Julkkikset

Fiiliksen mukaan pukeutuva Teemu Muurimäki: ”Muotisuunnittelijana minulle sallitaan rajojen ylittäminen ja erikoisetkin asut”

Muotisuunnittelija Teemu Muurimäki nauttii rajojen ylittämisestä. Farkut ovat hänestä liian helppo vaate.

Teksti:
Oili Urmas
Kuvat:
Sampo Korhonen, Teemu Muurimäen Kotialbumi

Kesähattu on Stetsonin mallistosta.

Muotisuunnittelija Teemu Muurimäki nauttii rajojen ylittämisestä. Farkut ovat hänestä liian helppo vaate.

Miten tyylisi on muuttunut vuosien saatossa, Teemu Muurimäki?

Kun opiskelin Savonlinnan taidelukiossa, kaikki oli sallittua pukeutumisessa ja myös minä vapauduin. Tyylini oli kokeileva. Tein tuolloin itse kaikki vaatteeni.

Sen jälkeen olen ollut omasta mielestäni melko tavanomainen pukeutuja. Ennen hankin toisiaan muistuttavia vaatteita, joiden ajattelin olevan minun näköisiäni. Nykyään ostan vaatteita, jotka poikkeavat jo olemassa olevista vaatteistani. Sillä tavoin saan tyyliini vaihtelua.

Teemu Muurimäki smokissa.
Teemu Muurimäki tunnetaan erityisesti iltapukujen suunnittelijana. Niitä on esillä hänen työhuoneellaan. Myös kuvan smokki on hänen suunnittelemansa.

Miten työsi vaikuttaa pukeutumiseesi?

Saan mallikappaleita suunnittelemistani vaatteista, joten vaatekaapissa on valinnanvaraa. Minulle on kertynyt esimerkiksi kokoelma pukuja.

Muotisuunnittelijana minulle sallitaan rajojen ylittäminen ja erikoisetkin asut. Nautin tästä vapaudesta täysin siemauksin. Pukeudun fiiliksen mukaan, en suunnittele asujani etukäteen.

Pukeutumisella on vaikutusta myös muihin ihmisiin ja ilmapiiriin. Haluan omalla pukeutumisellani kunnioittaa kulloisenkin tilaisuuden luonnetta ja siihen osallistuvia henkilöitä.

Teemu Muurimäki istuu sohvalla.
Teemu suunnitteli itselleen värikkäät housut ja teetti ne Turon mittatilausompelimossa. Merinovillainen T-paita on Formal Fridayn mallistosta.
Teemu silittää iltapuvun helmaa muotinäytöksen takahuoneessa Sydneyssä.
Suunnittelija  silittää iltapuvun helmaa muotinäytöksen takahuoneessa Sydneyssä vuonna 2011.

Mikä on sinusta tyylikästä?

Harkittu pukeutuminen on tyylikästä. Arvostan sitä, että asu on ajateltu kokonaisuutena.

Mistä et tingi vaateostoksilla?

Hankin laadukkaita vaatteita, joita voin käyttää jopa kymmenen vuotta. En tingi kenkien mukavuudesta. Kengät saavat olla kalliit, jos ne tuntuvat hyviltä jaloissa. Ostan usein vaatteita, koruja ja kenkiä ulkomaan matkoilta. Ne ovat minun matkamuistojani.

Teemu Muurimäki istuu penkillä.
Merinovillainen paita on Caine-liikkeestä ja pellavasortsit tuliainen Australian-matkalta. Conversen tossujen liekkikuvio on klassikko 1970-luvulta. Tsovet-merkkisen kellon Teemu Muurimäki hankki Tokiosta.

Kierrätätkö vaatteita?

Ammattini vuoksi minulle on kertynyt paljon malli­kappaleita, joita en voi käyttää itse. Olen lahjoittanut vaatteita ystävilleni ja myynyt niitä kirpputoreilla. Hankin itsellenikin vaatteita second hand -kaupoista ja kirpputoreilta sekä Suomesta että ulkomailta.

Ammatistani on hyötyä, sillä tunnistan laadukkaat materiaalit ja pystyn muokkaamaan vaatteen itselleni sopivaksi. Olen esimerkiksi ostanut todella hienon frakin UFF:ilta. Vaihtelen vaatteita myös kaksoisveljeni kanssa.

Kenen tyyliä ihailet?

Muotisuunnittelijana minua viehättää Valentinon tyyli. Hänen suunnittelemansa naisten vaatteet ovat teeskentelemättömiä, luontevia, kevyesti liikkuvia ja naisellisia. Hänen vaikutuksensa on näkynyt myös omassa työssäni suunnittelijana. Giorgio Armani hylkäsi aikoinaan yhden ilta­pukuni, koska hänen mielestään se muistutti liikaa Valentinon tyyliä. Iltapuku päätyi kuitenkin tuotantoon, sillä mallistosta uupui yksi mekko. Siitä tuli myyntimenestys.

Teemu Muurimäki haalarissa.
Denim-haalari on kirpputorilta Milanosta. Teemu Muurimäki muokkasi sen itselleen sopivaksi.

Mihin asuun et enää pukeutuisi?

Tiettyjä vaatteita olen säilyttänyt tunnesyistä. Minulla on tallella itse tekemäni ylioppilaspuku vuodelta 1993, mutta en enää pukeutuisi siihen.

Farkkuja olen käyttänyt kausittain. Lukioaikoina en omistanut yhtään paria farkkuja. Sitten oli vaihe, jolloin pukeuduin denimiin päästä varpaisiin. Nyt taas yritän olla käyttämättä farkkuja. Farkut tuntuvat liian helpolta vaatteelta, kaikki pukeutuvat niihin.

Mikä on paras vaatemuistosi?

Vuonna 2019 minua haastateltiin Kohti linnan juhlia -tv-ohjelmassa. Päälläni oli upouusi mallikappale Turolle suunnittelemastani sametti­smokista. Minulla oli hyvä fiilis ja sain lähetyksen jälkeen paljon positiivista palautetta asustani.

Teemu Muurimäki ja hänen koiransa Jasper.
Puku on Turon mallistosta. Teemu Muurimäki kertoo omistavansa paljon taskuliinoja, joita hän vaihtelee asusteina. Jasper on prahanrottakoiran ja jackrussellinterrierin sekoitus.

Materiaali, jota rakastat?

Merinovilla on ehdoton suosikkini. Se on miellyttävä, hengittävä ja likaa hylkivä materiaali. Käytän merinovillaisia vaatteita ympäri vuoden. Paitojen lisäksi minulla on merinovillasta valmistettuja sukkia, t-paitoja ja kalsareitakin.

Mikä on ollut kallein vaatehankintasi?

Lontoosta ostamani Alexander McQueenin suunnittelema puuvillainen neuletakki oli aikoinaan pöyristyttävän kallis isosta alennuksesta huolimatta. Toisaalta se oli niin hieno, että minun oli pakko hankkia se.

Pidän neuletakkia edelleen, se käy moneen tilanteeseen. Se on mukavan rento, mutta bleiserimallisena sopii kokkareillekin.

Teemu Muurimäki
Teemu Muurimäki on työskennellyt italialaisille muotitaloille. Kuva on otettu Roomassa Castel Sant’Angelossa kesällä 2006.

Kun kukaan ei näe, pukeudun…

Äitini neulomiin villasukkiin. Minulla on niitä monta paria. Vedän villasukat jalkaani, kun tulen kotiin.

X