– Halusin elää hetken aikaa normaalia arkea.
– Halusin elää hetken aikaa normaalia arkea.
Julkkikset

Golfari Matilda Castren on nyt huipulla, pari vuotta sitten umpikuja oli niin iso, että työ vaihtui Floridan viheriöiltä espoolaiseen Alkoon

Kolme vuotta sitten Matilda Castren tuskaili pelaamisensa kanssa Floridassa ja päätti tulla Tapiolan Alkoon töihin. Nyt hän on Suomen menestynein naisgolffari.
Teksti: Terhi Harper Kuvat: Sampo Korhonen

Viime vuosi oli Suomen kaikkien aikojen menestyneimmälle naisgolffarille Matilda Castrenille, 26, todellinen läpimurtovuosi. Saavutukset kovatasoisessa LPGA-sarjassa, edustus Tokion olympialaisissa ja naisten Euroopan joukkueelle voiton ratkaissut nappisuoritus Solheim Cupissa ovat saaneet varsinkin lajia tuntevan yleisön Suomessa hieraisemaan silmiään.

Kolme vuotta sitten tilanne oli toinen. Yhdysvalloissa asuvalla ammattilaisella oli takanaan kaksi huonosti mennyttä kautta. Hän päätti vaihtaa Floridan viheriöt Suomen Espooseen ja pestautui kausiapulaiseksi kauppakeskus Ainoan Alkoon Tapiolassa. Ajatukset siitä, että pelaamalla ei ehkä pystykään elättämään itseään, pyörivät jatkuvasti päässä.

– Halusin elää hetken aikaa normaalia arkea ja ottaa etäisyyttä lajiin, joka oli ollut oman elämäni keskiössä vuosien ajan.

Lounastauot kuluivat usein Fazerin kahvilassa salaattia ja cappuccinoa nauttiessa. Samalla tuli pohdittua omaa uraa.

Nyt samaiseen kahvilaan saapuu hyväntuulinen Matilda Castren. Aikaero ei vaivaa, vaikka matkasta Bahamalta Yhdysvaltain kautta Suomeen on kulunut vain muutamia päiviä.

– Perinteinen suomalainen kahvi auttaa pysymään hereillä parhaiten, mutta täällä päädyn aina tilaamaan cappuccinon.

Äiti ajatteli, että urheilupsykologi voisi auttaa Matildaa

Kausiapulaisen työt ja noin kuukauden kestänyt harjoitus- ja pelitauko kolme vuotta sitten havahduttivat huomaamaan, että ura golfammattilaisena oli kuitenkin oma juttu.

Samoihin aikoihin Matilda Castren sai yllättävältä taholta apua pelaamista haitanneen henkisen lukon avaamisessa.

– Olin kertonut tuntemuksistani äidilleni, joka ajatteli, että minun olisi hyvä ottaa yhteyttä urheilijan mielenmaisemaa ymmärtävään ammattilaiseen. Hesarista hän hoksasi urheilupsykologi Katja Pasasen, laittoi tälle sähköpostia ja liitti minut mukaan viestiketjuun. Tuolloin mietin, onko tämä lainkaan minun juttuni.

Ennakkoluulot terapiasessiosta lensivät Matildan mukaan romukoppaan heti ensimmäisessä tapaamisessa.

– Ymmärsin, että en ollutkaan ainoa suorituspaineista kärsivä urheilija. Katjan johdolla aloin tehdä mielikuva- ja hengitysharjoituksia. Lakkasin soimaamasta itseäni ja annoin itselleni luvan nauttia pelaamisesta, vaikka kierros ei olisikaan sujunut täydellisesti.

Matilda Castren: Kilpailun keskellä rentouttaa ajatus vapaapäivän spagettilounaasta

Tasapainon säilymisessä auttaa se, että elämää on myös golfkentän ulkopuolella. Avopuoliso Daniel Moreno on Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas ja hakee parhaillaan poliisikouluun.

– Vietän Danielin kanssa aivan tavallista arkea San Diegon -kodissamme Kaliforniassa. Hän ei pelaa golfia lainkaan, mikä on pelkästään plussaa omalle ja suhteen hyvinvoinnille.

Yksi viime kauden tärkeimmistä tähtihetkistä Matildalle itselleen oli naisten Euroopan kiertueen osakilpailu Turussa heinäkuussa.

– Pääsin ensimmäistä kertaa juhlimaan voittoa kaikkien perheenjäsenten ollessa paikalla. He ovat uskoneet minuun vaikeinakin aikoina, ja toivoisin, että näkisimme toisiamme useammin.

Puhtaalta pöydältä aloittaminen voiton jälkeen ei ole helppoa ammattilaisellekaan.

– Pyrin pitämään yllä viimeisimmästä pelistä syntynyttä hyvää virettä. Tunnelman keventämiseksi yritän rentoutua mahdollisimman hyvin jokaisen lyönnin välillä. Rakastan hyvää ruokaa ja saatan keskittää ajatukset niin arkiseen asiaan kuin kokkailisinko seuraavana vapaapäivänä spagettia lounaaksi.

Matildan harjoittelukausi vuodelle 2022 on käynnistynyt, ja yhteydenpito Katjan kanssa jatkuu.

– Mitä lähemmäksi etenen kohti lajin terävintä kärkeä, sitä enemmän pelaaminen vaatii keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Olen oppinut hyväksymään sen, että haastavat kaudet kuuluvat urheiluun, mutta ne eivät kestä ikuisesti. Luottamus omaan tekemiseen on kasvanut, kun olen jo kerran päässyt vaikean jakson yli.

X