Julkkikset

Hanna Sumari suree siskonsa kuolemaa: ”Hän oli minulle hyvin tärkeä ihminen”

Helmikuussa alkava Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma tuo iloa Hanna Sumarin kevääseen. Sitä tarvitaankin, sillä suosikkijuontajan toiseksi vanhin sisko menehtyi hiljattain. – Luullakseni suru ei nyt kuitenkaan vaikuta tanssiini, Hanna sanoo.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Pekka Mustonen, Kari Hautala/Otavamedia

Helmikuussa alkava Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma tuo iloa Hanna Sumarin kevääseen. Sitä tarvitaankin, sillä suosikkijuontajan toiseksi vanhin sisko menehtyi hiljattain. – Luullakseni suru ei nyt kuitenkaan vaikuta tanssiini, Hanna sanoo.

Toimittaja-juontaja Hanna Sumari, 58, on yksi tämän kevään Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman innokkaista tanssioppilaista. Lisäksi hän on saanut iloita tuomaroimansa Suomen kaunein koti -ohjelman suosiosta.

Ilon lisäksi Hanna Sumarin alkuvuoteen on mahtunut kuitenkin myös surua.

– Toiseksi vanhin sisareni menehtyi pitkän sairauden jälkeen. Hän oli ollut todella, todella kauan vuoteen omana ja tietyllä tavalla jo pois tästä maailmasta, Hanna kertoo vakavoituen.

Pikkusisko kertookin rakkaan isosiskon poismenon olevan raskasta.

– Se on todella surullista, sillä hän oli minulle hyvin tärkeä ihminen, perheen neljästä tytöstä nuorimmainen Hanna kertoi.

Yksi Hannan kolmesta isosiskosta, keittokirjailija ja tänä keväänä kokiksi valmistuva Sikke Sumari juontaa televisiossa Kokkisota-ohjelmaa.

– Luullakseni suru ei nyt kuitenkaan vaikuta tanssiini, Hanna totesi.

Hanna Sumari osallistuu tanssiparinsa Sami Heleniuksen kanssa Tanssii tähtien kanssa -kisaan.
Hanna Sumari osallistuu tanssiparinsa Sami Heleniuksen kanssa Tanssii tähtien kanssa -kisaan.

Hanna Sumari on innoissaan Tanssi tähtien kanssa -ohjelmasta

Television tanssikilpailuun osallistuva Hanna Sumari kuvailee tanssin olevan naisen kauaksi mukavuusalueeltaan vievä pyörre. Mutta vaikka Hanna onkin kauhun lamauttama, toimii sanavalmiin naisen suu moitteitta.

– Tuntuu ihanalta! Opettajani Sami Helenius ei ole varmaan vielä oppinut näkemään millainen olen. Uuteen juttuun tullessani aina katselen ja kuulostelen: olen aika hiljaa. Sami ei vielä tiedä mihin hän on törmännyt, Hanna totesi.

Hän toivoo saavansa tanssitreeneissä opettajaltaan suoraa palautetta.

– Opettajan ja treenarin pitää tietenkin sanoa kaikki asiat suoraan. Siihen olen tottunut myös harrastamassani fustrassa, jossa palaute on välitöntä. Jos tekee väärin niin siitä pitää sanoa, Hanna muistuttaa.

Tanssikisaan ilman kokemusta

Tanssinopettaja Sami Helenius osaa sanoa nopeasti mitkä Hanna Sumarin vahvuudet oppilaana ovat.

– Hannalla ei ole mitään aikaisempaa tanssikokemusta, eikä maneereja, Sami sanoo.

– Ehkä on helpompi oppia uutta kuin korjata vanhoja virheitä. Sama pätee elämässäkin, Hanna myönteli.

– Epäröin tovin ohjelmaan osallistumista koska mietin, kestääkö minun kroppani tätä. Taidan olla se ohjelman pakollinen vanhus, Hanna nauroi.

Lue lisää:

Tanssii Tähtien Kanssa -voittoonsa uskova Musta Barbaari: ”Harjoittelen triplasti enemmän kuin muut”

Kokkisodan juontaja Sikke Sumari: ”Hyvässä liitossa täytyy antaa vapautta ja läheisyyttä”

X