Julkkikset

Jepa Lambert on scifi- ja pelinörtti – astui vihillekin Tähtien sodan tahtiin

Muusikko Jepa Lambert, 42, innostuu scifistä ja fantasioista. – Scifi ja fantasia vievät mielen pois arjesta uusiin maailmoihin, joissa on selkeästi hyvä ja paha ja aivan omat säännöt.

Teksti:
Minna Juti
Kuvat:
Teemu Mattsson, Mvphotos, Istock, Valmistajat

Lapsena Jepa Lambert kuvitteli olevansa prinsessa Leia ja osallistuin tietokonepeleihin Leia-nimellä.

Muusikko Jepa Lambert, 42, innostuu scifistä ja fantasioista. – Scifi ja fantasia vievät mielen pois arjesta uusiin maailmoihin, joissa on selkeästi hyvä ja paha ja aivan omat säännöt.

Haluaisin matkustaa Japaniin, jossa olen käynyt kerran kuoromatkalla. Olisi kiva mennä sinne laajennetun perheen kanssa, sillä isäni, eläkkeellä oleva koodaaja, on harrastuksenaan opetellut yli 300 japanin sanamerkkiä. Hän voisi olla oppaana, kun tutustuisimme vanhaan, kauniiseen kulttuuriin.

Aasia
Jepa Lambert haaveilee matkasta Osakaan ja Tokioon.

Kuuntelen nykyisin paljon kirjoja. Ennen luin. Nyt on meneillään Mikko Kuustosen Omaelämäkerta, sitä ennen kuuntelin Jipun kirjan Kun perhonen lakkaa hengittämästä. Pidän elämäkerroista ja fantasiakirjallisuudesta.

Jepa kuuntelee vuorotellen musiikkia ja kirjoja. Hän pitää elämäkerroista.
Jepa Lambert kuuntelee vuorotellen musiikkia ja kirjoja. Hän pitää elämäkerroista.

Musiikkia kuuntelen yleensä aina, ellen kuuntele kirjaa. Soittolistallani on enimmäkseen amerikkalaista poppia, soulia, gospelia, jazzia, R&B-musiikkia… Minulla on hyvän mielen biisilista, johon aina palaan. Sillä on muun muassa Erykah Badun, Whitney Houstonin, Mariah Careyn ja Adelen musiikkia. He ovat kaikki idoleitani.

Erykah Badu
Muusikko Erykah Badu on Jepan innoittajia.

Unelmoin, että voisin tehdä vapaan ja ajattoman oman levyn, joka ei olisi sidoksissa mihinkään tyyliin. Laulaisin Adelen biisien kaltaista sielukasta musiikkia.

Olen scifi- ja pelinörtti. Katson Tähtien sota -elokuvia yhä uudelleen. Lapsena kuvittelin olevani prinsessa Leia ja osallistuin tietokonepeleihin Leia-nimellä. Ex-mieheeni tutustuin peleissä, ja häämarssimme oli Tähtien sodan teema. Pelaan edelleen paljon. Scifi ja fantasia vievät mielen pois arjesta uusiin maailmoihin, joissa on selkeästi hyvä ja paha ja aivan omat säännöt.

Jepan olohuoneen pöydällä on aina käden ulottuvilla peliohjain. Hän on scifi-nörtti.
Jepa Lambert pitää olohuoneen pöydällä on aina peliohjainta käden ulottuvilla.

Inspiroidun äidistäni, joka ei anna minkään vastoinkäymisen lannistaa vaan on aina positiivinen, elämää rakastava ihminen. Äiti työskenteli sihteerinä, kunnes yli 50-vuotiaana kouluttautui uudelleen ja teki sen jälkeen töitä kirjanpitäjänä eläkeikään asti.

Saan energiaa ihmisistä. 11-vuotias poikani käski vastaamaan, että hänestä, ja totta se onkin. Olen ekstrovertti, enkä kaipaa yksinoloa. Voimaannun perheestä ja esimerkiksi Sounds of Mercy -gospelkuorosta, jota johdan. Lähden treeneistä aina energisenä, vaikka olisin ollut väsynyt niihin mennessäni.

Jepa Lambert
Jepa Lambert keikkailee Vesterinen Yhtyeineen -kokoonpanossa. Yhtyeeltä tulee keväällä uusi levy.

Lempiruokaani on hyvä pihvi. Kun Vesterinen Yhtyeineen pysähtyy keikkamatkalla syömään, kaikki tietävät, että valitsen medium-paistetun pihvin.

Ostoslistallani on LP-levysoitin. Toistaiseksi minulla on vain muutama LP-levy, mutta kuuntelisin niitä mielelläni. Ostan soittimen heti, kun saan järjestettyä sille kodissamme hyvän paikan.

Ihmettelen kaikesta valittavia ihmisiä. Innostus kantaa hedelmää. Valit­taessa ei voi innostua. Siitä ei synny mitään. Mottoni on: ilon kautta.

Annan juttusarjassa ajankohtaiset ihmiset paljastavat lempiasioitaan. Juttu on julkaistu Annassa 1/2023.

X