Julkkikset

Jani Toivola kiusaajastaan Jere Karalahdesta: ”Hän olisi voinut pyytää anteeksi minulta”

Kansanedustaja Jani Toivola hämmentyi viime syksynä huomatessaan, että jääkiekkoilija Jere Karalahti oli avautunut julkisesti siitä, että tämä oli kavereidensa kanssa kiusannut lapsena Jania. Kipeät muistot palauttivat kuitenkin Janin mieleen sen, että hän oli uskaltanut olla oma itsensä jo silloin.

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Paula Kukkonen, Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Lapsena kiusatuksi tullut Jani Toivola eli vuosia jatkuvassa pelon ja epävarmuuden tilassa, jonka jättämiä jälkiä hän on hoitanut läpi elämänsä.

Kansanedustaja Jani Toivola hämmentyi viime syksynä huomatessaan, että jääkiekkoilija Jere Karalahti oli avautunut julkisesti siitä, että tämä oli kavereidensa kanssa kiusannut lapsena Jania. Kipeät muistot palauttivat kuitenkin Janin mieleen sen, että hän oli uskaltanut olla oma itsensä jo silloin.

Jani Toivola joutui viime syksynä palaamaan kipeisiin lapsuusmuistoihinsa. Jere Karalahti kirjoitti silloin ilmestyneessä kirjassaan Jere, että hän kuului siihen poikaporukkaan, joka kiusasi Jani Toivolaa Helsingin Tapulikaupungissa.

Maanantaina ilmestyvässä kirjassaan Kirja tytölleni Jani Toivola kertoo hämmentyneensä nähdessään aiheesta nousseet otsikot viime syksynä.

– En odota julkista anteeksipyyntöä Jereltä, Olisi toki ollut korrektia, jos hän olisi lähestynyt minua kirjan kirjoitusvaiheessa, että hei, me kirjoitetaan tällaista juttua tähän kirjaan ja olen muuten pahoillani. Se olisi ollut aika pieni asia tehdä. Mutta mielestäni siinä tekstissä oli aistittavissa pieni katumuksen tunne, että ei tämä mennyt ihan putkeen. Se oli ehkä hänen tapansa pyytää anteeksi, Jani sanoo Annalle.

 Jeren ja kaveriporukan käytös on ollut  julmaa

”Janin ihonväri oli jatkuvan nälvimisen aihe. Itse en ollut pahimmasta päästä, mutta kyllä Jani aika hirveää tekstiä sai kuulla. Tumman ihonvärinsä lisäksi kaveri oli muutenkin kummajainen ja saattoi tulla kouluun hame päällä”, Jere muistelee Ilta-Sanomien mukaan kirjassaan.

Erityisen julmalta kuulostaa tapaus, jolloin Jere oli lapsuudenkavereidensa kanssa ulkona, ja Jani ajoi heidän ohitseen polkupyörällä. Jeren kaverit alkoivat huutaa ympärillä pyörivistä kärpäsistä ja hätistellä niitä ympäriltään. Jani oli katsonut poikia pelokkaasti ja ajanut pyörällään päin lyhtypylvästä ja loukannut itsensä.

”Opettele ajamaan, nekru, kuului huutelua naurunremakan keskeltä”, Jere kertoo kirjassa.

Kukaan ei ollut mennyt auttamaan Jania.

”Onneksi nykymaailma on edes hieman avarakatseisempi, ja tummaihoiset ihmiset ovat arkipäivää myös Tapulikaupungin katukuvassa. Tuohon aikaan kukaan meistä ei vain oikein tajunnut, mitä rasismi tarkoittaa”, Karalahti muistelee.

Jere Karalahti ja Nanna Karalahti
Jere Karalahti on nykyään naimisissa Nanna Karalahden kanssa.

”Ehkä se oli hänen tapansa pyytää anteeksi”

Jani kertoo, että kyseinen jengi kiusasi häntä vuosia.

”Muistoni noilta ajoilta tai kyseisestä jengistä eivät olleet hyviä. Heidän vuokseen elin vuosia jatkuvassa pelon ja epävarmuuden tilassa, jonka jättämiä jälkiä olen tavalla tai toisella hoitanut läpi elämäni”, Jani kirjoittaa kirjassaan.

Kun Jani näki Jere Karalahden ”tunnustukset” otsikoissa viime syksynä, hän yllättyi.

– Olihan se  sokki nähdä otsikko, joka liittyy niin henkilökohtaisiin kokemuksiin. Se tuntui myös hämmentävältä, koska en muistanut, että Jere Karalahti kuului siihen kiusaajaporukkaan, Jani sanoo.

Jani kertoo myös unohtaneensa kokonaan sen, että oli joskus mennyt hame päällä kouluun.

– Olin sulkenut sen pois, mutta oudosti siitä tuli voimaannuttava kokemus. Muistin sen hetken, että mitä se on vaatinut siltä 10-vuotiaalta tyypiltä mennä punainen hame päällä kouluun. Ajattelin, että tuota rohkeutta en saa unohtaa. Olen uskaltanut olla oma itseni. Kun käyn kouluissa puhumassa, puhun siitä, että kannattaa palata niihin kipeisiin juttuihin, koska niissä on se voima. Jos suljen ikäviltä asioilta silmäni, voi olla, että unohdan, mikä siellä oli olennainen osa minua.

X