Julkkikset

Hanna Nohynek ei halunnut valita äitiyden ja uran välillä – mies toi vauvan imetettäväksi Hannan työpaikalle: ”Se oli hyvin luonnollista ja helppoa”

Kun Hanna Nohynek sai lapsen 1980-luvun lopulla, hän oli töissä kiinnostavassa tutkimusprojektissa. Hanna ja hänen esinaisensa Pirjo Mäkelä päättivät, että nyt hoidetaan sekä projekti että lapsi.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Liisa Valonen

– Olen lähes koko ajan flow-tilassa, Hanna Nohynek kuvaa työtään.

Kun Hanna Nohynek sai lapsen 1980-luvun lopulla, hän oli töissä kiinnostavassa tutkimusprojektissa. Hanna ja hänen esinaisensa Pirjo Mäkelä päättivät, että nyt hoidetaan sekä projekti että lapsi.

Inspiraatio ei ole oikeastaan kovinkaan mystinen juttu, sanoo ylilääkäri Hanna Nohynek.

– Parasta inspiraatiota on se, että sopii itsensä kanssa, mitä haluaa tehdä, ja heittäytyy tekemään sen niin täysillä kuin pystyy.

Työ on aina vienyt Hannan mennessään. Silloinkin kun hänen lapsensa oli pieni, hän saattoi viipyä laboratoriossa iltamyöhään.

– Tytär on jälkeenpäin muistellut, miten hän isänsä kanssa soitteli ja kysyi, milloin tulen kotiin. Lupasin aina, että ihan kohta.

Mutta virukset ja bakteerit olivat vanginneet Hannan mielenkiinnon. Ne olivat niin kovin kauniitakin, kun niitä katsoi mikroskoopilla.

Viikon äitiysloman jälkeen takaisin labraan

Alkujaan hän oli lähtenyt tutkimusprojektiin mukaan tietämättä, että oli raskaana. Elettiin 1980-luvun loppua ja projektia johtanut akateemikko Pirjo Mäkelä oli sitä mieltä, että asia on järjestettävissä. Hoidetaan sekä projekti että lapsi! Hanna oli viikon verran äitiysvapaalla ja palasi laboratorioon.

– Se oli hyvin luonnollista ja helppoa. Mies toi lapsen imetettäväksi labraan ja kävi lounaalla ruokalassa. Vauva nukkui vaunuissa silloisen Kansanterveyslaitoksen, nykyisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen parvekkeella.

Hanna on aina pitänyt haasteista. Urakin on edennyt yhdestä mielenkiintoisesta tehtävästä toiseen. Rutiininomaiset työt turhauttavat ja väsyttävät Hannaa. Hän haluaa etsiä ratkaisuja tärkeisiin ongelmiin, niin kuin hän tekee nykyisessä työssään THL:n ylilääkärinä. Tärkeämpää, ratkaistavaa ongelmaa kuin kansakunnan luotsaaminen ulos koronakriisistä tuskin voisi kuvitella. Uutta tietoa tulee jatkuvasti. Haastattelua edeltävänä päivänä – sunnuntaina – Hannan aika kului lukiessa brittiläistä raporttia siitä, kuinka hyvin koronarokotteet suojaavat intialaisilta virusmuunnoksilta.

Työpäivät koostuvat lukemattomista etäkokouksista kotimaisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa.

– Olen melkein koko ajan jonkinlaisessa flow-tilassa. Minun pitää laittaa kännykkään hälytys muistuttamaan siitä, milloin on aika siirtyä seuraavaan asiaan.

Kiire ahdistaa silloin, jos jokin tehtävä vaatisi paneutumista mutta aikataulu ei anna periksi. Yleensä Hanna nipistää aikaa kiinnostaville työtehtäville illoista ja viikonlopuista. Tässä poikkeusajassa ylitöistä jopa maksetaan. Kun se mahdollisuus loppuu, Hanna palaa entiseen: tekee ylimääräistä työtä, josta kukaan ei maksa. Ammattiylpeys ei anna periksi sille, että tekisi huonoa jälkeä.

Hanna Nohynek
Hanna Nohynek rohkaisee tarttumaan hetkeen. – Kerran olin Genevessä kokouksessa ja tiesin, että paikalla on Gatesin säätiön edustaja. Kun istuimme lounaspöytään, ajattelin, että tässä on minun ”hissipuheeni” paikka. Avasin suuni ja kerroin projektistamme. Yksi lounaskokous poiki meille rahoitusta puolitoista miljoonaa.

Hanna Nohynek: Uusi puoliso on tuonut lisää lapsia elämään

Aikaa perheelle ja ystäville ei aina ole tarpeeksi, mutta onpahan edes jonkin verran. Huonoa omaatuntoa Hanna on joskus tuntenut siitä, että oli niin paljon poissa kotoa tyttären ollessa pieni. Joskus hän on myös ajatellut, että olisi halunnut useamman lapsen.

Elämällä on kuitenkin tapana järjestellä asioita. Uuden puolison jälkeläisten kanssa Hanna on saanut nauttia lapsikatraasta ihan uudella tavalla. Ja välit nyt jo aikuiseen tyttäreen ovat hyvin läheiset.

– Kun käyn kaupungissa, nukun tyttäreni luona. Hän aina välillä sanoo minulle, että kiva, äiti, että olet täällä. Minusta tuntuu, että olemme onnistuneet.

Juttu on ilmestynyt lyhyempänä versiona Anna-lehdessä 22/2021.

X