Julkkikset

Jere Tiihoselle isän yllättävä kuolema on elämän rankin kokemus: ”Hän oli sankarini, turvani ja esikuvani”

Jere Tiihosen Heimo-isä kuoli yllättäen sairauskohtaukseen vuonna 2012. Isä on Jeren ajatuksissa yhä usein läsnä. ”Isäni oli lämmin ihminen, jonka kanssa pystyin jakamaan kaikki huoleni.”

Teksti:
Roosa Roivainen
Kuvat:
Ylen Kuvapalvelu

Jere Tiihonen juontaa uutta Trauma – henkirikoksen jäljet -sarjaa.

Jere Tiihosen Heimo-isä kuoli yllättäen sairauskohtaukseen vuonna 2012. Isä on Jeren ajatuksissa yhä usein läsnä. ”Isäni oli lämmin ihminen, jonka kanssa pystyin jakamaan kaikki huoleni.”

Jere Tiihonen, 39, on tunnettujen suomalaisten erikoinen poikkeustapaus. Aitoa oikeaa Jereä tutumpi suurelle yleisölle on Antti Holman elokuvahahmo Veljeni vartijassa, jossa päänäyttelijä roolitti sekä häntä että maan suurinta rap-artistia Cheekiä – Jeren kaksosveljeä Jare Tiihosta.

Tänä syksynä Jere astuu yksin estradille, kun hän juontaa Ylen uutta rikossarjaa Trauma – henkirikoksen jäljet.

Vaikka pyyntöjä eri tv-ohjelmiin on Jeren mukaan riittänyt vuosien varrella, Jere on jättänyt ne väliin. Rikossarjan juontajaksi hän päätti lähteä kuitenkin uteliaisuudesta ja sen herättämästä ajatuksesta: tämä tuntuu oikealta.

– Olen aikaisemmin kieltäytynyt kaikesta, mitä minulle on ehdotettu. Rikossarja oli ensimmäinen, joka tuntui mielenkiintoiselta ja omannäköiseltä jutulta. Asiaohjelmat sopivat itselleni parhaiten, sillä en näe itseäni laisinkaan hupijutuissa. Olen perusluonteeltani rauhallinen ja asiallinen, enkä niinkään heittäytyvää tyyppiä.

Ennen ohjelmaan ryhtymistä Jerellä ei ollut aikaisempaa juontajakokemusta. Suurten lavojen valloittamista läheltä seurannut Jere ei ole koskaan mieltänyt itseään esiintyjäksi.

– Välillä elämässä on heittäydyttävä johonkin mukaan. Juontaja pääsin haastamaan itseäni ja menemään epämukavuusalueelle kameran eteen, johon en ole tottunut, Jere kertoo.

Jere Tiihonen: ”Isäni tarinat jatkavat elämää oman tyttäreni kasvatuksessa”

Trauma-sarjassa uhrien läheiset kertovat kokemansa omasta näkökulmastaan.  Koskettavat ja surulliset tarinat ovat nostattaneet myös juontajan tunteita pintaan. Ohjelman kuvausten jälkeen Jere on pohtinut muun muassa sitä, mitä itse tekisi, jos menettäisi läheisen traagisella tavalla.

– En tiedä, miten selviäisin. Läheisen menettäminen olisi hirveän vaikea antaa anteeksi.

Jeren oma isä kuoli yllättäen kalastusreisulla sairauskohtaukseen vuonna 2012. Isän poismeno on ollut Jerelle elämän rankin kokemus.

– Isäni oli lämmin ihminen, jonka kanssa pystyin jakamaan kaikki huoleni. Hän oli sankarini, turvani ja esikuvani. Vaikka isän kuolemasta on kulunut jo 9 vuotta, huomaan ajattelevani häntä todella usein.

Jerellä itsellään on 9-vuotias tytär Aurora. Jere on halunnut jatkaa isän muistoa omassa vanhemmuudessaan.

– Isän humoristiset letkautukset ja tarinat jatkavat elämää omassa kasvatuksessani tyttäreni kanssa. Tällä tavoin Heimo-pappa on kovin tuttu myös tyttärelleni, vaikkei hän voi pappaa muistaakaan, Jere kertoo.

Pitkä parisuhde versoi rauhalliseksi perhearjeksi

Television lisäksi Jere on työskennellyt viime vuodet hierojana. Pääammatiltaan hän on urheiluhieroja.

– Urheiluhierojan hommia teen kuusi päivää viikosta. Urheilu ja liikunta ovat olleet minulle todella tärkeitä koko elämäni ajan.

Tällä haavaa Jere asuu Lahdessa yhdessä vaimonsa Erikan ja Auroran kanssa.  Jere ja Erika ovat pitäneet yhtä lähes parikymmentä vuotta.

– Meidän arkemme on sellaista rauhallista perhe-elämää, Jere kuvailee.

X