Julkkikset

Heidi Sohlberg yllätti syöpää sairastavan nuoren naisen: ”Ilmoitin, että tulen hänen luokseen”

Heidi Sohlberg teki viikonloppuna yllätysvierailun syöpää sairastavan nuoren naisen kotiin. ”Pyysin enkeleitä pitämään huolta hänestä”, Heidi kertoo.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Otavamedia

– Pidetään huolta toisistamme, Heidi Sohlberg kannustaa.

Heidi Sohlberg teki viikonloppuna yllätysvierailun syöpää sairastavan nuoren naisen kotiin. "Pyysin enkeleitä pitämään huolta hänestä", Heidi kertoo.

Juontaja ja vuoden 2001 Miss Suomi Heidi Sohlberg, 36, julkaisi viikonloppuna kauniin kuvan Instagramissa. Heidi juonsi lauantaina 13.1. hyvinvointitapahtuman porilaisessa kauppakeskuksessa, mutta yksi hänen faneistaan ei päässyt paikalle vaikka olisi halunnut.

”Upea, rohkea ja kaunis nainen otti minuun yhteyttä IG:n (Instagram-kuvapalvelun) kautta, että haluaisi tavata minut, mutta ei voi tulla kauppakeskukseen, jossa olin keikalla, koska infektioriski on kohonnut syöpähoitojen takia ja voimat ovat vähissä sytostaatin jälkeen”, Heidi kertoo Instagramissa.

Koska Janiina-niminen nainen ei päässyt Heidin luokse, Heidi päätti lähteä Janiinan luokse. Heidi vei hänelle kukkia sekä voimaa ja energiaa.

”Pyysin enkeleitä pitämään huolta Janiinasta. Muuta vaihtoehtoahan me ei anneta, kuin että tämäkin ihana, nuori nainen paranee”, Heidi kirjoittaa.

Heidi sai syöpädiagnoosin 2016

Heidillä itsellään diagnosoitiin rintasyöpä kesäkuussa 2016, ja syöpä leikattiin heti saman vuoden heinäkuussa. Syöpähoidot opettivat Heidille armollisuutta itseään kohtaan. Tällä hetkellä Heidi voi hyvin.

X