Julkkikset

Joulun parhaat kirjalahjavinkit – näitä kirjoja kirjailijat suosittelevat

Kirja on tuoreen kyselyn mukaan Annan lukijoiden suosikkilahja. Heidi Köngäs, Riitta Kylänpää, Laura Honkasalo ja Venla Hiidensalo kertovat, mistä kuluvan vuoden kirjoista he ovat lumoutuneet.

Teksti:
Oili Urmas
Kuvat:
Om-Arkisto, Otava, Siltala, Istock, Valmistajat

Kirja on tuoreen kyselyn mukaan Annan lukijoiden suosikkilahja. Heidi Köngäs, Riitta Kylänpää, Laura Honkasalo ja Venla Hiidensalo kertovat, mistä kuluvan vuoden kirjoista he ovat lumoutuneet.

Heidi Köngäs: ”Nauroin ja liikutuin”

Heidi Köngäs on julkaissut tänä vuonna romaanin Sandra.

 

Katja Kallio: Yön kantaja

Seilin saarelle suljetun, sopeutumattoman Amanda Aaltosen tarina on hyvinkin ajankohtainen. Romaanin tarkka kuvaus osuu ja pakottaa miettimään, mikä on muuttunut vai onko mikään.

Petri Tamminen: Suomen historia

Tamminen kirjoittaa nerokasta lyhytproosaa, joka saa monta kertaa nauramaan ääneen ja yhtä monta kertaa liikuttumaan. Tämä on hieno kirja muistamisesta, sen absurdista huumorista ja lopulta koko Suomesta.

Jaana Torninoja-Latola: Yhä katselen pilviä

Runoilija Elvi Sinervon elämä oli täynnä rohkeutta, yltiöpäisyyttä ja tinkimätöntä oman tien etsintää. Mikään ei ollut sileää, ei työläiskodin kasvatin siirtyminen kulttuuripiireihin, ei rakkaus, ei aate. Jaana Torninoja-Latola rakentaa kiintoisan, lukijaa alati haastavan kudoksen.

Riitta Kylänpää: ”Haastava kirja palkitsi”

Riitta Kylänpään kirjoittama Pentti Linkola – elämä ja legenda on Tieto-Finlandia-ehdokas.

Harry Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja

Luin Salmenniemen novellikokoelman ahnehtien ja heti perään hitaasti nautiskellen. Kieli on täsmällistä, kaikki turha on karsittu. Sävyltään novellit ovat surullisia mutta samaan aikaan myös hykerryttäviä, niitä lukiessa hymy nousee huulille. Tekee mieli lukea taas uudestaan.

Jenni Räinä ja Vesa Ranta: Reunalla

Jo kirjan kansi on koskettava. Siinä Pohjanmaan Kuonassa asuva leskirouva Anita Heinonen painaa kahta vasta silmänsä avannutta kissanpentua poskeaan vasten. Tekisi mieli sanoa, että valokuvaaja Vesa Ranta on tavoittanut kohteittensa sielun. Toimittaja Jenni Räinä kertoo Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan tyhjenevien syrjäkylien asukkaiden tarinat. Teos on Tieto-Finlandia-ehdokas.

Jaakko Yli-Juonikas: Jatkosota-extra

Jatkosota-extran 669 sivusta ei selviä hetkessä. Minulle tuli myös hetkiä, jolloin olin jättää kirjan kesken. Lopulta uteliaisuus vei voiton: mitä ihmettä kirjailija vielä keksii! Kirja on myös hauska, absurdi poliittinen satiiri. Se on harvinaista herkkua Suomessa, joten nyt kannattaa nauttia tai äimistellä. Kirja on myös Finlandia-palkintoehdokas.

Laura Honkasalo: ”Ihastuin runoihin esityksessä”

Laura Honkasalo julkaisee seuraavan romaaninsa ensi maaliskuussa.

Essi Kummu: Hyvästi pojat

Naiskirjailija käy autofiktiivisessä teoksessa läpi suhdehistoriaansa. Pelkäsin, että kirja olisi totista oman navan kaivelua, mutta se olikin hauska, lennokas ja mukaansatempaava. Äidin ja teinin suhdetta kuvataan rajusti mutta huumorilla.

Johanna Holmström: Sielujen saari (suom. Jaana Nikula)

Romaani sijoittuu 1800-luvulle. Loppuun ajettu Kristiina syyllistyy hirveään rikokseen ja päätyy mielisairaalaan Seilin saarelle. Kristiinan riipivää tuskaa kuvataan hienosti. Kirja ei ole kuitenkaan liian ahdistava, siinä on myös kauneutta.

Johanna Venho: Saaren runot

Kuulin Venhon runoja esitettyinä ja ostin hänen kirjansa saman tien. Toisen kappaleen ostin sukulaiselleni lahjaksi. Hän ei ole runouden harrastaja mutta ihastui ikihyviksi.

Venla Hiidensalo: ”Oma mummo palasi mieleen”

Venla Hiidensalo on julkaissut tänä vuonna romaanin Sinun tähtesi.

Marianna Kurtto: Tristania

Lähes saavuttamattomalle saarelle sijoittuva Tristania on väkevä ja aistivoimainen romaani luonnonmullistuksesta, isän ikävästä ja niistä, jotka jäävät. Romaanin jokainen lause on kuin runo.

Heidi Köngäs: Sandra

Romaani kuvaa Sandran tarinan kautta sisällissodan julmuutta ja mielettömyyttä. Sandraa lukiessani ajattelin mummoani, joka vaikeni Venäjälle sisällissodan jälkeen kadonneesta isästään koko elämänsä ajan. Vasta kuolinvuoteellaan mummo sanoi: ”Etsi isä.”

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Huikean hieno esikoisromaani tragikoomisia piirteitä saavasta uskon voimasta ja siitä luopumisesta. Romaanissa liikutaan myös Kolumbiassa, jossa hurmoshenkisyydellään kapinoiva Elsa tapaa viidakkosisseiltä paenneen uskonveljen.

X