Itsevarmuuden löytänyt Sofi Oksanen: ”Nuorempana yritin käyttäytyä paremmin kuin oli tarpeen”

Kirjailija Sofi Oksasen mukaan ikä on tuonut hänelle lisää itsevarmuutta. – Nykyisin tiedän tarkasti, mitä haluan, enkä ole enää johdateltavissa.

Kaksi caffè lattea tupla­espressolla ja viski. Kirjailija Sofi Oksaselle maistuvat tänä iltapäivänä vain lämmikkeet. Ulkona paistaa ja sataa vuoron perään. Ja hän on saanut Edinburghin kansainvälisten kirjamessujen kotiinviemisenä viheliäisen flunssan. Ruoka ei mene alas, viinistä tulisi migreeni. Upottavilla sohvilla ja näyttävillä kahvipöydillä sisustetun helsinkiläisen kirjastobaarin menusta valikoituu neljä senttiä savuista skottilaista.

– Vihdoin maistan jotakin, Sofi sanoo, kun aromit alkavat avata tukkoista oloa.

42-vuotiaalta kirjailijalta ilmestyy tänään kuudes romaani, Koirapuisto. Sen takia hän on haastattelussa eikä kotona Kalliossa parantelemassa oloaan.

– Varmaan pitäisi joskus levätäkin, mutta en ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Kun tarinat ovat työtä, miten poistaisin sen itsestäni? Jos luen jotakin, teen työtä. Jos katson tv-sarjaa, sekin on työtä. Minun pitäisi muuttaa koko olemassaoloni.

– Mutta on minullakin rajat. Ulkomailta minua on pyydetty kirjailijavierailulle esimerkiksi joulupäiväksi. Silloin olen sanonut, että kuulkaas Suomessa ei ole yhtään toimistoa silloin auki eikä ole minunkaan.

Pirstaleista arkea

Ympäripyöreitä olivat kuitenkin uuden romaanin kirjoituspäivät. Niitä katkaisivat seitsemän tunnin yöunet, sähköpostien läpikäynti, viikonloput, jotka Sofi pyrkii pitämään vapaana, ja työmatkapäivät, joita on noin sata vuodessa.

Romaanin kirjoitustyö alkoi 2016 ja kesti kolme vuotta.

– Kun kirjoitan, elämäni on selkeää, vakaata ja rauhallista. Minulla on Kalliossa iso työhuone, jossa voin keskittyä vain kirjoittamiseen. Silloin en juuri tapaa muita ihmisiä. Nukun pitkään ja rauhallisesti.

– Kun en kirjoita, arki on pirstaleista: hoidan yrittäjyyteen liittyviä asioita, luen käännösversioita sekä vastailen kääntäjien kysymyksiin, teen kirjailijavierailuja ja tutkin taustoja seuraavaa romaania varten.

Nyt eletään pirstaleista aikaa. Yöunet jäivät edellisenä yönä muutaman tunnin mittaisiksi.

Inspiraatio ei kuulu Sofin sanavarastoon. Hän siteeraa Somerset Maughamia: Kirjoitan vain kun inspiraatio iskee. Onneksi se iskee, joka aamu tasan kello yhdeksän.

– Kirjoittaminen on minulle työtä, arkinen asia. En pidä inspiraatio-sanasta tai taiteilijamytologioista, ne vahvistavat kuvaa taide­alan ammattilaisista jonkinlaisina hattivatteina. Se heikentää meidän asemaamme neuvotteluissa. Ajatellaan, että meille voi tarjota mitä tahansa.

Silloin kun Sofi ei kirjoita, hän ”rännittää” television suoratoistopalveluiden sarjoja. Hän ei ole niitä, jotka napostelevat jaksoja yhden silloin, toisen tällöin. Hän hotkaisee monta kerralla. Suosikkeja ovat olleet muun ­muassa HBO Nordicin Gomorrah ja Loistava ystäväni. Molemmat sijoittuvat Napoliin Italiaan.

– Ensimmäinen on nuoren miehen ikarosmainen mafiakertomus, ja jälkimmäinen taas katsoo samaa kasvuympäristöä lasten näkökulmasta. Molemmissa käsitellään eri näkökulmista käytösmalleja, jotka ylläpitävät mafian valtarakenteita. Pidän myös Yle Areenan sympaattisesta Poldarkista. Siinä ei tapeta jatkuvana liutana nuoria naisia kuten monissa muissa sarjoissa.

Tv-sarjojen lisäksi vapaa-aikaan kuuluu kokkaus. Sofi tekee kotona kaikki ruoat. Usein niissä on paljon mausteita ja itäeurooppalaisista ruokakulttuureista tuttuja happamia makuja. Edellisenä päivänä, sunnuntaina, Sofi valmisti kilokaupalla itse kehittelemäänsä kaali­salaattia, jotta aviomiehellä on kotona viikoksi syötävää, kun haastattelut ja kirjanjulkaisu pitävät hänet kiireisenä.

– Minulla ei ole harmaata aluetta oikein missään. Minun on vaikea löytää keskinkertaista suhtautumista asioihin. Olen into­himoinen, ja se näkyy kaikessa, mitä teen. Olen joko todella kiinnostunut tai en yhtään.

Lue myös: Sofi Oksanen: ”En ymmärrä lääkäreiden kehotusta vapaa-ajan pitämisestä”

Utelut tuntuvat vanhanaikaisilta

Hedelmöitysbisneksen raadolliseen todellisuuteen Sofi uppoutui uutta romaaniaan kirjoit­taessaan. Ukrainaan, Tallinnaan ja Helsinkiin sijoittuva Koirapuisto on romaani naisista, jotka myyvät munasolujaan ja vuokraavat kohtujaan heille, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen lapsia.

Romaani on myös kotiinpaluutarina. Ne kerrotaan usein sodasta palaavien miesten näkökulmasta, Sofi halusi kirjoittaa sellaisen naisen kautta. Itä-Ukrainassa käydään edelleen sotaa.Ukrainan-matkoillaan hän tapasi naisia, joiden kehosta oli tullut kauppatavaraa, ja sosiaalityöntekijöitä, jotka auttoivat heitä. Toistuvat hormonilääkitykset ja raskaudet vahingoittavat niin fyysistä kuin henkistäkin terveyttä.

– On kiinnostavaa, miten on päässyt kehittymään lääketieteen ala, jossa ei ole yhtenäistä kansainvälistä säätelyä. Naisen oikeus lapseen on ehkä suurimpia oikeuksia, mitä voi olla. Se voi olla isompi kuin toisen naisen oikeus omaan kehoonsa.

Sofilla ei ole lapsia, eikä hän ole kokenut kaipuuta omaan lapseen. Mutta avioidut­tuaan kahdeksan vuotta sitten hän huomasi, että äitiys nähdään edelleen itsestään selvänä osana naisena olemista.

– Minulta udellaan jatkuvasti, koska hankin lapsia. Se alkoi, kun menin naimisiin. Eräs kirja-alan työntekijäkin sanoi minulle silloin, että kyllä kustantaja huolehtii asioista nyt. Hän tarkoitti sillä sitä, että voin keskittyä huolehtimaan lapsista. Menin hämmästyksestä sanattomaksi. Olin pitänyt kirja-alaa tasa-arvoisena.

– Ihmiset ajattelevat, että naimisissa oleminen oikeuttaa raskausutelut. Kysyttäessä olen kertonut, että olen vapaaehtoisesti lapseton, mutta utelut lapsen hankkimisesta tuntuvat vanhanaikaisilta ja kiusallisilta. Miehet eivät joudu vastaamaan sellaisiin. Miksi julkisessa ammatissa toimivan naisen ruumiin toimintojen pitäisi olla julkisia?

”Olen etuoikeutetussa asemassa”

Sofi oli 26-vuotias yleisen kirjallisuuden ja dramaturgian opiskelija, kun esikoisromaani Stalinin lehmät ilmestyi. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi Baby Jane. Samana vuonna, 2005, hän kirjoitti Image-lehteen esseen fetisismistä ja nawa shibarista, japanilaisesta eroottisesta sidonnasta. Se aiheutti kohun. Vielä viisi vuotta esseen ilmestymisen jälkeen siitä uutisoitiin otsikolla Sofi Oksanen harrastaa japanilaista sidontaseksiä. Onko mikään muuttunut 14 vuodessa; onko naisen seksuaalisuus uutinen vielä tämän päivän Suomessa?

– Ei enää minun kohdallani, mutta olen etuoikeutetussa asemassa Suomen palkituimpana elävänä kirjailijana. Sellaiset asiat kuin ikä ja tunnustukset vaikuttavat. Mutta valitettavasti julkinen keskustelu kaipaa aina uutta nuorta naista uhrikseen.

– Kohussahan ei ollut kyse tradition puutteesta ja siitä, että olisin ottanut asioita esiin ensimmäistä kertaa. Seksuaalisuudesta suomalaiset naiskirjailijat ovat kirjoittaneet aina, esimerkiksi Märta Tikkanen, Eeva Kilpi, Pirkko Saisio…

Nuori Sofi nosti esiin myös kokemansa seksuaalisen ahdistelun. Toinen osapuoli, kansanedustaja, kiisti tapahtuneen.

– Seurauksena oli voimakkaasti naista, minua, syyllistävä keskustelu. Se oli hämmästyttävää. Me too -liikkeen jälkeen keskustelukulttuuri on muuttunut ja avautunut, mikä on hyvä asia. Sen, muuttuvatko syvät rakenteet, aika näyttää.

– Keskustelin juuri 30-vuotiaan itävaltalaisen naisnäyttelijän kanssa, joka sanoi, että hänellä on viisi vuotta aikaa saada päärooleja. Sen jälkeen hän ei saa niitä ikänsä takia. Myös minä olen kohdannut ikärasismia, mutta siksi, että olen liian nuori.

Nuoruutta ja kauneutta palvovassa Italiassa Sofi on törmännyt asenteeseen, että ajattelu kuuluu vain iäkkäille.

– Siellä kirjailijan pitää olla vähintään 70-vuotias, jotta hänet otetaan vakavasti. Kirjanpitäjäni puhuu minulle välillä eläkesuunnittelusta, mutta en ole ymmärtänyt kiinnostua siitä. Olen ammatissa, josta ei jäädä eläkkeelle.

Ei enää johdateltavissa

Periksiantamaton, sitkeä, kunnianhimoinen ja ahkera Sofi kuvailee olleensa aina. Mutta on ikä jotakin muuttanut.

– Ikä on tuonut minulle lisää itsevarmuutta. Nykyisin tiedän tarkasti, mitä haluan, enkä ole enää johdateltavissa.

– Nuorempana yritin käyttäytyä paremmin kuin oli tarpeen. Jos esimerkiksi haastatteluissa vastaukseni ei kelvannut toimittajalle, yritin keksiä jotakin, joka kelpaisi. Enää en jaksa sellaista. Jos vastaukseni ei riitä, sanon, että lopetetaan juttelu.

Bossladyt ovat nousseet esiin viime vuosina. He ovat naisia, jotka haluavat tulla nähdyiksi tekevinä, pärjäävinä, rohkeina ja itsevarmoina.

– Minusta se on hyvä. Naisia palkittiin ­kauan vain perinteisten naiseuteen kuulu­vien määritelmien kautta, esimerkiksi ulkonäön perusteella.

– Naisilla ei silti edelläänkään ole samanlaiset käytösnormit kuin miehillä. Ei ole olemassa naiskirjailijoita, jotka toikkaroisivat yleisötapahtumissa humalassa. Niin ei vain tapahdu.

Sofi perusti 2011 oman kustantamon, Silberfeldt Oy:n. Se julkaisee muun muassa hänen teostensa pokkariversiot.

– On tärkeää, että minulla on myös taloudellista valtaa omiin töihini.

Vaiettu aihe

Mikä vaiettu aihe kaipaa pöllyttämistä ja julkista keskustelua Sofin mielestä juuri nyt? Jos kansainväliset poliittiset aiheet rajataan pois, niin pieleen menneet kauneusleikkaukset.

– Suomessa on laillistettuja lääkäreitä, jotka tekevät kauneuskirurgisia toimenpiteitä pimeästi, eli he kiertävät näin veroja. Operaatiot ovat potilaalle halvempia.

– Tunnen ihmisiä, jotka ovat käyneet pi­meästi tehdyissä kauneusleikkauksissa ja joille on tullut seurauksena vakavia komplikaatioita. Ongelmana on, että operaatioista ei ole dokumentteja. Edes lääkkeistä ei ole reseptejä, koska ne on saatu näytepakkauksina.

Sofi on neuvonut tuttaviaan menemään poliisille, mutta operaatioista koetun häpeän vuoksi he eivät ole tehneet rikosilmoituksia. Kun seurauksia on jouduttu hoitamaan julkisen terveydenhuollon puolella, he ovat kertoneet, että operaatio on tehty ulkomaisella klinikalla.

– Pimeillä toimenpiteillä potilas osallistetaan yhteiseen salaisuuteen. Jos hommat menevät pieleen, potilas pelkää, että häntä pidetään tyhmänä. Logiikka on samanlainen kuin nettiauervaarojen ja nigerialaiskirjeiden uhreilla. Häpeä saa uhrit vaikenemaan.

Taas sataa. Viskiä on huvennut vain pari senttiä. Se hoiti jo hommansa nenän avaajana. Sofi aikoo jatkaa seuraavaksi apteekkiin, jospa C-vitamiini taltuttaisi taudin. Lepoa ei ole näköpiirissä koko loppuviikkona. Romaanin julkaisujuhlia edeltää minuuttiaikataulu.

– Koen eläväni hyvää elämää; sellaista, kuin olen toivonut ja haluan sen olevan. Tärkeää jaksamisen kannalta on se, että saa tehdä itselleen mielekkäitä asioita. Minä saan. Siksi nautin staattisuudesta, enkä kaipaa muutosta.

Paitsi yhtä: päivässä saisi olla enemmän tunteja.

Juttu on julkaistu Annassa 38/2019.