialla on lehmänhermot, Bea on välillä ihan tulta ja tappuraa, Marja-äiti kertoo.

”Mietin, olenko jotenkin likainen”

Fian rakkain harrastus oli tarinoiden kirjoittaminen. Hänellä oli vilkas mielikuvitus, ja suusta saattoi lipsahtaa vaikka mitä ihmeellistä. Paperi ei häntä tuominnut, vaikka siihen olisi kirjoittanut miten outoja juttuja tahansa.

Kun kiusaaminen ahdisti, äiti yritti lohduttaa tytärtään sanomalla, että älä välitä. Mutta oli vaikeaa olla välittämättä.

– Olin tosi ihastunut yhteen kundiin, joka oli samalla luokalla. Pyysin häntä tekstiviestillä kimppaan. Sen jälkeen sain puhelun. Puhelimesta kuului vain naurua. Iso porukka nauroi minulle.

Tuosta tapauksesta Fia ei kertonut vanhemmilleen. Eikä siitäkään, miten hänelle koulunpihalla huudettiin ”hyi, älä v….u koske muhun”, kun hän sattui hipaisemaan jotakuta.

– Mietin, olenko jotenkin likainen. Sulkeuduin, koska en enää tiennyt, mitä olisin voinut sanoa tai tehdä, jotta en olisi ollut niin nolo.

Fiaa hävetti, mutta kouluun oli pakko mennä, eihän hän ollut kipeä. Lisäksi hän pelkäsi, että vanhempien soitto koululle vain pahentaisi asioita.

”Maailman rumimman missin tytär”

Eräänä päivänä Fia löysi pulpetistaan lapun, jossa luki ”maailman rumimman missin tytär”. Hän ryttäsi sen reppuun, mutta kotona äiti löysi lapun.

– Rupesin tinkaamaan Fialta, kuka tämän on kirjoittanut. Hän vastasi, että pojat, Marja kertoo.

– Ongin poikien nimet tietooni ja soitin jokaisen kotiin. Kaikki vanhemmat kielsivät. Ei heidän poikansa tee tällaista, sehän vain urheilee.

Kaksi vanhemmista lupasi kuitenkin jutella lapsensa kanssa ja soittaa takaisin. Molempien pojat tunnustivat.

– Vanhemmat olivat niin järkyttyneitä, että minä jouduin lohduttamaan heitä. Se oli hassu tilanne. Minun lastani oli kiusattu koulussa, mutta he olivat aivan poissa tolaltaan.

Äidin väliintulo kuitenkin auttoi. Ne pojat eivät enää kiusanneet. Ja yhdeksänteen luokkaan mennessä kiusaaminen helpotti muutenkin. Mutta Fian olo ei helpottanut.

”Sain lääkityksenkin masennukseen”

Vakava masennus todettiin, kun Fia oli 17-vuotias.

– Suurin syy oli koulukiusaaminen. Muistan, miten minua väsytti, en ollut päästä ylös sängystä. Minua syytettiin laiskaksi. Kukaan ei ymmärtänyt eikä kukaan suostunut uskomaan, että en vain yksinkertaisesti pystynyt aloittamaan mitään tai lähtemään minnekään.

Marjakin muistaa tuon ajan, jolloin peruskoulu oli jo ohi.

– Fian aloitekyky oli nolla, eikä hän jaksanut innostua mistään.

Fia aloitti terapian yksityisellä puolella. Ensimmäisillä kerroilla äiti oli mukana, koska tyttären oli vaikea lähteä yksin yhtään minnekään. Pukeutuminen aamulla oli hankalaa, aikataulujen pitäminen mahdotonta.

Fia kävi terapiassa vuoden, puolitoista.

– Sain lääkityksenkin masennukseen. Olo helpottui, mutta en ollut oma itseni. Edelleenkin minulla on ajoittain paha olo, mutta nyt osaan suhtautua siihen. Nyt tiedän, mistä se johtuu, Fia sanoo.

”Minä ja äiti tiedämme, että minulla on ADD”

Äiti sen lopulta ymmärsi, kun Fia oli jo yli parikymppinen. Marja opiskeli terveysalaa, ja opinnoissa tuli vastaan termi ADD. Se on tarkkaavaisuushäiriö mutta ilman sellaista levottomuutta, joka liittyy ADHD:hen.

– ADHD on helpompi todeta, koska siihen kuuluu se, ettei pylly pysy penkissä millään. ADD:tä on vaikeampi huomata. Usein luullaan, että lapsi on laiska. Ei hän välttämättä ole laiska, vaan hänellä voi oikeasti olla vaikeuksia keskittyä.

Vaikeudet liittyvät koulussa nimenomaan aineisiin, jotka eivät ole mieluisia. Fian oli helppo keskittyä tunneilla, joista hän piti. Hän pystyi uppoutumaan vaikkapa piirtämiseen niin, ettei huomannut, mitä ympärillä tapahtui.

– Nykyään aikatauluissa pysyminen on minulle jo helppoa, mutta jonkin tekemisen aloittaminen on edelleen vaikeaa. Nyt minun on kuitenkin helpompi antaa itselleni anteeksi, jos en saa jotain aikaiseksi, Fia sanoo.

ADD-lapselta puuttuu oma-aloitteisuutta, ja häntä pitää herätellä omista maailmoistaan. ADD:hen liittyy myös alttius masentua.

Diagnoosia Fialla ei ole vieläkään.

– Minä ja äiti tiedämme, että minulla on ADD. Äiti on ymmärtänyt minua, vaikka kyllä häneltäkin on joskus mennyt hermot, Fia kertoo.

”Syyllisyyttäkin olen tuntenut vasta jälkikäteen”

Fia yritti monesti kertoa vanhemmilleen, ettei hän ole saamaton. Läksyjen teon aloittaminen tai kouluun lähteminen vain tuntui mahdottomalta.

– Pahinta oli se, että patistettiin tekemään jotain sellaista, johon en kerta kaikkiaan pystynyt. Siitä tuli vain enemmän paineita. Muistan, miten minulle sanottiin, että ”älä yritä vaan tee”, Fia kertoo.

Äitiä harmittaa, että hän ymmärsi vasta vuosia myöhemmin, mitä kaikkea lapsi joutui kouluvuosinaan kokemaan.

– Syyllisyyttäkin olen tuntenut vasta jälkikäteen, nyt kun asiat ovat loksahtaneet paikoilleen, sanoo Marja, joka työskentelee nykyään kouluterveydenhoitajana.

– Muistan, että Fiasta kouluun lähteminen oli koko ajan vaikeampaa. Mietin, miksi hän väitti olevansa kipeä, vaikka tiesin, ettei hän ollut. Mutta arjessa mentiin vain päivä kerrallaan eteenpäin, en osannut tarttua Fian pahaan oloon. Olisi pitänyt olla enemmän läsnä ja jutella vielä useammin hänen kanssaan. Jos olisin silloin käsittänyt Fian tilanteen, lapsen tukemiseen olisi varmasti löytynyt keinoja, jotta arki sekä koulussa että kotona olisi ollut sujuvampaa, Marja sanoo.

– Minulla on huono omatunto siitä, etten ymmärtänyt Fiaa silloin. Mutta en vain voinut tietää.

”Viimeisenä koulupäivänä kiusaajat tulivat halaamaan”

Kukaan ulkopuolinen ei pystynyt lopettamaan kiusaamista. Vahvuus löytyi lopulta Fiasta itsestään.

Hänen murrosikänsä alkoi myöhässä. Luokan muut tytöt ehtivät kasvaa ohi niin pituudessa kuin muillakin tavoin. Heille tuli muotoja, mutta Fia pysyi pitkään poikamaisena. Kun murrosikä vihdoin alkoi, hän hujautti pituudessa muiden ohi ja rinnatkin kasvoivat. Se toi itsetuntoa, joka alkoi näkyä ulospäin. Peruskoulun viimeisellä luokalla luokkatovereiden käytös Fia kohtaan muuttui kypsemmäksi.

– Viimeisenä koulupäivänä kiusaajat tulivat halaamaan minua ja sanoivat, että oli kiva tavata, toivottavasti nähdään joskus.

Katkera Fia ei ole. Hän uskoo kasvaneensa vahvaksi nimenomaan siksi, että joutui kiusatuksi.

Lukion ensimmäiseltä luokalta Fian mieleen on painunut hetki, kun oppilaat lojuivat penkeillä koulun sisäpihalla.

– Vieressäni istui eräs rinnakkaisluokkalainen poika, johon olin ihastunut. Muistan, miten hän vain pisti maaten penkille ja laittoi päänsä syliini. Olin hämmentynyt ja otettu. Mietin, että missä vaiheessa tämä näin meni. Missä vaiheessa minusta tuli niin siisti tyyppi, että minun syliini voi tulla makaamaan?

Eikä kukaan nauranut.

Lue lisää:

Näin ilmenee aikuisiän tarkkaavaisuushäiriö ADD

X Factor -kilpailussa menestynyt Saara Aalto: ”Luulin, ettei koulukiusaaminen jättänyt jälkiä”

Leena Harkimo: ”En tiennyt, että poikaani kiusattiin niin rankasti”

Armi Toivanen: ”Koulukiusaaminen vaikuttaa vieläkin itsetuntooni”

Marjan ja Fian meikki Bea Toivonen. Fian paita 5INGL3.

X