Julkkikset

Jenni Vartiainen säteili Emma-gaalassa – kertoi äitiyden olevan parasta: ”Kaikki on mennyt tosi hyvin”

Laulaja Jenni Vartainen asuu nyt pitkälti Amerikassa ja nauttii stressittömästä elämästä.

Teksti:
Johanna Yrjölä
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Jenni Vartiainen on saanut kulkea Suomessa ihmisten katseilta piilossa viimeksi 18-vuotiaana.

Laulaja Jenni Vartainen asuu nyt pitkälti Amerikassa ja nauttii stressittömästä elämästä.

Laulaja Jenni Vartiainen palasi pitkältä tauolta julkisuuteen Emma-gaalassa.

Jenni sai viime syksynä esikoislapsensa, ja hän on asunut viime ajat pääasiassa New Yorkissa, Yhdysvalloissa.

– Vuosi 2019 oli ihana. Irrottauduin Suomesta, sain pidemmän tauon töistä ja pystyin vetämään vähän happea. Minusta tuli myös äiti, mikä on ollut maailman parasta. Kaikki on mennyt tosi hyvin, Jenni kertoi Hartwall Arenalla järjestetyssä musiikkialan palkintogaalassa.

Jennin mukaan New York on ollut hyvä paikka totutella äitiyteen.

– New York on mielestäni yksi maailman hienoimmista kaupungeista. Siellä on ollut helpompi rauhoittaa elämää ja keskittyä muutokseen, kun kukaan ei ole ollut kiinnostunut minusta.

Laulaja Jenni Vartiainen teki Elastisen kanssa Epäröimättä hetkeekään -kappaleen, joka kipusi heti listakärkeen. Biisi syntyi Facetime-sessioina. – Äänitin omat osuuteni kotistudiollani Amerikassa, emmekä nähneet Kimmon kanssa biisinteon aikana kertaakaan.
Jenni Vartiainen edusti yllättäen vuoden 2020 Emma-gaalassa.

Äänityksiä kotistudiolla

Jenni Vartiainen teki Elastisen (Kimmo Laiho) kanssa Epäröimättä hetkeekään -kappaleen, joka kipusi heti listakärkeen. Biisi syntyi Facetime-sessioina.

– Äänitin omat osuuteni kotistudiollani Amerikassa, emmekä nähneet Kimmon kanssa biisinteon aikana kertaakaan.

– Suomessa työjutut olisivat myös olleet paljon enemmän läsnä. Vaikka rakastan työtäni, on tervettä irrottautua siitä välillä – varsinkin, kun elämässä on nyt muitakin onnenasioita.

Jenni uskoo viimeisen vuoden muuttaneen häntä rennompaan suuntaan.

– Yhtäkkiä elämässäni onkin ollut jotain sellaista, jota en ole voinut hallita, ja kaikki aikataulut ovat kadonneet. Se on ollut tosi terveellistä. En ole stressannut mistään, Jenni kertoo.

Lue myös:

Jenni Vartiainen julkaisi herkän kuvan vauvastaan – tuoreen äidin päivitys kertoo suuresta onnesta

Näin hauskasti alkoi Elastisen ja Riina-vaimon rakkaustarina: ”Mä olen sun tuleva vaimosi”

X