Julkkikset

Jussi Chydenius ajatteli pitkään, että onnellisuus olisi jonkin asian lopputulos: ”Olen oivaltanut, että pysyvä onnellisuus on mahdottomuus, joten miksi tavoitella sitä”

Rajattomien Jussi Chydenius on käynyt viime vuosina läpi avioeron ja saanut pienen pojan. – On tärkeää tuntea olevansa rakastettu, mutta yhtä tärkeää on saada antaa rakkautta.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Sampo Korhonen

– Lasten hankkiminen tai saaminen on aika itsekäs teko, sanoo Jussi Chydenius.

Rajattomien Jussi Chydenius on käynyt viime vuosina läpi avioeron ja saanut pienen pojan. – On tärkeää tuntea olevansa rakastettu, mutta yhtä tärkeää on saada antaa rakkautta.

Rajattomat-lauluyhtyeen Jussi Chydenius, 46, on puolivuotiaan pojan isä, ja hänellä on myös kaksi vanhempaa poikaa aikaisemmasta liitostaan. Hän kertoo oivaltaneensa kuinka ainutlaatuinen tunne on voida osoittaa rakkautta lapsilleen.

Mitä olet oivaltanut isyydestä?

Se on vastuullisin, tärkein ja antoisin tehtävä mitä olen saanut. Jään keväällä isyyslomalle ja odotan sitä innostuneena ja uteliaana.

Entä parisuhteesta?

Ainakin sen, että toista ihmistä ei saa pitää itsestään selvyytenä. Pitää huomata ja muistaa sanoa, että rakastaa. Olen myös oivaltanut, kuinka helppoa on ymmärtää tuttukin ihminen väärin

Johtamisesta?

Hyvä johtaja antaa erilaisten ajatusten ja luovuuden kukkia ja vie hyvät ideat läpi muutenkin kuin pakottamalla.  Hyvä johtaja on hyvä mahdollistaja.

Onnellisuudesta?

Ajattelin pitkään, että onnellisuus olisi tavoite, jonkin asian lopputulos. Sittemmin olen oivaltanut, että pysyvä onnellisuus on mahdottomuus, joten miksi tavoitella sitä. Ihminen voi tuntea hetkellisiä onnen tunteita, ja on tärkeää oppia näkemään ja arvostamaan pieniäkin hyviä juttuja.

Rahasta?

Sitä kuluu niin paljon kuin sitä on, ja kiva jos sitä on. Nuorempana arvostin rahaa enemmän, nykyisin esimerkiksi terveys on ajanut sen ohi tärkeysasteikolla.

Ryhmätyöstä?

Mitä pienempi ryhmä, sitä enemmän vaalimista se vaatii. Suurin virhe kaikissa ryhmissä on puhumattomuus,  pitää osata kuunnella ja puhua. Ja jos ei ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa tai haluaa, niin kannattaa kysyä.

Politiikasta?

Olen oivaltanut, että yhteisten asioiden hoito on aika raadollista peliä. Politiikassa pelataan isoilla panoksilla ja monilla eri korteilla. Tiukoilla peliliikkeillä ja diplomatialla voi päästä pitkälle, mutta pitää olla hyvät syyt, jos haluaa ja jaksaa olla politiikassa mukana.

Rakkaudesta?

On tärkeää tuntea olevansa rakastettu, mutta yhtä tärkeää on saada antaa rakkautta. On arvokasta, että on joku jolle osoittaa rakkautta. Esimerkiksi lasten hankkiminen tai saaminen on aika itsekäs teko –  lasten rakastaminen on jotain sellaista, mitä ei voi mitenkään muuten kokea.

Oivalluksia-juttusarjassa tutut ihmiset kertovat, mitä he ovat oivaltaneet elämästä.

X