Julkkikset

Kotiliesi: Lapsuudenkodin puhumattomuus ja suvun traumat jättivät jälkensä piispa Irja Askolaan: ”En osannut nähdä kaikkea sitä mykkyyttä, jota suvussamme on ollut”

Piispan työstä eläköitynyt Irja Askola oli vasta pikkutyttö, kun hän menetti isänsä. Isän kuolemasta vaiettiin, kuten muistakin sukua kohdanneista tragedioista. Irja kertoo Kotilieden haastattelussa, kuinka kodin mykkyys on vaikuttanut hänen koko elämäänsä.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Paula Kukkonen

Piispa Irja Askola on löytänyt runoudesta keinon puhua vaikeista asioista.

Piispan työstä eläköitynyt Irja Askola oli vasta pikkutyttö, kun hän menetti isänsä. Isän kuolemasta vaiettiin, kuten muistakin sukua kohdanneista tragedioista. Irja kertoo Kotilieden haastattelussa, kuinka kodin mykkyys on vaikuttanut hänen koko elämäänsä.

Piispa emerita Irja Askola, 67, kertoo tuoreessa Kotiliedessä siitä, kuinka hänen lapsuuden perheessään vaikeat asiat yritettiin vaieta kuoliaaksi.

Irja oli vasta 8-vuotias, kun hänen isänsä menehtyi sydänkohtaukseen. Pieni Irja ikävöi isäänsä kovasti, mutta äitiä neuvottiin, ettei isästä kannata puhua lapsille. Näin he unohtaisivat hänet helpommin.

Irjan mielestä se oli väkivaltainen neuvo.

– Se tuhosi ilmaisuvapauden ja koko tunnerekisterin. Kaikki sanat, itkut ja naurutkin olivat kiellettyjä, Irja sanoo Kotilieden haastattelussa.

Irja Askola: Mykkyys siirtyy helposti sukupolvelta toiselle

Irja Askola on vihainen siitä, ettei hän voinut puhua äidin kanssa perheen kipeistä asioista. Hän sanookin, että mykkyyden protokolla siirtyy helposti sukupolvelta toiselle. Irja myöntää, ettei myöskään itse osannut kysyä riittävästi.

– Minähän siinä menetin, kun en osannut nähdä ihmiseksi kasvamisen polussani kaikkea sitä mykkyyttä, jota meidän suvussamme on ollut.

Irjan mukaan hän on joutunut opettelemaan vaikeista asioista puhumista ja sitä, että uskaltaa ilmaista asioita, jotka ovat keskeneräisiä, kipeitä tai kummallisia.

– En olisi varmaan kirjoittanut ensimmäistäkään runokirjaa ilman sukuni mykkyyttä. Sanoilla voi matkustaa itsensä sisään ja kuulla sellaista, mitä ei ole uskaltanut kuulla.

Suvun kipeät salaisuudet

Irja Askolan suvun kipeät salaisuudet johtavat vuoteen 1918. Tuolloin punaisiin kuulunut äidin suku kohtasi hirveyksiä, joista Irjan nyt jo edesmennyt täti ei kyennyt edes kysyttäessä kertomaan.

Lilja-täti aikoinaan lähetti Irjalle joitain järkyttäviä kirjeitä, jotka liittyivät hänen enonsa nälkäkuolemaan. Mutta vaikeimmat kirjeet täti kertoi polttaneensa, koska ei halunnut, että kukaan lukisi niin kauheista asioista, joita heidän perheensä on kokenut.

Irjan mukaan osa vaikenemisen kulttuuria onkin se, että hävitämme konkreettiset muistot luullen, että siten ne häviävät myös muistoistamme.

– Mutta niinhän siinä ei käy. Mykkinäkin nämä tarinat ovat osa identiteettiäni, Irja sanoo.

X