Julkkikset

Ilkka Heiskanen muistaa hetken kadulla vakavassa sairauskohtauksessaan: ”Onneksi se ei jäänyt viimeiseksi tervehdyksekseni”

Syyskuinen sairauskohtaus pakotti Ilkka Heiskasen höllentämään työtahtia. Harhaluulot teräsmiehen voimista vaihtuivat armollisuuteen itseä kohtaan.

Teksti:
Terhi Harper
Kuvat:
Sampo Korhonen

Ilkka Heiskanen nähdään paraikaa Sherlock Holmesina Tampereen Komediateatterin Baskervillen koirassa sekä Nelosen Kontio & Parmas -sarjan Jouko Sumeliuksena.

Syyskuinen sairauskohtaus pakotti Ilkka Heiskasen höllentämään työtahtia. Harhaluulot teräsmiehen voimista vaihtuivat armollisuuteen itseä kohtaan.

Cafe Caruselin ovesta Helsingin Kaivopuistonrannassa tupsahtaa sisään kiireinen mies. Niin kiireinen, että näyttelijä Ilkka Heiskanen kertoo tehneensä aluksi kolme buukkausta tälle samalle iltapäivälle: yhden Mariankadulla sijaitsevaan Kimmo Halmeen hattuateljeeseen ja toiset kaksi Caruseliin – Annan haastattelun sekä kahvit hyvän ystävän Pedro Hietasen kanssa.

– Tapaamisemme Pedron kanssa ovat vuosia noudattaneet kaavaa, jossa jahkaamme luvattoman kauan, pitäisikö meidän vihdoin keksiä jokin uusi kohtaamispaikka. Funtsimme aikamme, kunnes toinen lohkaisee, että hei, tulipa mieleen yksi kahvila Kaivopuistonrannassa!

Viime syyskuussa Ilkka pelästytti läheiset ja melkein itsensäkin, kun keuhkotulehdus johti vakavaan sairauskohtaukseen.

Kohtausta edelsi kova työtahti, ja flunssat ja väsymys painoivat niin, että parin metrin kävely alkoi tehdä tiukkaa. Samalla projektit, kuten Hetki lyö -elokuvan kuvaukset Teneriffalla, imaisivat mukaansa.

Heti Espanjasta paluuta seuranneena päivänä Ilkka aloitti näytelmäharjoitukset Tampereen Teatterissa.

– Heräsin aamulla hotellissa ja ajattelin nauttia kupposen kahvia parvekkeella. Pian havahduin, että enpäs menekään – ensinnäkään täällä ei ole parveketta ja toiseksi ulkona on pakkasta. Mieleni ei ollut vielä ehtinyt mukaan Espanjasta koti-Suomeen.

Pian flunssa iski uudelleen. Muutamassa päivässä oireet pahenivat niin, että Ilkan pyynnöstä vaimo soitti tälle ambulanssin.

– Vaikka hissin peilistä katsoivat harmaat kasvot ja silmät pyörivät päässä, vielä kadulla tervehdin ohi kulkenutta nuorta isää kahden lapsen ja koiran kanssa lausumalla kohteliaasti happimaskin takaa: ”Päivää!” Onneksi se ei jäänyt viimeiseksi tervehdyksekseni.

Pysähdys tuli tarpeeseen, Ilkka kokee.

– Olin kantanut harhaluuloa itsestäni, että olen aikamoinen teräsmies, superman, josta Willie Nelson laulaa. Nyt olen joutunut hölläämään ja olemaan itselleni armollisempi. Ikänikin loksahti uudella tavalla kohdilleen. Tunnen oikeasti olevani 61-vuotias mies.

”Ajattelin, että tästä en selviä ikinä!”

Vain viikon kuluttua sairaalareissusta Ilkka oli mukana Baskervillen koiran harjoituksissa Tampereen komediateatterissa. Alussa puhuminen ja muutaman askeleen ottaminen imivät voimat. Monet roolihahmon repliikeistä tuntuivat pyyhkiytyneen muistista.

– Ajattelin, että tästä en selviä ikinä! Mutta niin vain keuhkot vahvistuivat puhuessa. Ylimääräiset käännökset lavalla toivat muutaman sekunnin lisäaikaa hengittää. Teatteri järjesti harjoituksiin varamiehen aluksi liian raskailta tuntuneisiin kohtauksiin, mikä oli hienoa.

Ilkka Heiskanen, puntteja nosteleva ukki

Sairaalareissun yhteydessä Ilkka Heiskanen sai diagnoosin alkavasta keuhkoahtaumataudista. 17-vuotiaana alkanut röökaaminen on nyt jäänyt, ja puhelimen hälytys muistuttaa lämpimästä ateriasta. Myös lääkitys auttaa pitämään sairauden oireita hallinnassa.

Ilkka haluaa pysyä hyvässä kunnossa ja olla mahdollisimman pitkään ukkina lastenlapsille.

– Sauvakävelen, nostan puntteja ja kipuan portaat kotiin seitsemänteen kerrokseen saadakseni arkiliikuntaa.

Pyöräilykelejä odottaa yksivaihteinen 1970-luvun miesten Crescent, löytö fillarikorjaamosta 40 eurolla.

Ilkka hemmottelee itseään teettämällä hattuja. Niitä löytyy kotoa kaapeista, laatikoista ja hyllyiltä. Paraikaa valmisteilla on hattu maaliskuiseen Jussi-gaalaan – rooli Hetki lyö -elokuvassa rooli poiki parhaan sivuosan ehdokkuuden.

– Muistaminen tuntuu hyvältä, mutta näyttelijän ammatti on minulle ennen muuta rakas elämäntapa. Tässä konkarikin saa kokea etsimisen ja löytämisen riemua; välillä roolissa joutuu rouhimaan kivityömiehen lailla, välillä kellosepän hienovaraisin ottein.

Haastattelu on julkaistu Annan numerossa 10/2023.

X