Julkkikset

Ex-nyrkkeilijä Mira Potkonen rakastui mieheensä 16-vuotiaana – suhde alkoi hauskalla sattumuksella: ”Hän ymmärsi väärin ja yritti ensin liehitellä siskoani”

Mira Potkosen, 40, ja hänen puolisonsa Henri Potkosen liitto on ollut pitkä. Vuosiin on mahtunut ero, kaksi lasta, muusikon keikkatyö ja ammattinyrkkeilijän ura. Nyt pari on uuden vaiheen edessä.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Liisa Valonen

– Olen uuden elämän alussa, nyrkkeilyuransa päättänyt Mira Potkonen sanoo.

Mira Potkosen, 40, ja hänen puolisonsa Henri Potkosen liitto on ollut pitkä. Vuosiin on mahtunut ero, kaksi lasta, muusikon keikkatyö ja ammattinyrkkeilijän ura. Nyt pari on uuden vaiheen edessä.

”Mieheni Henkka vei minulta heti jalat alta. Hän oli niin komea ja huomaavainen. Olin 16 ja hän kaksi vuotta vanhempi, kun tapasimme. Yhteiset kaverit olivat suositelleet minua hänelle, mutta hän ymmärsi väärin ja yritti ensin liehitellä siskoani. Kaverit puuttuivat siihen, että ’ei, ei sitä, se on jo Maken muija!’. Ajelimme hänen hopeisella Ford Escortillaan, ja kun kaverit jäivät pois kyydistä, jäimme ensimmäisen kerran kahdestaan.

Olin umpirakastunut. Moneen vuoteen en löytänyt hänestä mitään vikaa! Sen on täytynyt olla todellista rakkautta, että on voinut hullaantua sillä tavalla. Taisi hänkin olla ihastunut, koska kahden viikon seurustelun jälkeen hän ehdotti, että pitäisimme kaulassamme puolikkaita sydänkoruja.

Olimme viisi vuotta yhdessä, mutta sitten Henkka halusi erota. Humputtelimme omilla tahoillamme. Se teki hyvää. Asuin yksin ja itsenäistyin.

Vuosi eron jälkeen palasimme yhteen. Esikoistyttömme syntyi vuonna 2005, toinen tytär kaksi vuotta myöhemmin. Siinä välissä menimme naimisiin.

Mira sanoo ihastuneensa mieheensä Henkkaan heti.
Mira sanoo ihastuneensa mieheensä Henkkaan heti.

Olen meistä kahdesta herkempi osapuoli. Ainakin näytän enemmän tunteitani kuin Henkka. Olen myös aika räjähtävä tyyppi ja suuttuessani saatan korottaa ääntäni vähän liikaa. Enimmäkseen me kyllä mökötämme, jos tulee riitaa. Ja sen jälkeen puhumme ongelman pois.

Annamme toisillemme tilaa tehdä omia juttuja. Minä olen nyrkkeillyt, ja Henkalla oli monta vuotta Henkka & Kulkurit -tanssiorkesteri. Henkka on kuitenkin joutunut joustamaan urheilu-urani takia todella paljon. Hän on esimerkiksi välillä lomaillut tyttöjen kanssa kolmistaan ulkomailla, koska en ole voinut urheilukiireiltäni lähteä mukaan.

On mielenkiintoista nähdä, millaiseksi parisuhteemme muodostuu nyt, kun kummallakaan ei ole omia intohimojuttujaan. Hänellä ei ole enää bändiään eikä minulla ammattinyrkkeilyä.”

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 37/2021, jonka on kirjoittanut Tyyne Pennanen. Jutussa Mira kertoo kasvutarinansa sekä uudesta elämänvaiheestaan nyrkkeilyuran jälkeen. Millaista perheen ja huippu-urheilun yhdistäminen oli? Miksi Mira tuntee nyt helpotusta, kun ura on ohi? Entä mitä hän toivoo tulevaisuudelta? Ja miksi hän haluaa oppia pitämään paremmin puoliaan? Lue koko juttu numerosta 37/2021 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!

X