Julkkikset

Heidi Pakarinen nauttii itsenäisen naisen elämästä: ”En anna enää koskaan kenenkään viedä elämäniloani”

Rakkaus voi kukoistaa elämässä lukemattomin tavoin ilman parisuhdettakin, sanoo itsenäisyydestä nauttiva laulaja Heidi Pakarinen. Elettyään ennen liikaa toisille hän kuuntelee nyt itseään ja panostaa tyttäriinsä ja työhönsä.

Teksti:
Anneli Juutilainen
Kuvat:
Liisa Valonen, Heidi Pakarisen Kotialbumi

Heidi Pakarinen elää kolmisin teinityttäriensä kanssa.

Rakkaus voi kukoistaa elämässä lukemattomin tavoin ilman parisuhdettakin, sanoo itsenäisyydestä nauttiva laulaja Heidi Pakarinen. Elettyään ennen liikaa toisille hän kuuntelee nyt itseään ja panostaa tyttäriinsä ja työhönsä.

Kuin villivarsa. Sellaiseksi oloaan kuvailee laulaja Heidi Pakarinen, 46. Tänä kesänä hän tuntee itsensä erityisen vapaaksi ja energiseksi.

Paluu keikkalavoille koronapandemian jälkeen aiheuttaa vatsanpohjaan erityisen ihanan kutkun. Elävän musiikin vapautuminen tekee hänet onnelliseksi.

– Tuntuu, että elän taas vahvemmin, kun musiikki kuljettaa minua keikkapaikalta toiselle. Saan kokea vahvoja energioita, olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa – katsoa silmiin, halata ja tanssia.

Nyt heinäkuussa tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun Heidi kruunattiin tangokuningattareksi Seinäjoen tangomarkkinoilla vuonna 2013.

– Näiden vuosien aikana olen saanut itsevarmuutta omiin ajatuksiini ja oppinut tekemään asiat omalla tavallani enkä vain miellyttääkseni muita. Olen vihdoin alkanut kuunnella enemmän itseäni ja löytänyt onnen itseni kanssa elämiseen, hän sanoo.

Nyt Heidi kertoo, millaisista asioista hänen hyvä elämänsä koostuu.

”Olen paapova äiti”

”Tyttäreni ovat elämäni timantit, minun kaikkeni ja elämäni suurimmat rakkaudet. Helmi on 16-vuotias ja Hertta 14-vuotias. Seuraan molempien itsenäistymistä ja naiseksi kasvamista ilolla ja ylpeydellä. Ilmassa on ensimmäisiä poikaystäviä ja haaveita omista kodeistakin. Molemmat tarvitsevat minua koko ajan vähemmän.

Olen äitinä huolehtiva ja hemmotteleva, lämmin ja välittävä – joskus paapovakin. Laittelen mielelläni heille aamupalan valmiiksi ja valvon, että kotiintuloaikoja noudatetaan. Kuskailen tyttöjä mieluusti menoihinsa aina kun he pyytävät. Olen tytöilleni aina valmiina ja heitä varten.

Haluan opettaa heitä rehellisiksi ja avoimiksi ihmisiksi. Meillä on tiivis ja lämmin suhde. Osoitamme tunteitamme ja sanomme toisillemme joka päivä: ”rakastan sua maailman eniten” tai ”oot maailman rakkain aina”. Siitä käytämme kiireessä toisinaan sanojen alkukirjaimista muodostettua lyhennettä ”omra”.

Uskon hyvän suhteemme juontavan juurensa heidän varhaislapsuuteensa, jolloin olin liki seitsemän vuotta kotiäitinä. Niiden vuosien aikana välillemme rakentui hyvin tiivis side. Pystymme edelleen jakamaan vaikeitakin asioita ja murheita.

Reissaamme paljon yhdessä. Sydämeni muljahtaa aina ilosta, kun tytöt ilmoittavat lähtevänsä mukaani keikkamatkoilleni – ja niin tapahtuu usein. Parhaita hetkiä ovat ne, kun keikan jälkeen ajelemme yhdessä valoisassa kesäyössä kotiin, juttelemme ja kuuntelemme musiikkia.”

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

X