Julkkikset

Idols-juontaja Anni Hautala: ”Uusperhe toimii, kun kaikki aikuiset ovat hyvissä väleissä keskenään”

Juontaja Anni Hautala yhdistää tänä syksynä kolme työtä ja uusperhe-elämän. Tukena on mies, joka auttaa kiireen keskellä vaikka tekemällä iltapalan valmiiksi.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Mirva Kakko

Anni Hautala elää kiireistä arkea.

Juontaja Anni Hautala yhdistää tänä syksynä kolme työtä ja uusperhe-elämän. Tukena on mies, joka auttaa kiireen keskellä vaikka tekemällä iltapalan valmiiksi.

Tänä syksynä voi tuskin välttyä näkemästä ja kuulemasta Anni Hautalaa, 35. Hänen työviikkoonsa kuuluvat niin Radio Suomipopin varhaisten Aamulypsy-lähetysten kuin kahden suositun tv-ohjelman, Kaikki vastaan 1:n ja Idolsin, juontaminen.

Ja ai niin, on Annilla kolmen työn ohella perhekin. Hän asuu avoliitossa stand up -koomikko Niko Kivelän kanssa, ja uusperheeseen kuuluvat molempien kahdeksanvuotiaat pojat edellisistä liitoista.

Sivusta katsoen näyttää siltä, että Annilta onnistuu kaikki. Mutta ei menestys ilmaiseksi ole tullut.

Kotona odottaa miehen tekemä iltapala

Otetaan yksi päivä Annin elämästä. Tarkastellaan vaikkapa elokuista keskiviikkoa.

Anni herää ennen seitsemää Hirvihaaran kartanossa Mäntsälässä, jossa tämänkertaista Idolsia kuvataan. Hätäisen aamupalan jälkeen hän istuu meikkaajan pallilla jo kello 7.30.

Kuvauksia tehdään Annin osalta pyrähdyksinä pitkin päivää. Ennen kameran eteen astumista hän buustaa itsensä oikeanlaiseen fiilikseen hihkumalla ja pomppimalla. Taukojen aikana hän uppoutuu kännykkäänsä tai rupattelee työkavereidensa kanssa. Ja kaataa tämän tästä kuppiinsa kahvia.

Päivä päättyy yhdeksän jälkeen illalla ja kotona Itä-Helsingissä Anni on yhdentoista paikkeilla, kun muu perhe jo nukkuu. Puoliso on asettanut keittiön pöydälle tekemiään voileipiä, joita Anni nakertelee yksikseen.

– On kurjaa, kun välillä en näe perhettäni muutamaan päivään. Mutta soittelemme koko ajan ja olen perillä siitä, mitä kotona tapahtuu.

”Haluan suojella läheisiäni”

Vaikka Annin tahti vaikuttaa kovalta, hän vakuuttaa ehtivänsä viettää kotona enemmän aikaa kuin moni muu äiti. Kaikki työpäivät eivät suinkaan kestä aamuvarhaisesta yöhön, vaan kovin kiire keskittyy kerrallaan muutamien kuvauspäivien rutistuksiin.

– Nikon kanssa olemme pystyneet järjestämään asiat niin, että ulkopuolisia lastenhoitajia ei ole juuri tarvittu.

– Uusperhe toimii, kun kaikki aikuiset ovat hyvissä väleissä keskenään.

Tv-töiden vuoksi Anni on saanut tottua siihen, että äänen lisäksi nyt tunnistetaan myös naama. Hyvinä päivinä se on ihan mukavaa, huonoina hetkinä kamalaa. Anni järkyttyi, kun hänen kotitalostaan julkaistiin kuva.

– Minulla ei ole tarvetta piilotella mitään. Mutta mitä paremmin minut tunnetaan, sitä enemmän haluan suojella läheisiäni.

 

Juttu on katkelma Annan numeron 36 kansijutusta. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Lisää Annista:

Aamulypsyn Anni Hautala: ”Uskoin, etten koskaan eroaisi”

Aamylypsyn Anni Hautala: ”Pidimme Jaajo Linnonmaan kanssa aluksi mykkäkoulua”

X