Julkkikset

Halvaantunut voimistelija Jari Mönkkönen ja Sanna-vaimo: ”Entiset kiistanaiheet tuntuvat nyt mitättömiltä”

Sanna ja Jari Mönkkösen elämä muuttui silmänräpäyksessä, kun Jari neliraajahalvaantui voimisteluharjoituksessa. Onnettomuuden jälkeen pariskunta on totutellut uudenlaiseen arkeen – ja löytänyt parisuhteesta entistä syvempää onnea.

Teksti:
Eveliina Lauhio
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

Jari ja Sanna haluavat välttää katkeruutta kaikin keinoin.

Sanna ja Jari Mönkkösen elämä muuttui silmänräpäyksessä, kun Jari neliraajahalvaantui voimisteluharjoituksessa. Onnettomuuden jälkeen pariskunta on totutellut uudenlaiseen arkeen – ja löytänyt parisuhteesta entistä syvempää onnea.

Raapisitko minua nenänvarresta, kulmakarvojen välistä? Sanna Mönkkönen, 43, rapsuttaa hellästi aviopuolisoaan Jari Mönkköstä, 43, tämän toiveiden mukaan.

Tällaista pariskunnan arki nykyään on. Pyörätuolissa istuvalla Jarilla on korkea neliraajahalvaus. Ajatus toimii kirkkaasti, mutta kaulasta alaspäin mikään ei liiku. Hän tarvitsee ympärivuorokautista apua kaikissa arjen toimissa. Jarin hoito ei olisi onnistunut edellisessä kodissa, joten perhe muutti onnettomuuden jälkeen Pohjois-Helsingissä sijaitsevaan omakotitaloon, joka sopii Jarille paremmin.

Suomen menestyneimpiin telinevoimistelijoihin kuuluva Jari teki heinäkuussa 2016 harjoituksissa kaksoisvoltin, jonka alastulo ei mennyt suunnitelmien mukaan. Niskasta kuului kova rusahdus, ja heti sen jälkeen Jari huomasi, että kädet ja jalat eivät toimineet.

Onnettomuus muutti koko perheen elämän. Ympärivuorokautisesta avustajasta on tullut osa arkea, Sanna on joutunut ottamaan perheestä suuren vastuun ja lapset Moona, 15, Rasmus, 11, ja Miisa, 9, ovat saaneet sopeutua uuteen tilanteeseen.

Miten kaikesta selviää katkeroitumatta?

Onko uudesta elämäntilanteesta tullut jo normaalia arkea?

Jari: On. Nyt suurin piirtein tiedämme, mitä elämä tulee olemaan. Sanna tekee töitä Volttimedia-firmassamme ja vetää jumppia. Minä teen päivisin tietokonehommia ja käyn fysioterapiassa, ja iltaisin olemme lasten kanssa.

Sanna: Jarin pääseminen kotiin oli ihana asia. Vaikka olemme todella onnellisia siitä, että Jari on saanut vuorokauden ympäri työskentelevän avustajan, uusi tilanne vaatii sopeutumista kaikilta. Kotonamme vaihtuu avustaja kolme kertaa päivässä. Jos vakiavustajan tilalle tulee sijainen, joudun selittämään hänelle kaiken alusta.

Jari: Sairaalassa minua peloteltiin kotiin pääsemisellä ja arjen kohtaamisella. Lohdutuksena kaikille saman kohdanneille haluan sanoa, että kyllä arki kotona on kuitenkin mukavampaa kuin kuntoutuksessa oleminen.

Miltä tuntuu, kun toinen ei voi osallistua fyysisesti kodin arkeen?

J: Tuntuu todella turhauttavalta, kun en voi auttaa puolisoani. Kun ympärilläni häärii vain naisia, törmään joskus hassuihin ongelmiin. Esimerkiksi sähkölaite ei toimi ehkä vain siksi, että töpseli ei ole seinässä. Olen silti itse halunnut valita avustajikseni ainoastaan naisia. Tuntuisi vaikealta kuvitella, että miespuolinen avustaja syöttäisi minulle kiiviä sängyn vieressä.

S: Välillä tämä tilanne ärsyttää todella paljon. Tunnen suurta riittämättömyyden tunnetta, kun kaikki huutavat yhtä aikaa äitiä. Kun minulla meinaa mennä hermot, valitan Jarille. Silloin Jari vastaa, että hän ei voi tehdä asialle mitään. Joka kerta minulle tulee paha mieli siitä, kun puran kuormaani Jarille. Hänellä on itsellään ihan tarpeeksi kestämistä.

J: Ymmärrän Sannan kiukunpurkaukset. Tilanne vaatii paljon koko perheeltä lapset mukaan lukien. Yritän pysyä rauhallisena silloin, kuin muilla palaa pinna.

Jarilla on kotona avustaja vuorokauden ympäri. – Kuntoutuksesta kotiin pääseminen oli iso plussa, vaikka arjen sujuminen vaatiikin vielä opettelua.

Onko avun pyytämisen kynnys madaltunut?

J: Avun pyytäminen on meille edelleen vaikeaa.

S: Niin on. Mutta olemme pyytämättäkin saaneet aivan ihanaa apua ystäviltämme. Edelleen muutama ystäväni tekee meille kerran viikossa ruokaa. Olemme siitä superkiitollisia. Sitten kun minulla on enemmän voimia, haluan tehdä vapaaehtoistyötä. Ystäviäni pystyn tuskin avusta kylliksi kiittämään, mutta yritän laittaa hyvän kiertämään.

Mihin ihastuitte toisissanne alun perin?

S: Tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa vuonna 1987, kun molemmat olimme mukana telinevoimistelun maajoukkueessa. Ihastuin Jarin kiltteyteen. Olimme Tallinnassa kilpailureissulla neuvostovallan aikaan vuonna 1990, ja meille oli jäänyt taskuumme ruplia. 15-vuotias Jari keräsi kaikkien ruplat ja lahjoitti ne hampaattomalle mummolle, joka myi tienposkessa omenoita. Silloin ajattelin, että onpa tuossa mahtava tyyppi.

J: Ihastuin Sannan kauneuteen. Ei sitä osannut teinipoikana muuta ajatella kuin että onpa hän hyvän näköinen. Myöhemmin Sannasta on paljastunut lukuisia muitakin hyviä puolia. Hän on aito ja kiltti ihminen, joka on valmis tekemään kaikkensa läheistensä puolesta.

S: Aloimme seurustella vuonna 1993. Parikymppisinä muutimme yhteen asumaan Jyväskylään, kun Jari oli päässyt armeijasta. Suhde tuntui alusta alkaen vakavalta, vaikka en tuon ikäisenä vielä ajatellutkaan lapsia tai naimisiinmenoa.

Miten selvisitte pikkulapsi- ja ruuhkavuosista?

J: Menimme naimisiin seitsemän vuoden seurustelun jälkeen vuonna 2000. Esikoisemme Moona syntyi kolme vuotta myöhemmin. Rasmus syntyi vuonna 2006, ja kuopuksemme Miisa vuonna 2008.

S: Vuosi 2009 oli siihenastisen elämämme rankin. Moona oli esikoulussa, 3-vuotias Rasmus kotona ja keskosena syntynyt Miisa vauva. Jari muutti samaan aikaan vuodeksi Kuopioon suorittamaan paloesimiehen opintoja. Pyöritin arjessa kolmen lapsen härdelliä, ja näin miestäni viikonloppuisin. Se oli rankkaa, mutta en vielä tuolloin tiennyt, mitä oli tulossa.

Minkälainen oli hetki, jolloin elämänne muuttui pysyvästi Jarin onnettomuudessa?

S: Sain puhelinsoiton onnettomuudesta heinäkuisena kesäpäivänä vuonna 2016. Jarin treenikaveri kertoi, että Jari oli tullut niskoilleen alas voltista. Lähdin siltä seisomalta juoksemaan kohti viereisellä kadulla sijaitsevaa voimisteluhallia. Ajatuksissani oli vain yksi sana: ei!

J: Olin kamalissa kivuissa, mutta koko ajan tajuissani. Sannan nähdessäni sanoin hänelle, että mikään ei liiku, tämä oli tässä.

S: Menin maahan kontilleni ja huusin. Tuntui siltä, että koko elimistöni meni sekaisin mielen myllerryksestä. Minua oksetti ja pyörrytti. Tuossa hetkessä ei voinut varmuudella sanoa, selviääkö Jari tai voisiko hän parantua vammautumatta.

Jari on opetellut ohjaamaan sähköpyörätuoliaan pään liikkeiden avulla.

Oletko katkera?

J: En ole katkera. En näe sitä yksinkertaisesti vaihtoehtona. Sisäiset voimavarani ja positiivinen luonteeni estävät katkeroitumisen. Yritän aina löytää hyviä asioita karmeuksienkin keskeltä. On kamalaa, että olen kaulasta alaspäin täysin liikuntakyvytön. Yritän kuitenkin iloita siitä, että pääni toimii ja että ehkä pystyn tekemään tässä tilassa jonkin verran töitä yrityksessämme.

S: En missään nimessä halua olla katkera, koska se veisi koko elämältä pohjan. Tietenkin välillä tulee mieleen, että miksi juuri meille kävi näin. Siihen ei ole vastausta. Yritän karistaa turhat kysymykset ja pitää mielialani mahdollisimman korkealla.

Mitkä olivat yhteisiä juttujanne ennen onnettomuutta?

J: Kävimme yhdessä kävelyllä, elokuvissa ja matkoilla. Olemme aina tykänneet poistua kotoa, mennä ja tehdä.

S: Liikunta oli aiemmin tärkein yhteinen harrastuksemme ja paras tapa viettää laatuaikaa. Jos pääsimme viettämään romanttista hotelliviikonloppua ilman lapsia, menimme aina ensin hotellin punttisalille.

J: Tuntuu kamalalta, kun en voi enää liikkua. On hirveää katsoa, miten kroppani luhistuu. En voi tehdä enää mitään muuta terveyteni eteen kuin katsoa, mitä syön.

Mistä riitelitte ennen? Entä nykyään?

J: Emme enää juuri riitele. Entiset kiistanaiheet tuntuvat mitättömiltä.

S: Se on totta. Riidanaiheet ovat loppuneet. Jossain vaiheessa riitelimme paljonkin. Olimme molemmat väsyneitä, minä nalkutin jostain asiasta Jarille ja Jarilla meni hermot. Nyt ihmettelen, miksi emme voineet elää sovussa, kun kaikki oli hyvin! Kun tapahtuu näin vakava onnettomuus, elämänarvot menevät uusiksi. Materia ja ulkonäkö ovat menettäneet merkityksensä. Tärkeintä on yhdessäolo ja se, että lähellä olevat rakkaat voivat hyvin.

Miten hoidatte parisuhdettanne nykyisin?

S: Elämän pitää ensin tasaantua ja koko perheen tottua Jarin onnettomuudesta seuranneeseen muutokseen, ennen kuin voimme miettiä parisuhteen hoitamista. Parasta arjessa on se, kun koko perhe on samaan aikaan kotona ja hyvällä tuulella.

J: Meillä ei ole kahdenkeskistä aikaa. Olemme käyneet kerran elokuvissa kotiutumiseni jälkeen. Sielläkin oli avustaja mukana.

Miten autatte toisianne heikkoina hetkinä?

S: Näen Jarin ilmeestä heti, jos asiat ovat huonosti. Hänestä tulee vaisu ja vetäytyväinen. Kun näen, että Jarilla menee huonosti, minulle tulee jostain voimia. Yritän olla mahdollisimman reipas ja iloinen. Tajuan, että siinä kohdassa minun on pakko jaksaa.

J: Kun Sannalla menee hermo, hän puhisee ja poistuu tilasta. Rauhoituttuaan hän pystyy taas lempeään keskusteluun. Tiedän, että Sannan on päästävä lenkille tai puoleksi tunniksi meditoimaan silloin, kun paineet käyvät liian suuriksi. Niissä tilanteissa yritän suitsia lapsia antamaan äidille hetken rauhan.

– Minun on edelleen vaikea pyytää ulkopuolista apua. Onneksi ystävämme auttavat meitä pyytämättäkin esimerkiksi tekemällä ruokaa, Sanna sanoo.

Miten puolisosi on muuttunut tapaturman jälkeen?

S: Jari on rauhoittunut ja muuttunut kärsivällisemmäksi. Hänestä on tullut parempi keskustelija. Ylipäätään kodin ilmapiiri on muuttunut rauhallisemmaksi.

J: Sannasta on tullut pakon sanelemana määrätietoisempi. Aikaisemmin minä olin yleensä se, joka sanoo lapsille viimeisen sanan. Nykyään Sanna laittaa lapsille enemmän rajoja ja korottaa tarvittaessa ääntään.

S: Minulle on ollut kova koulu se, että olen joutunut ottamaan elämästä vastuuta eri tavalla kuin aiemmin. Ennen tukeuduin Jariin, nyt seison omilla jaloillani.

Olette kertoneet, että parisuhteenne parantui onnettomuuden myötä. Miksi?

J: Nykyään kuuntelemme toisiamme paremmin kuin aikaisemmin. Kaikki asiat ratkeavat keskustelemalla.

S: Osaamme myös arvostaa toisiamme entistä enemmän. Kumpikin tajuaa, ettei ole itsestäänselvyys, että toinen on vierellä.

Miten vältätte katkeruuden ja kohtuuttomuuden tunteet?

J: Katkeruus on ihmisen luonteessa. Meistä ei kumpikaan ole sen luontoinen. Molemmilla on kova halu ja tarve päästä elämässä eteenpäin.

S: Maailmassa on hirveän paljon epäoikeudenmukaisuutta ja kamalia kohtaloita. Me emme ole ainoita, joita on kohdannut onnettomuus. Elämään kuuluu se, että kaikkea voi tapahtua. Olemme monessa mielessä etuoikeutettuja. Monessa muussa maassa Jari ei olisi enää hengissä. Suomessa saamme parasta mahdollista apua ja tukea.

Oletteko käyneet missään vaiheessa ammattiauttajan luona?

J: Olemme käyneet koko perhe terapiassa. Varsinkin alussa siitä oli paljon apua.

S: Minä käyn edelleen terapiassa. Siitä on ollut selviämiseni ja jaksamiseni kannalta suuri hyöty.

Mitä pelkäätte?

S: Yritän olla pelkäämättä mitään. Se on vaikeaa, sillä tiedän, että pahat tapahtumat eivät suojaa tulevaisuuden myrskyiltä. Tavoitteeni on olla jonain päivänä mielentilassa, jossa olen valmis ottamaan kaiken elämässä tapahtuvan vastaan tyynesti. Siihen tunteeseen on vielä matkaa.

J: Pelkään, että jollekin läheiselleni tapahtuu jotakin pahaa. Kannan myös huolta omasta terveydentilastani.

Mikä on parasta kumppanissasi juuri nyt?

J: Sanna antaa itsestään kaiken ja on valmis tekemään mitä tahansa perheensä puolesta. Hän on sekä hyvä äiti että hyvä puoliso.

S: Ihailen Jarin rauhallista ja huumorintajuista suhtautumista elämään. Jari osaa kääntää vaikeatkin asiat helpommiksi lämpimällä huumorintajullaan.

X