Johanna Oras ajatteli olevansa täydellinen äiti – sitten tytär sairastui syömishäiriöön: ”Pahimpina aikoina tunsin itseni todella voimattomaksi”
Kun taiteilija Johanna Oras sai lapsensa Olivian, hän uskoi pitkään olevansa täydellinen äiti. Tyttären murrosikä ja syömishäiriö saivat Johannan kuitenkin tuntemaan itsensä täysin neuvottomaksi. Nyt kaksikon suhde kukoistaa taas.
Kun taiteilija Johanna Oras sai lapsensa Olivian, hän uskoi pitkään olevansa täydellinen äiti. Tyttären murrosikä ja syömishäiriö saivat Johannan kuitenkin tuntemaan itsensä täysin neuvottomaksi. Nyt kaksikon suhde kukoistaa taas.
”Tyttäreni Olivia, 21, on isän tyttö. Olen heidän läheisestä suhteestaan paitsi valtavan onnellinen myös vähän mustasukkainen.
Kuvittelin, että minusta tulee maailman paras äiti. Että osaan sen homman luonnostaan enkä tee virheitä kasvattajana. Ensimmäiset 12 vuotta menivätkin hyvin. Sitten alkoivat normaalit murrosikään kuuluvat kokeilut alkoholin ja tupakan kanssa. Kun Olivia jäi niistä kiinni, räyhäsin oikein kunnolla. Tytär oli hiljaa ja pyysi anteeksi. Hän ei koskaan huutanut tai haistatellut meille vanhemmilleen. Jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä kannattanut päästää vähän höyryjä ulos.
Olivia sairastui anoreksiaan. Koulukiusaamisesta sisuuntuneena hän aloitti laihdutuksen, joka riistäytyi käsistä. Siitä tuli addiktio. Minun oli vaikea ymmärtää häntä. Olen ollut erilaisilla dieeteillä lähes koko aikuisikäni, mutta en ole koskaan kärsinyt syömishäiriöistä. Vaikka olen tuskaillut kilojani, olen näyttänyt tyttärelle myös olevani tyytyväinen ulkomuotooni.
Pahimpina aikoina tunsin itseni todella voimattomaksi. Minä, täydellinen äiti, en osannut auttaa lastani! Minusta ratkaisu ongelmaan oli simppeli: älä työnnä niitä sormia kurkkuun! Mutta kun ei se ollut niin yksinkertaista. Onneksi Olivia sai asiantuntevaa apua ja toipui.
Opettajat ja tuttavat toitottivat jatkuvasti, kuinka erikoislaatuinen ja lahjakas tyttäremme on. Aloin ajatella, että akateeminen ura on ainoa mahdollinen. Olivia ilmoitti jo lapsena, että hänestä tulee kirurgi. Ysiluokan tet-harjoittelussa hän huomasi, ettei kirurgin työ vastannutkaan hänen odotuksiaan ja luopui haaveestaan.”
”Tyttärelle ei ole ollut helppoa kasvaa varjossani”
”Tein sen virheen, että lähdin elämään Olivian elämää: asettamaan tavoitteita ja olemaan kunnianhimoinen hänen puolestaan. Se sai hänet kuvittelemaan, että hän on aiheuttanut minulle pettymyksen. Mutta se ei pidä paikkaansa.
Minä olen aina ollut meidän perheen stara, jonka ympärillä kaikki pyörii. Tyttärelle ei ole ollut helppoa kasvaa äidin varjossa omaksi persoonakseen. Nuorempana Olivia oli sitä mieltä, että taidealalle hän ei ainakaan ryhdy. Kuinka ollakaan, vuoden alussa hän perusti galleriatoimintaa pyörittävän yrityksen.
Olen viimein päästänyt irti tyttärestäni. Hyväksyin sen, että hän elää omaa elämäänsä. Nyt tuntuu välillä siltä, että äidin ja tyttären sijaan olemme kuin ystävättäret. Käymme yhdessä lenkillä, laitamme ruokaa ja katsomme elokuvia. Arvostan Olivian näkemyksiä ja kysyn usein hänen mielipidettään. Hän osaa myös sparrata, kun olen vajoamassa masennukseen ja itsesääliin.”
Luit juuri lyhennelmän Annan 13/2020 kansijutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Millaiset 50-vuotisjuhlat Johanna aikoo pitää? Miltä 25 vuoden ikäero Reijo-puolison kanssa tuntuu nyt, kun kummallekin on tullut ikää? Johanna vaihtoi aikanaan kutsumanimeään, koska hänen virallinen ensimmäinen nimensä ei ollut hänestä kaunis – tiesitkö, mikä tämä alkuperäinen etunimi on? Lue koko juttu numerosta 13/2020 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!
Kommentit
Luulenpa, että äidillä on ollut tyttären suostumus asian käsittelyyn lehdessä. Muistan nähneeni jokunen vuosi sitten koko perheen jossakin tv:n keskusteluohjelmassa, jossa puhuivat asiasta yhdessä ja erikseen. Oli asiallinen ohjelma, ja ehkä jollekin samankaltaisesta tilanteessa kamppailevalle jopa avuksi.
Kommentit
Olen 26 -v. esikoistyttäreni äitinä päivittäin kiittänyt siitä, ettemme joutuneet kokemaan tätä syömishäiriösairautta. Tyttäreni ystävättären anoreksiassa tukeminen on ollut totisinta tyttärelleni ja heidän muille kavereilleen.
Voi että! Pitääkö tyttären ongelmat ruotia julkisesti? Mielen ongelmissa ei ole häpeämistä. Mutta onko äidillä oikeus avautua noin? Nämä jutut eivät katoa netistä koskaan. En koskaan tekisi omalle tyttärelleni noin. Ja en todellakaan sallisi äitini ruotia asioita mediassa. Mutta me olemmekin taviksia, eikä meillä, luojan kiitos, ole ko ongelmia.
Luulenpa, että äidillä on ollut tyttären suostumus asian käsittelyyn lehdessä. Muistan nähneeni jokunen vuosi sitten koko perheen jossakin tv:n keskusteluohjelmassa, jossa puhuivat asiasta yhdessä ja erikseen. Oli asiallinen ohjelma, ja ehkä jollekin samankaltaisesta tilanteessa kamppailevalle jopa avuksi.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous