Julkkikset

Ex-uimari Hanna-Maria Seppälä: ”Olen valmis tekemään töitä unelmani eteen”

Kilpailemisen lopettamisen jälkeen ex-uimari Hanna-Maria Seppälä pohdiskeli uravaihtoehtoja. Ajatus lääketieteelliseen pyrkimisestä jännitti, koska työmäärä olisi valtava eikä sisäänpääsystä olisi mitään takeita. Toisaalta hän oli jo kymmenen vuotta aiemmin päättänyt, että antaisi tämän unelman toteuttamiselle juuri niin paljon aikaa kuin se ikinä vaatii.

Teksti:
Anneli Juutilainen
Kuvat:
Niclas Mäkelä

– Olen aina halunnut auttaa ihmisiä ja päästä vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin. Uskon, että se on luontainen piirre, joka on ollut minussa lapsesta asti, Hanna-Maria Seppälä kertoo.

Kilpailemisen lopettamisen jälkeen ex-uimari Hanna-Maria Seppälä pohdiskeli uravaihtoehtoja. Ajatus lääketieteelliseen pyrkimisestä jännitti, koska työmäärä olisi valtava eikä sisäänpääsystä olisi mitään takeita. Toisaalta hän oli jo kymmenen vuotta aiemmin päättänyt, että antaisi tämän unelman toteuttamiselle juuri niin paljon aikaa kuin se ikinä vaatii.

Pettymys ei ollut suuri. Entinen huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä aavisti, että keväällä pidetyt lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeet tulisivat karahtaman fysiikan tehtäviin. Siksi kesäkuun lopussa tullut tieto siitä, että opiskelupaikka jäi saamatta, ei musertanut.

– Tiesin, että fysiikka oli minulle kynnyskysymys. Olisi vaatinut ihmeen, että olisin päässyt sisälle – se olisi oikeastaan ollut aikamoinen yllätys, Hanna-Maria pohtii.

Biologian ja kemian osa-alueet sen sijaan menivät pääsykokeessa paremmin, joten niiden kertaamisen lisäksi Hanna-Maria yrittää päntätä jatkossa fysiikan lakien perusteita vielä syvemmälle mieleensä.

– Urheilu-urani oli 98-prosenttisesti epäonnistumisia, joten olen rutinoitunut käsittelemään niitä. Jälkikäteen käyn läpi, missä onnistuin ja mikä meni huonosti, ja sen jälkeen jatkan eteenpäin ja yritän oppia virheistäni. Epäonnistumiset antavat minulle pikemmin voimaa sen sijaan, että lannistaisivat minua.

Hanna-Maria pyrki ensisijaisesti Helsingin yliopistoon ruotsinkieliseen koulutusohjelmaan mutta haki myös muihin suomalaisiin yliopistoihin. Kielivalinta ei ole ihme, sillä Hanna-Maria asui lukioikäisenä yhden kevään vaihto-oppilaana Tukholman lähistöllä ja opiskeli ruotsiksi myös fysioterapeutiksi. Liikuntatieteen maisterin tutkinnon hän suoritti osittain englanniksi Jyväskylässä.

– Esitelmöin ja pidän luentoja kaikkein mieluiten englanniksi. Yleisö antaa enemmän anteeksi, kun esiintyy vieraalla kielellä. Suomen kieli on aina ollut minulle haastavaa, vaikka se onkin äidinkieleni.

Syy siihen selvisi Hanna-Marian lukioaikana.

Hidas oppija

Jo alakouluikäisenä Hanna-Maria havaitsi, että uusien asioiden opettelu vei häneltä enemmän aikaa kuin luokkakavereilta. Ei hän tyhmä ollut, mutta hitaampi. Jo viisivuotiaana alkanut uintiharrastus muuttui totiseksi kilpailuksi kahdentoista vuoden iässä, ja Hanna-Maria menestyi koulussa keskiverto-oppilaan tavoin. Kovimmat energiansa hän panosti uimiseen. Koulu oli aina kakkonen.

– Aika aikaisessa vaiheessa huomasin, että minulla menee koulussa uuden oppimiseen kauemmin kuin monella muulla. En ajatellut sitä sen enempää, mutta käytin läksyihin ja kokeisiin suosiolla enemmän aikaa, koska tiedostin tarvitsevani sitä, Hanna-Maria sanoo.

Mutta eräänä päivänä lukiossa luokassa puhuttiin lukihäiriöstä. Opettaja kertoi, että sen keskeisin piirre on vaikeus hahmottaa ja käsitellä äänteisiin liittyvää tietoa ja että lukihäiriö ilmenee lukemisen ja kirjoittamisen hitautena sekä molemmissa näkyvinä virheinä. Hanna-Maria hätkähti.

– Hahmottaminen on aina ollut minulle vaikeaa. Jos koulussa oppikirjan tekstistä piti kaivaa pääpointti, minulla ei ollut hajuakaan, mikä se oli.

Koko luokalla teetettiin lyhyt testi, ja tulokset viittasivat siihen, että Hanna-Maria kärsi lukivaikeudesta. Sen perusteella hän hakeutui laajempiin tutkimuksiin ja epäilys vahvistui: Hanna-Marialla oli lukihäiriö eli dysleksia.

– Epäonnistumiset antavat minulle pikemmin voimaa sen sijaan, että lannistaisivat minua, Hanna-Maria Seppälä kertoo.
– Epäonnistumiset antavat minulle pikemmin voimaa sen sijaan, että lannistaisivat minua, Hanna-Maria Seppälä kertoo.

”En anna lukihäiriön estää unelmaani lääkärin ammatista”

Vuosien varrella Hanna-Maria opetteli harjaannuttamaan hahmotuskykyään lukemalla ja kirjoittamalla ylös asioita, joita hän yrittää omaksua tekstistä. Lääketieteellisen pääsykokeeseen opiskellessaan hän laati jokaisen kirjan sivusta omat muistiinpanonsa, joita hän kertasi aina yhä uudelleen ja uudelleen.

– Opiskeluni vaatii todella paljon toistoja. Se tuo lisähaasteita pyrkimiseen ja myöhemmin lääkäriopintoihin ja lääkärin ammattiinkin. Olen psyykannut itseäni siihen, että todennäköisesti minun täytyy kuluttaa enemmän aikaa opintoihin kuin monen muun. Silti se on haaste, johon haluan ehdottomasti tarttua.

Lukihäiriön vuoksi Hanna-Maria ei ole koskaan ryhtynyt kirjoittamaan blogeja, vaikka entisenä huippu-uimarina ja nykyisenä yrittäjänä hänellä olisi paljon sanottavaa mentaalivalmennuksesta ja hyvinvoinnista.

– Jos ryhdyn kirjoittamaan tekstejä, usein välimerkit puuttuvat, samoin kuin jotkin sanojen kirjaimet.

Myös Ruotsin kruununprinsessa Victoria, prinssi Carl Philip sekä kuningas Kaarle Kustaa ovat puhuneet avoimesti lukihäiriöistään.

– En anna lukihäiriön estää unelmaani lääkärin ammatista. Näen itseni asian suhteen voittajana, koska olen saanut jo kaksi tutkintoa aikaiseksi ja tavoittelen nyt kolmatta. Ja olihan fyysikko Albert Einsteinillakin paha lukihäiriö – se ei tee ihmisestä tyhmää.

Luontainen auttaja

Haave lääkärin urasta heräsi Hanna-Marian mielessä jo lukiovuosina. Hän muistaa yhä, miten ajatus valkeni hänelle Tampereella erään uintikilpailun yhteydessä, kun kaveriporukassa pohdittiin yhteen ääneen, mitä kukin haluaisi tehdä isona.

– Olen aina halunnut auttaa ihmisiä ja päästä vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin. Uskon, että se on luontainen piirre, joka on ollut minussa lapsesta asti. Uintimaajoukkueessakin olin aina koko porukan äiti, joka hoivasi muita ja laittoi tipat, jos jonkun korvat olivat kipeät.

Oli selvää, että tilaa lääkärihaaveille olisi vasta uintiuran päätyttyä. Silti unelma kyti yhä voimakkaammin mielessä, kun hän seurasi urheilulääkäreiden työtä lähietäisyydeltä vuosien ajan.

Eniten Hanna-Marian käsitykseen lääkärin ammatin parhaista puolista vaikutti tunnettu urheilulääkäri ja ortopedi Aki Hintsa, joka menehtyi 58-vuotiaana syöpään marraskuussa 2016. Aki työskenteli yli 20 vuoden ajan Formula 1 -sarjan varikkolääkärinä, joista usean vuoden McLarenilla.

Aki oli aikoinaan myös Hanna-Marian lääkäri, ja vastaavasti Hanna-Maria oli kesätöissä Akin apurina, kun tämä toimi Suomen olympiakomiteassa.

Hanna-Maria puhui myös Akille haaveistaan.

– Ihailen hänen uraansa, monipuolista tietotaitoaan ja kykyä muuttaa ilmapiirejä ja ihmisten ajattelumalleja. Akilla oli taito saada isokin porukka puhaltamaan yhteen hiileen sen sijaan, että kaikki olisivat keskittyneet vain omaan suoritukseensa. Oma haaveeni on, että voisin joskus tehdä samalla tavalla merkityksellisen uran.

”Kaipaan Akia paljon”

Hanna-Marian ja Akin yhteistyö jatkui myöhemminkin. Kun Hanna-Maria muutamia vuosia sitten opetti Akin pyynnöstä formulakuskeja uimaan, hän tutustui Akin pikkuveljeen Anssiin.

Hanna-Maria ja Anssi avioituivat alkuvuodesta 2018.

– Matkan varrella eteeni on tullut todella usein tilanteita, joissa haluaisin kysyä Akilta neuvoja. Usein toivoisin Akin olevan vielä täällä.

Kuten tänä keväänä, kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa. Aki oli kova kiekkofani.

– Kaipaan Akia paljon. Ja uskon, että hän olisi ylpeä siitä, mitä nyt tavoittelen.

Hanna-Maria Seppälä sai perheeltään täyden tuen

Kun Hanna-Maria lopetti uransa joulukuussa 2016, hänellä oli takanaan 27 vuotta uimarina, joista 17 ammattilaisena.

Lopettamisen jälkeen Hanna-Maria pohdiskeli uravaihtoehtoja parin vuoden ajan. Ajatus lääketieteelliseen pyrkimisestä jännitti, koska työmäärä olisi valtava eikä sisäänpääsystä olisi mitään takeita. Toisaalta hän oli jo kymmenen vuotta aiemmin päättänyt, että antaisi aikanaan tämän unelman toteuttamiselle juuri niin paljon aikaa kuin se ikinä vaatii.

Mutta lopullinen päätös syntyi, kun Anssi kannusti vaimoaan tarttumaan toimeen.

– Aloitin projektin täysillä, kun sain mieheltäni täyden tuen. Se tuntui ihanalta, ja sen jälkeen uskalsin heittäytyä hakuun täysillä. Se nimittäin vaatii molemmilta sitoutumista ja vaikuttaa koko perheeseemme.

Viime vuoden aikana Hanna-Maria suoritti kaikki lukion kemian ja fysiikan kurssit aikuislukiossa. Syksy oli raskas, koska Hanna-Maria teki päivisin töitä uintivalmentajana ja luennoi yrityksille hyvinvoinnista. Illat hän istui oppitunneilla. Vuodenvaihteessa hän höllensi tahtia ja keskittyi vain lukemiseen.

– Onneksi puolisoni, vanhempani ja ystäväni ovat tukeneet ja jaksaneet kuunnella minua. Lukihäiriöni vuoksi puhuin ääneen kaiken mitä luin, jotta se jäisi paremmin mieleeni. Valitettavasti lähipiirini on joutunut kuuntelemaan paljon elektronihiukkasten irtoamisesta, hän naurahtaa.

”En pysty tekemään mitään puoliteholla”

Uuvuttavan kevään aikana Hanna-Maria sai voimaa treenaamisesta: uimisesta, juoksulenkeistä ja kuntosalilla käymisestä.

– Stressin vuoksi olin kuitenkin taatusti kireämpi kuin ennen. Mieheltäni tuli palautetta, että kannattaisi tehdä välillä vähän muutakin kuin lukea tai tehdä töitä. Mutta jos ryhdyn johonkin, laitan aina likoon aivan kaiken. En pysty tekemään mitään puoliteholla.

Huippu-urheilijana Hanna-Marian elämä pyöri täysin oman uran ja treenaamisen ympärillä, mikä vaikutti väistämättä vahvasti arkeen. Päivät alkoivat aamuviideltä ensimmäisillä uinneilla, ja koko päivä oli harjoittelun ja levon vuorottelua. Yöunille hän meni jo iltakahdeksalta eikä koskaan katsonut esimerkiksi Kymmenen uutisia. Huilitauoilla ei juuri riittänyt energiaa seurata uutisia tai maailman tapahtumia. Kerran Anssi kommentoi Hanna-Marialle puolihuolimattomasti, että tällä oli yleissivistyksessä vajeita. Heitto jäi vaivaamaan Hanna-Marian mieltä.

– Nyt ahmin kaikkea tietoa ympäriltäni ja olen käsittänyt, miten paljon yleistiedossani on aukkoja esimerkiksi politiikan ja talousasioiden osalta – pakko myöntää, että mies oli sittenkin oikeassa. Nyt minulla on vihdoin aikaa ja resursseja seurata myös muuta maailmaa, ja nautin siitä valtavasti.

Hiljattain erään mökkimatkan aikana autossa istuessaan Hanna-Maria opetteli ulkoa sähköyhtiön mainoslehtisessä kerrotut tiedot aurinkokunnan planeetoista.

”Haluaisin aloittaa opintoni ennen perheen perustamista”

Laajaa yleissivistystä testataan myös joidenkin eurooppalaisten yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien pääsykokeissa. Hanna-Maria on hakenut opiskelemaan ulkomaille, ja muutamat pääsykokeet ovat edessä syksyllä. Jos opiskelupaikka ulkomailta irtoaa, opinnot alkavat jo tänä syksynä.

– Olen matkustanut ympäri maailmaa 12-vuotiaasta lähtien, ja veri vetää vieläkin ulkomaille. Olen aina nauttinut siitä pelonsekaisesta fiiliksestä, joka tulee, kun lähtee uuteen paikkaan, jossa ei tunne ketään eikä ehkä osaa kunnolla kieltäkään.

Monet Hanna-Marian ikätoverit ovat jo syvällä omassa uraputkessaan ja perustaneet perheen. Hanna-Maria puolestaan on nyt samassa elämäntilanteessa kuin monet parikymppiset: havittelemassa opiskelupaikkaa ja haaveilemassa perheenlisäyksestä.

– Yhteiskunta on muokannut hyvin pitkälle ajatusmallin, missä järjestyksessä asiat pitäisi tehdä. Minulla on oma suuntani ja ajatukseni, jotka motivoivat minua menemään polkuani ja tekemään valintojani sen mukaan.

Haave omista lapsistakin elää.

– Haluaisin kuitenkin aloittaa opintoni ennen perheen perustamista. Olen myös kuullut, että lääkisrumban ja lapsiperheen arjen yhdistäminen on ihan mahdollista. Pidän siis kaikki ovet auki.

Haave lääkärin urasta on nyt ehdoton ykkönen.

– Olen valmis tekemään töitä unelmani eteen, ja lääkärin ura on haave, josta en aio päästää irti. Vaikka en pääsisi opiskelemaan ensi vuonnakaan, aion yrittää niin kauan, että onnistun. Jos jotain haluaa tarpeeksi paljon, mikään ei ole esteenä.

Juttu on julkaistu Annassa 31/2019.

Lue myös:

Kriisin kokenut Hanna-Maria Seppälä kihlatustaan Anssi Hintsasta: ”Miehelläni on taito nostaa minut takaisin pinnalle”

Ex-uimari Hanna-Maria Seppälä avioliitostaan Anssi Hintsan kanssa: ”Olen saanut maailman ihanimman miehen”

X