Jari Sillanpää: ”Itseluottamus rakoilee yhä”

Jari Sillanpää sai Etelä-Afrikassa harvinaisen tylyä kohtelua. Merten valtias valkohai ei kiinnittänyt 
entiseen tangokuninkaaseen mitään huomiota.

Toive maailmankaikkeudelle

En ole lukumiehiä, mutta pari vuotta sitten käsiini sattui Rhonda Byrnen kirja Salaisuus. Sen mukaan kaikki on mahdollista, jos uskoo asiaansa eikä itse aseta tielleen esteitä. Kun lähden ostoksille, lähetän maailmankaikkeudelle toiveen, että Stokkan edessä on parkkipaikka. Silloin ei saa ajatella, että ”eihän siellä koskaan ole”. Ilahdun joka kerta, kun homma toimii ja yritän muistaa kiittää. Menetelmää kannattaa tietysti soveltaa myös vähän isompiin unelmiin ja tavoitteisiin.

Raakaa kalaa Ritzissä

1990-luvun lopulla olin jo saavuttanut menestystä ja halusin jakaa sitä läheisteni kanssa. Vein vanhempani ja siskon perheen Pariisin Ritz-hotelliin. Meillä riitti taivasteltavaa kristallikruunuissa ja tyylikaluisteissa, mutta myös ruoka oli jotakin ennen kokematonta. Gourmet-ateria sisälsi graavilohta, jota en ollut aikaisemmin suostunut maistamaan.

Vihaisia lintuja

Olen sosiaalinen eläin, suorastaan läheisriippuvainen, mutta joskus minun täytyy saada olla yksin. Silloin sulkeudun johonkin kodeistani ja löhöän sohvalla pelaamassa Angry Birdsejä. Se on paras keino tyhjentää pää. Jos peli vielä sujuu ja nousen pistetilastossa, olen ihan kunkku.

Hui, hai!

Osallistuin Etelä-Afrikassa haisafarille. Meidät laskettiin metallihäkeissä veteen ja ympärille levitettiin mätää kalaa houkuttelemaan petoja. Olin vähän pettynyt, kun kuusimetriset valkohait uiskentelivat ohi huomioimatta meitä ollenkaan. Olisi kai pitänyt työntää pää kaltereiden raosta ja huutaa: ”Haloo, ettekö te tiedä, kuka minä olen?”

Naurajan lahjat

Olen kokeillut tennistä, body pumpia ja kuntosaliharjoittelua, mutta parasta treeniä on hot jooga. Sen jälkeen keho on auki ja olo uskomattoman vapautunut. Harmi, etten jaksanut jatkaa sitä. Olen tämmöinen kaikki-mulle-heti-tyyppi, haluaisin palkinnon ilman kilvoittelua. Lomalla kokeilin naurujoogaa: siinä olin luonnonlahjakkuus.

Vieläkö osaan?

Lapsena oli ihana herätä auringonpaisteeseen: taas on edessä uusi päivä täynnä mahdollisuuksia. Nykyään mahdollisuudet tuntuvat usein velvollisuuksilta. Vedin kesken pitkän talviloman yhden konsertin Espanjassa ja stressasin sitä viikon: Muistanko sanat? Osaanko enää laulaa? Olen tehnyt tätä duunia kohta 20 vuotta ja itseluottamus rakoilee yhä. Konsertin jälkeen tuli suunnaton huojennus: vielä minä osasin!

Teksti: Miia Siistonen
Kuvat: Paula Kukkonen