Julkkikset

Hollywood-elokuvaan valittu Krista Kosonen: ”Minun on ollut vaikea nauttia onnistumisistani”

Syksyllä ensi-iltansa saa kansainvälisiä supertähtiä pursuava Blade Runner 2049 -elokuva, johon valittiin pieneen rooliin myös Krista Kosonen, 34. Nainen, jonka on ollut vaikea nauttia onnistumisistaan, elää nyt onnellista aikaa niin urallaan kuin yksityiselämässäänkin.

Teksti:
Sanna Wirtavuori

Krista ja hänen perheensä viettävät kesän mökkeillen. Ohjelmassa on myös yhteinen Italian-matka näyttelijäpariskunta Elina Knihtilän ja Tommi Korpelan kanssa.

Syksyllä ensi-iltansa saa kansainvälisiä supertähtiä pursuava Blade Runner 2049 -elokuva, johon valittiin pieneen rooliin myös Krista Kosonen, 34. Nainen, jonka on ollut vaikea nauttia onnistumisistaan, elää nyt onnellista aikaa niin urallaan kuin yksityiselämässäänkin.

Hollywood-rooli! Näin uutisoitiin Kristasta kesän korvalla toukokuussa, kun isolla rahalla tehdyn, kansainvälisen Blade Runner 2049 -elokuvan traileri julkaistiin. Pariminuuttisessa trailerissa vilahtaa myös Krista.

Krista on siis ehtinyt äitiysvapaallaan tehdä toisenkin elokuvatyön. Lokakuussa ensi-iltansa saavan Blade Runner 2049 -elokuvan pääosissa ovat Ryan Gosling, Harrison Ford, Robin Wright ja Jared Leto.

– Osuuteni elokuvassa on todella pieni, mutta olihan se leffafanille iso kokemus päästä osaksi noin kovaa tekijäjoukkoa, Krista sanoo vähätellen.

Vai onko kyse taas siitä, että hänen on vaikea nauttia omista onnistumisistaan?

– Haluan tehdä erilaisia kiinnostavia rooleja, mutta kansainvälinen ura ei ole minulle suuri haave. En unelmoi ylellisestä Hollywood-elämästä. Olin Los Angelesissa viettämässä äitiyslomaa. En etsinyt rooleja, en kiertänyt koekuvauksista toiseen tai yrittänyt verkostoitua oikeisiin piireihin.

Krista selittää, miten hän sai pienen roolinsa: Hän sai viime vuonna suomalaisen agenttinsa kautta kutsun koekuvauksiin Lontooseen. Siellä hänet kelpuutettiin mukaan produktioon, ja viime elokuussa Krista oli kolme viikkoa Unkarissa, jossa kuvauksia oli viitenä päivänä.

– Minua kuvattiin aika vähän, enkä edes tiedä minkä verran aineistosta käytetään. Ja vaikka kaikki käytettäisiin, niin roolini on todella pieni, ehkä kymmenen sekuntia.

Antti Jokinen ja Krista Kosonen
Kristalla ja hänen puolisollaan Antti J. Jokisella on puolitoistavuotias tytär. Perhe on asunut kahtena viime talvena Los Angelesissa.

Amerikassa Krista ikävöi ystäviään

Krista perheineen on asunut kaksi viime talvea Los Angelesin Manhattan Beachilla. Avomies Antti J. Jokinen kirjoitti elokuvakäsikirjoitusta, ja Krista eli arkisia pikkulapsen äidin peruspäiviä: puistoon, kotiin, kahvilaan, kauppaan ja illalla lenkille.

Krista otti vauvan hoidon ohessa aikaa itselleen: hän kävi englannin tunneilla ja ystävänsä, näyttelijäkouluttaja Marjo-Riikka Mäkelän kursseilla tämän perustamassa Chekhov Studio Internationalissa. Silti koti-ikävä iski välillä.

– Tajusin olevani ihmisriippuvainen, kun olin kaukana omista ympyröistäni. Ikävöin kovasti ystäviäni.

Elämä oli rauhallista ja kotikeskeistä. Parin kuukauden aikana hän kävi Antin kanssa kerran kutsuilla, ja vain muutaman kerran he tapasivat tuttaviaan.

Krista kaipasi aikuisseuraa. Arki vauvan kanssa oli toisinaan suorastaan tylsää.

– Parasta on ollut se, että olen saanut pysähtyä vuosia kestäneen työputken jälkeen, keskittyä kotijuttuihin ja ehtinyt miettiä itseäni, Krista sanoo.

 Juttu on katkelma Annan 27/2017 jutusta. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Lue myös:

Vahvan naisen mallin äidiltään oppinut Krista Kosonen: ”En halua kasvattaa tytöstäni liian kilttiä”

Krista Kosonen: ”Äitiys yllätti minut iloisesti”

Oletko jännittäjä tai kärsitkö huonosta itsetunnosta? Krista Kososen 4 helpottavaa vinkkiä

X