Julkkikset

Helena Lindgren, 63, on feministi: ”En voi ymmärtää sitä, miten vanhemmat naiset vähättelevät nuoria naisministereitämme”

Ikä ja sinkkuna eläminen ovat vahvistaneet Helena Lindgrenin feminismiä. Elettyään kaksi vuosikymmentä yksin hän kysyy: miksi aina oletetaan, että naisen on löydettävä itselleen kumppani?

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Mirva Kakko, Om-Arkisto

– Nuoruuden kiihkeiden vaiheiden jälkeen tunnen eläväni nyt elämäni parhaita aikoja. En haikaile mitään, Helena sanoo.

Ikä ja sinkkuna eläminen ovat vahvistaneet Helena Lindgrenin feminismiä. Elettyään kaksi vuosikymmentä yksin hän kysyy: miksi aina oletetaan, että naisen on löydettävä itselleen kumppani?

Helena Lindgrenin, 63, menneet kuukaudet ovat olleet häkellyttäviä. Laulajan kaikki kevään ja kesän keikat peruuntuivat koronan takia, ja Helena on saanut lomailla koko kesän.

Ensiksi Helena pelästyi, kun huomasi nauttivansa tilanteesta.

– Kauhistuin, että intohimoni laulamiseen on katoamassa.

Sitten hän tajusi, että oli tarvinnut paussia.

– Olen ollut vuosia jatkuvassa valmiustilassa esiintymään. Nyt sain aikaa miettiä, haluanko jatkaa töitä entiseen tapaan. Tunnen, että tämä voi olla alku muutokselle. En tosin vielä tiedä, mitä se voisi olla.

Helena Lindgren: ”Naisella on miehiä kovemmat paineet kumppanin löytämiselle”

Helena tunnistaa itsessään feministin.

– Olin feministi paljon ennen kuin ymmärsin sitä itse, hän sanoo.

Helenan feminismiä ovat vahvistaneet sekä sinkkuna eletyt vuodet että vanheneminen.

Erottuaan pitkäaikaisesta puolisostaan Jorma Uotisesta ja muutettuaan 42-vuotiaana ensimmäisen kerran elämässään asumaan yksin hänelle valkeni nopeasti, mitä naiselta odotetaan.

Hänen pitää löytää mies.

– Asenne oli pitkään, että voi, eikö sinulla vieläkään ole ketään. Jos minulta pyydettiin haastattelua lehteen, otsikko oli varmasti siitä, että Helena on yhä yksin. Aloin jo itsekin tuntea ylläni varjon, että olen jotenkin vajaa, kun en pysty kertomaan, että minulla olisi mies. Se oli hullua. Elämähän menee hukkaan, jos koko ajan tuntee ajattelevansa, että kaikki alkaa oikeasti vasta sitten, kun rinnalle löytyy kumppani, Helena sanoo koettuaan muutaman lyhyehkön romanssin ja asut­tuaan nyt kaksikymmentä vuotta yksin.

Hänen mielestään miehiin ei kohdistu samanlaisia paineita.

– Miehet saavat olla rauhassa. Heillä on yksin elämiseen paljon enemmän malleja kuin naisilla.

Uuden kumppanin löytämisessä Helena on kokenut vaikeaksi sen, että miehet yleensä olettavat naisen siirtyvän heidän maailmaansa.

– Siihen olen elänyt liian vahvan elämän, hän sanoo.

Helena Lindgren ja Jorma Uotinen Annassa vuonna 1984.
Helena Lindgren ja Jorma Uotinen Annassa vuonna 1984.

”Se, mitä meillä on päässämme, vaikuttaa koko ulkonäköön”

Feministi Helena kiehahtaa myös aina, kun hän huomaa ikäistensä naisten vetävän mattoa nuorempien naisten jalkojen alta.

– Olen kuullut, miten vähättelevästi vanhemmat naiset puhuvat esimerkiksi nykyisen hallituksemme nuorista naisministereistä. En voi ymmärtää sitä.

Iän tuomalle viisaudelle hän kurtistaa kulmiaan. Ainakaan kaikkitietävyys ei häntä vakuuta.

– On ihan sama, miten nuorekkaalta nainen näyttää, jos hänen ajatuksensa ovat menneeltä vuosisadalta. Se, mitä meillä on päässämme, vaikuttaa koko ulkonäköön, hän sanoo.

Luit juuri lyhennelmän Annan 30/2020 kansijutusta, jonka on kirjoittanut Minna Juti. Miksi Helena oli huomiota herättävä persoona jo parikymppisenä? Helena ja hänen puolisonsa Jorma Uotinen olivat 1980- ja 1990-luvuilla aikansa tyylivaikuttajia – mikä on totuus heidän suhteestaan? Mikä sai Helenan tekemään nelikymppisenä rohkean uranvaihdon menestyvästä meikkitaiteilijasta laulajaksi? Lue Helenan koko haastattelu.

X