Julkkikset

Jenni Haukio kirjassaan: Muutto Mäntyniemeen oli kova paikka – täällä sijaitsee presidenttiparin oikea koti

Jenni Haukio paljastaa kirjassaan, että vei vuosia todella kiintyä Mäntyniemen virka-asuntoon. Ensimmäiseen pariin asuinvuoteen Haukio ei edes puhunut Mäntyniemestä kotinaan.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Laura Malmivaara, OM-arkisto

Tohtori Jenni Haukio palkittiin kirjastaan.

Jenni Haukio paljastaa kirjassaan, että vei vuosia todella kiintyä Mäntyniemen virka-asuntoon. Ensimmäiseen pariin asuinvuoteen Haukio ei edes puhunut Mäntyniemestä kotinaan.

Tohtori Jenni Haukio on ollut aina tarkka yksityisyydestään. Tuoreessa muistelmateoksessaan Sinun tähtesi täällä, vuodet presidentin puolisona (WSOY, 2023) Haukio valottaa kuitenkin presidentin puolison roolia myös hieman yksityisemmästä näkökulmasta.

Haukio kertoo kirjassaan, että presidenttiparin arjessa on vaikeaa tehdä eroa yksityis- ja työelämän välillä. Presidentti-instituutio on tavalla tai toisella läsnä joka hetki etenkin siitä syystä, että presidentin virka-asunto Mäntyniemi on paitsi koti myös puolison työpaikka. Kesti kauan ennen kuin Haukio todella kiintyi Mäntyniemeen.

Espoon kodista lähteminen oli haikeaa

Haukio paljastaa kirjassaan, että muutto Mäntyniemeen oli suurin arkielämän muutos, jonka hänen puolisonsa Sauli Niinistön presidentinvirka toi vuonna 2012 tullessaan. Espoossa sijaitsevasta Haukion ja Niinistön omasta kodista lähteminen ei ollut helppoa, sillä Haukio oli viihtynyt siellä erinomaisesti.

”Ensimmäiseen pariin vuoteen en puhunutkaan Mäntyniemestä »kotina», vaan kotiin lähdettiin aina silloin, kun suuntana oli oma talomme Laaksolahdessa”, Haukio kertoo kirjassaan.

Laaksolahti on omakotitalovaltainen ja järvimaisemistaan tunnettu Espoon Suur-Leppävaaraan kuuluva kaupunginosa. Asuinalue on Suomen vauraimpia.

Virka-asunnossa elämiseen on Haukion mukaan liittynyt myös tietynlainen vierauden tunne, koska tilat eivät ole omia.

”Sitä toki ymmärtää asuvansa kyseisissä tiloissa pitkien vuosien ajan, ja että ne tuona aikana ovat koti sanan täydessä merkityksessä, mutta silti tuntee ikään kuin jäävänsä väliaikaistilaan suhteessa tuntemukseen todellisesta kodista. Ainakin minua nämä rakennukset, joita olen kotinani pitänyt, muistuttavat pelkällä olemassaolollaan joka hetki institutionaalisesta tehtävästäni”, Haukio kirjoittaa.

Mäntyniemen luonto kannatteli Jenni Haukiota arjessa

Vuosien saatossa Haukio kuitenkin kiintyi Mäntyniemeen ja sen ympäristöön. Merkittävänä tekijänä oli luonto, joka on Jenni Haukiolle rakas elementti. Hän kertoo kirjassaan tulevansa aina muistamaan luonnon alkuvoiman, joka kannatteli häntä Mäntyniemen arjessa.

Mäntyniemen käkkärämänty.
Mäntyniemi on saanut nimensä sen edustalla kasvavan käkkärämännyn mukaan.

Meren äärellä sijaitsevassa Mäntyniemessä luonto tulee lähelle kaikkina vuodenaikoina. Tontti on haluttu säilyttää luonnonmukaisena, ja rakennuksia ympäröivät koivut, männyt, pihlajat ja tammet. Haukio kertoo myös lukuisista eläimistä, joita he ovat kotipihallaan havainneet.

”Lähes päivittäisiä vieraita piha-alueilla ovat muun muassa peurat, supikoirat, jänikset, metsämyyrät sekä monimuotoinen eri lintulajien kirjo käpytikasta puukiipijään ja tiklistä punatulkkuun. Tämä ympärillämme kuhiseva luonnon monimuotoisuus on vuosien varrella monin eri tavoin rikastuttanut arkeamme.”

Kun presidentti Sauli Niinistön virkakausi päättyy vuonna 2024, Jenni Haukion tie kotiin ei enää vie kohti Mäntyniemeä. Jäljelle jää rakkaita asioita, kuten Lennusta muistuttava sydämenmuotoinen kivi sekä muisto metsiköstä, jossa Haukion ja Niinistön pieni Aaro-poika juoksi nauraen yhdessä ”koiraveljensä” eli Lennun seuraajan, tenterfieldinterrieri Oskun kanssa.

X