Julkkikset

Jenni Vartiainen on ollut julkisuudessa puolet elämästään – muistaa yhä hetken, jona tajusi, että edessä voi olla elämän käännekohta

New Yorkissa päämajaansa pitävä Jenni Vartiainen on nauttinut äitiydestä ja tehnyt samalla täysin uuden aluevaltauksen korusuunnittelun saralla. Puolet elämästään julkisuuden henkilönä viettänyt muusikko viihtyy suurkaupungissa, jossa häneen ei liitetä minkäänlaisia odotuksia.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Jenni Vartiainen on saanut kulkea Suomessa ihmisten katseilta piilossa viimeksi 18-vuotiaana.

New Yorkissa päämajaansa pitävä Jenni Vartiainen on nauttinut äitiydestä ja tehnyt samalla täysin uuden aluevaltauksen korusuunnittelun saralla. Puolet elämästään julkisuuden henkilönä viettänyt muusikko viihtyy suurkaupungissa, jossa häneen ei liitetä minkäänlaisia odotuksia.

Muusikko Jenni Vartiainen, 36, sai viime syksynä esikoispoikansa. Hän on elänyt viime ajat New Yorkissa ja nauttinut äitiydestä.

– Kaikki on mennyt luontevasti ja ihanasti, Jenni kertoo.

Jenni palasi pitkältä tauolta julkisuuteen Emma-gaalassa. Pian gaalan jälkeen paljastettiin, että äitiyden ohella Jennillä on ollut aikaa muuhunkin. Hän on vauva-arkensa aikana suunnitellut Sano se ääneen -hopeakorumalliston Aarikalle yhdessä Aarikan designtiimin kanssa.

– Itse asiassa valmistelimme koko viime vuoden tätä mallistoa. Tämä osui todella hyvään saumaan. Olen pystynyt tekemään suunnittelua Amerikasta käsin. Välillä se tarkoitti viikoittaisia Facetime-puheluita suunnittelutiimin kanssa. Olen lapsesta lähtien pitänyt paljon koruja. Koruja saa olla paljon ja ne saavat olla näyttäviä, Jenni kertoo.

Nyt julkaistu korumallisto on vasta alkusoittoa: tänä vuonna Aarikka ja Jenni julkaisevat vielä kolme muuta yhteistyömallistoa.

Jenni Vartiainen
Jenni Vartiaisen puvun rintamusta koristivat Emma-gaalassa hänen Aarikalle suunnittelemansa hopeakorut.

Julkisuuteen astuminen oli elämän käännekohta

Elämä New Yorkissa on ollut Jennin mukaan hyvin rentouttavaa. Suurkaupungissa hän on ihmisille tuntematon henkilö, ei julkisuudesta tuttu poptähti. Viimeksi Jenni on saanut liikkua yhtä tuntemattomana Suomessa 18-vuotiaana, ennen kuin hän tuli julkisuuteen syksyllä 2002 Popstars-ohjelman myötä.

Jenni muistaa yhä ennen Gimmel-yhtyeen levyn julkaisemista hetken, jolloin hän tajusi, että pian hänen elämänsä saattaa olla muuttumassa.

– Muutin Helsinkiin levylaulajaksi heinäkuussa 2002. Olin Stadikalla ja mietin, että kohta elämäni saattaa muuttua tai sitten ei. Se muuttui. Mutta sitä en koskaan tiennyt, miten radikaalisti se tulee muuttumaan.

”Mietin, että kohta elämäni saattaa muuttua tai sitten ei. Se muuttui. Mutta sitä en koskaan tiennyt, miten radikaalisti se tulee muuttumaan.”

Jenni on pakottanut itsensä elämään Suomessakin normaalisti

Jenni kokee julkisuuteen astumisen elämänsä käännekohdaksi. Hän on kuitenkin yrittänyt elää Suomessakin ollessaan mahdollisimman tavallisesti – julkisuudesta huolimatta.

– Olen pakottanut itseni elämään normaalisti.

Käytännön esimerkki tästä ”pakottamisesta” on esimerkiksi se, että Jenni on opiskellut julkisuudessa olemisen aikana.

Vaikka Jenni pyrkii mahdollisimman normaaliin elämään, hän kuitenkin tiedostaa, että Suomessa ihmisillä voi olla ennakkokäsityksiä tai muita odotuksia hänen suhteensa. Kadulla ihmiset saattavat pysäyttää Jennin, ja jos hän joutuu jatkamaan matkaansa ja pahoittelemaan kiirettään, saattaa pysäyttäjä alkaa sättiä siitä, ettei Jennillä ollut aikaa pysähtyä. Vastaavaa ei Yhdysvalloissa ole tapahtunut.

Tähti on myös yllätetty Suomessa harmittavan monta kertaa salakuvaajan toimesta.

– On hetkiä, joihin ei tarvittaisi ylimääräisiä silmiä. Olen tullut yllätetyksi sen verran monta kertaa, että hahmotan sivusilmällä, mitä ympärilläni tapahtuu.

Salakuvauksestakaan Jennin ei ole tarvinnut Amerikassa kantaa huolta.

– Ketään ei ole kauheasti kiinnostanut tulemiseni ja menemiseni.

Toistaiseksi päämaja New Yorkissa

Jenni kertoo tekevänsä tälläkin hetkellä uutta musiikkia, rauhassa ja ilman deadlineja. Suomeen muutto ei ole täysin poissuljettu asia.

– Kaikki on auki, mutta toistaiseksi päämaja on New Yorkissa, Jenni toteaa.

Jenni tunnetaan upeasta tyylistään. Voisiko hän kuvitella suunnittelevansa seuraavaksi esimerkiksi vaatemalliston?

– Pidän kaikki ovet auki. Teen sitä, mihin sydämeni vie ja mihin tunnen intohimoa.

Lue myös:

Jenni Vartiainen suoritti uupumukseen saakka, joutui pakkolomalle ja löysi ilon uudestaan: ”Olen vapautunut itse rakentamistani kahleista”

Jenni Vartiainen palautuu parhaiten luonnossa: ”Siellä ihmisten energiat ja kiireet eivät ole läsnä”

Kylmäksi syytetty Jenni Vartiainen: ”Olen yrittänyt suojella itseäni, ja joskus se on mennyt liiallisuuksiin”

X