Julkkikset

Jenni Haukio kirjoittaa Seurassa, että puheet ”synnytystalkoista” loukkaavat lapsettomuudesta kärsiviä: ”Kaikki eivät saa valita”

Rouva Jenni Haukio kirjoittaa Seuran kolumnissaan syntyvyyden laskusta, lapsettomuudesta sekä synnytystalkoista. Kolumnissaan Jenni Haukio nostaa esiin vaikean yhtälön siitä, miten syntyvyyden laskusta ja lasten ”hankinnasta” keskustellaan.

Teksti:
Katri Koskinen
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

Jenni Haukio ottaa kantaa syntyvyyskeskustelussa käytettäviin termeihin uusimmassa Seurassa.

Rouva Jenni Haukio kirjoittaa Seuran kolumnissaan syntyvyyden laskusta, lapsettomuudesta sekä synnytystalkoista. Kolumnissaan Jenni Haukio nostaa esiin vaikean yhtälön siitä, miten syntyvyyden laskusta ja lasten "hankinnasta" keskustellaan.

Pienen Aaro-pojan äiti rouva Jenni Haukio, 41, kirjoittaa tuoreessa Seuran kolumnissaan pinnalla olevasta syntyvyyskeskustelusta. Suomessa syntyy tänä vuonna ennätysvähän vauvoja. Jenni Haukio kirjoittaa, että keskustelu teeman ympärillä on monessakin mielessä ristiriitoja herättävää.

”Samanaikaisesti kun perheitä kannustetaan ’hankkimaan’ enemmän lapsia, velloo asenteita ja arvoja ravisteleva ilmastonmuutoskeskustelu, jossa maapallon väkiluku on keskeinen negatiivinen tekijä. Maailmanlaajuisesti ihmisiä on liikaa, Suomen näkökulmasta liian vähän”, Haukio kirjoittaa ja nostaa esiin ihmisten henkilökohtaiset ratkaisut olla hankkimatta lapsia.

Lisäksi hän nostaa esiin lapsettomuuden.

”Yhä suurempi joukko suomalaisia kärsii lapsettomuudesta, joka yhä edelleen on kehittyneelle lääketieteellekin osittainen mysteeri. Monet täysin terveet pariskunnat jäävät lapsettomiksi, eikä kukaan kykene osoittamaan, miksi näin on”, Jenni Haukio kirjoittaa kolumnissaan.

”Kun toive lapsesta on täyttänyt sydämen vuosikausia täyttymystä saavuttamatta, voivat syntyvyyteen ja ’synnytystalkoisiin’ liittyvät kommentit loukata syvästi, koska päätös lapsiluvusta ei suinkaan ole jokaisen perheen oma päätös. Kaikki eivät saa valita.”

Jenni Haukio muistuttaakin, ettei lapsiluku ole aina perheen oma päätös ja toivookin, että jokaista perhettä pidettäisiin yhtä arvokkaana.

”Vaikka lapset ovat äärettömän kallisarvoinen lahja elämältä ja jokaikinen vauvauutinen syy juhlaan, olisi tervetullutta pitää esillä myös sitä, että jokainen perhe on yhtä arvokas, kuuluipa siihen sitten lapsia tai ei.

Lue Jenni Haukion kolumni kokonaisuudessaan täältä.

Jenni Haukio ja Sauli Niinistö toivoivat vauvaa vuosien ajan

Jenni Haukion ja Sauli Niinistön Aaro-poika syntyi helmikuussa 2018.

Presidenttipari oli toivonut yhteistä lasta useiden vuosien ajan, joten vauvan syntymä oli heille pitkän odotuksen täyttymys.

Tiedotteessaan presidenttipari nosti esiin sen, että aihe oli heille herkkä ja kyseisiin vuosiin oli lukeutunut monia vastoinkäymisiä.

Lähde: Seura

Lue myös: Sauli Niinistön ja Jenni Haukion salattu rakkaustarina: uutuuskirja paljastaa, miten presidenttipari oikeasti tapasi toisensa

X