Julkkikset

Iina Kuustosen puoliso, Ex-onnelliset-tähti Sebastian Rejman: ”En ole koskaan pitänyt itseäni lahjana naisille”

Ex-onnelliset-sarjassa nähtävä Sebastian Rejman sanoo oppineensa aiempien erojensa myötä itsestään ja virheistään. – Ei kannata aina syyttää muita vaan katsoa ensin peiliin.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Om-Arkisto

Sebastian Rejman ei ole omana itsenään lainkaan kuin roolihahmonsa.

Ex-onnelliset-sarjassa nähtävä Sebastian Rejman sanoo oppineensa aiempien erojensa myötä itsestään ja virheistään. – Ei kannata aina syyttää muita vaan katsoa ensin peiliin.

The Giant Leap -yhtyeen laulaja-kitaristina ja juontajana suomalaisille tutuksi tullut Sebastian Rejman, 40, näyttelee draamasarja Ex-onnellisten toisella tuotantokaudella kreikkalais-suomalaista narsistia, joka tulee mukaan sarjaan sekoittamaan pakkaa.

– Hahmoni pitää itseään aidosti lahjana naisille. Hän on aivan omassa luokassa härskiydessään ja narsismissaan. En ole ollut missään vaiheessa elämääni hänen kaltaisensa. En ole koskaan pitänyt itseäni lahjana naisille, Sebastian kertoo.

Erot ovat opettaneet Sebastianille asioita hänestä itsestään

Sebastian on huomannut, että nykypäivänä eroaminen on hyvin tavallista. Ero aiheena puhuttelee monia.

– Joka toinen eroaa ja ehkä luovutetaankin liian helposti. Sarjan aihe on siis hyvin ajankohtainen. Ja varmaan ihmisiä kiinnostaa myös nähdä, minkälaisten kommervenkkien kautta ihmiset päätyvät yhteen ja eroon, Sebastian pohtii sarjan suosiota.

Tällä hetkellä Sebastian elää avoliitossa näyttelijä Iina Kuustosen kanssa. Parilla on syksyllä vuoden täyttänyt poika.

Ennen Iinan tapaamista Sebastiankin on kokenut eroja. Päättyneet parisuhteet ovat opettaneet hänelle tärkeitä asioita.

– Olen oppinut hirveästi itsestäni ja omista virheistäni. Ei kannata aina syyttää muita vaan katsoa ensin peiliin, Sebastian summaa.

Ex-Onnelliset-tv-sarjan 2. tuotantokausi alkaa C Moren suoratoistopalvelussa torstaina 31.5. Sarja esitetään myöhemmin MTV:n kanavilla.

X