Julkkikset

Jääkiekkoilija Noora Räty on seurustellut kumppaninsa kanssa kuusi vuotta: ”Emme ole koskaan riidelleet”

Maalivahti Noora Räty, 32, on ollut Karel-miehensä kanssa jo kuusi vuotta, mutta vielä he eivät ole riidelleet. Karel ilmoitti seurusteluaikeistaan persoonallisella tavalla.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Sara Pihlaja

– Menimme treffeille ja sillä tiellä olemme.

Maalivahti Noora Räty, 32, on ollut Karel-miehensä kanssa jo kuusi vuotta, mutta vielä he eivät ole riidelleet. Karel ilmoitti seurusteluaikeistaan persoonallisella tavalla.

Tässä ollaan nyt kansainvälisessä seurassa. Kiinalainen katukoira Dino, 3, ja amerikkalainen rescue-koira Kit, 2, napittavat vierasta Hämeenlinnan Pohjantähti Areenan lämpiössä. Kun niiden emäntä Noora Räty ryhtyy tulijan kanssa juttusille, koiratkin heiluttavat häntäänsä.

– Dinon löysin pentuna kiinalaiselta rakennustyömaalta. Sen emoa ei näkynyt missään. En voinut jättää sitä sinne. Myöhemmin Minnesotassa halusimme Dinolle kaverin ja löysimme Kitin rescue-koirien tarhasta, Noora kertoo.

Hänen oikea kotinsa on Yhdysvalloissa Minnesotan Champlinissa. Viime kesänä hän osti kaupungista omakotitalon kihlattunsa Karel Popperin, 31, kanssa. Karel on yhdysvaltalainen jääkiekkovalmentaja, joka juuri nyt valmentaa Chicagossa.

Karelin Noora tapasi kohta kuusi vuotta sitten keväällä Mira Jalosuon ja hänen puolisonsa Emilyn häissä Minnesotassa. Noora oli parhaan ystävänsä Miran kaaso.

– Olin pelannut kevään Suomessa, ja Karel oli ollut Miran kämppäkaveri Minnesotassa. Mira puhui usein, että hänellä on sellainen hyvännäköinen kämppis, josta voisin kiinnostua. En innostunut, koska tiesin palaavani häiden jälkeen viimeistään syksyllä taas Suomeen.

Tarjoilija toi pöytään kohtalokkaan sushilajitelman

Nooraa naurattaa, että kaikki todella tuputtivat Karelia hänelle. Häissä hän huomasi, että Karelilla ja hänellä oli paljon yhteisiä ystäviä. Ehkä heillä siis olisi jotakin muutakin.

– Menimme treffeille ja sillä tiellä olemme.

Seurustelusuhde virallistettiin, kun Karel vei Nooran sushi-ravintolaan. Karelin pyynnöstä tarjoilija toi pöytään sushi-lajitelman, joka muodosti kirjaimet GF ja kysymysmerkin. Se oli kysymys, haluaako Noora olla Karelin girlfriend, tyttöystävä. Noora halusi.

Kaksi vuotta sitten kesällä he menivät kihloihin. Noora sai komean timanttisormuksen, joka useimpina päivinä lepää korurasiassa, sillä sormus ei sovi maalivahdin räpylään. Arkikäyttöön Noora on tilannut netistä nimettömäänsä joustavia, litteitä kumisormuksia, jollaisia muutkin jääkiekkoilijat usein käyttävät.

Karelissa Noora tuntee löytäneensä kaltaisensa kunnianhimoisen mutta rennon tyypin.

– Kuuden vuoden aikana emme ole vielä koskaan riidelleet. Emme osaa riidellä. Olemme niin samanlaisia.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Minna Juti. Jutussa Noora Räty kertoo muun muassa siitä, miksi pelaa tällä hetkellä Hämeenlinnassa, vaikkei siitä saa palkkaa.  Lue koko juttu Annasta 1/2022 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X