Julkkikset

Huippukokki Tomi Björck paljastaa perheen Australiaan muuton syyn: ”Olen aina ollut työnarkomaani”

Kokki ja ravintoloitsija Tomi Björck sanoo, että hän päätyi Suomessa julkisuudenhenkilöksi sattumalta. Australiaan muuton jälkeen hän on nauttinut erityisesti siitä, että on saanut olla rauhassa ja viettää aikaa perheensä kanssa – vaikka uudesta ravintolasta tulikin menestys.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Pekka Mustonen/Otavamedia

– Nyt, kun olemme asettuneet Australiaan, en vaihtaisi päivääkään pois, sanoo vaimonsa Minkan ja lastensa kanssa Australiaan muuttanut Tomi Björck.

Kokki ja ravintoloitsija Tomi Björck sanoo, että hän päätyi Suomessa julkisuudenhenkilöksi sattumalta. Australiaan muuton jälkeen hän on nauttinut erityisesti siitä, että on saanut olla rauhassa ja viettää aikaa perheensä kanssa – vaikka uudesta ravintolasta tulikin menestys.

Menestyksekkään ravintolauran Suomessa tehnyt Tomi Björck, 36, saapui tällä viikolla Suomeen piipahtamaan uuden kirjansa Björck & Australia tiimoilta.

Palkittu keittiömestari ja ravintoloitsija muutti vuoden 2015 lopulla Minka-vaimonsa ja pariskunnan poikien Joakimin, 5, ja Oliverin, 3, kanssa Australiaan.

Hän kertoikin helpon ja herkullisen elämän Sydneyssä olleen hänen uutuuskirjansa idea ja sydän.

Tomi on avannut kotinsa lähelle Bondi Beachille Blanca-nimisen ravintolan, joka on saanut loistavia arvosteluita ja täysiä saleja. Elämä on siitä huolimatta ollut Australiassa seesteisempää kuin Suomessa.

– Viimeisen vuoden ajan Suomessa asuessamme poltin kynttilää molemmista päistä. Nyt, kun olemme asettuneet Australiaan, en vaihtaisi päivääkään pois. Elämä siellä on aika rauhallista. Olen nauttinut tosi paljon siitä, että voin keskittyä perheeseen, Tomi kertoi kirjansa julkistamistilaisuudessa ravintola Brondassa.

– Suomessa en hirveästi kerennyt viettämään aikaa perheen kanssa – oikeastaan ollenkaan. En voi sanoa, että työ menee perheen edelle, mutta se on todella tärkeää minulle. Olen aina ollut työnarkomaani. Se oli yksi muuttomme syitä, Tomi kertoi.

Vahingossa julkkikseksi

Tomi Björck kertoo perheen poikien Joakimin ja Oliverin sopeutuneen uuteen kotimaahan ongelmitta.

– He sopeutuivat nopeasti ja suomen kieli alkaa heiltä jo vähän unohtua. Puhumme kyllä pojille koko ajan suomea, mutta he vataavat jo aika usein englanniksi. Ei oikein riitä, että suomea puhutaan vain kotona. Välillä tuntuu oudolta, että omista lapsistani tulee ausseja, Tomi tunnustaa.

Joakim-poika aloittaa koulun helmikuussa.

– Hän on siihen kyllä ihan valmis: todella skarppi jätkä, Tomi kertoo.

Isä itsekin on täysin kotonaan Australiassa. Tomia on pyydetty myös Australian televisioon, mutta toistaiseksi hän on kieltäytynyt tarjouksista.

– En ole tekemässä nyt ohjelmia Australiaan. Olen allekirjoittanut Suomeen kolme televisio-ohjelmaa, ja niiden lisäksi teen vielä ehkä yhden tuotannon lisää. Sen voin kertoa, että yksi ohjelmista on MasterChef Suomi ja yksi kuvataan Australiassa, Tomi valottaa.

Australiassa MasterChef on saavuttanut aseman maan kaikkien aikojen katsotuimpana ohjelmasarjana, josta tuotetaan parhaillaan yhdeksättä tuotantokautta.

Tomin televisiojulkisuuden takia monet esittelevät hänet Australiassakin ”Suomen MasterChefinä”, mutta Tomi itse ei tuo asiaa esiin.

– En ole ikinä ollut julkisuushakuinen. Kasvoin Suomessa julkisuudenhenkilöksi vähän vahingossa. Se asema on tavallaan otettu minulta Australiassa asuessamme pois ja olen asiasta ihan tyytyväinen. Haluan vain olla rauhassa, Suomessa, Ruotsissa ja Australiassa ravintoloita omistava Tomi kertoo.

Au pair ja suuria suunnitelmia

Tomi Björck kertoo, että Blanca-ravintolan piti olla alun perin vain mukava harrastus, mutta siitä kasvoi nopeasti menestys.

Jatkoakin on luvassa.

– Meillä on tarkoitus avata vielä toinen Blanca ja laajentaa vähän terassia, Tomi kertoo.

Perhe palkannut suomalaisen au pairin auttamaan heitä kotitöissä ja lastenhoidossa.

– Onneksi au pair löytyi luotettavien ystävien kautta. Hän on tosi hyvä mimmi, Tomi kertoo.

Lue lisää:

Tomi Björck: ”Naisen muodot saavat näkyä”

Etelä-Australia – Ruokamatka viiniviljelmien keskelle

Reppureissaajan Australia

X