Julkkikset

Jussi Lampi rakastui edesmenneen ystävänsä puolisoon: ”Näin on tarkoitettu ja tähtiin kirjoitettu”

Liikunnanohjaaja Marjo Salomaa tietää, että kyllä se oikea voi tulla myös kotoa hakemaan. Niin nimittäin kävi, että näyttelijä Jussi Lampi soitti Marjon ovikelloa, ja siitä pariskunnan rakkaus alkoi.
15.4.2017 Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Kuvat Sampo Korhonen/Otavamedia

Ensimmäisen kerran Jussi Lampi ja Marjo Salomaa kohtasivat jo 1990-luvun alussa. Marjo oli helsinkiläisessä Corona-baarissa uuden poikaystävänsä, Lapinlahden linnut -yhtyeestä tutun Heikki ”Hiski” Salomaan kanssa, kun tämän kaveri Jussi tuli paikalle.

– Jumankauta toi on lottovoitto, pidä tosta naisesta kiinni, Jussi muistaa sanoneensa ystävälleen.

Myös Marjo noteerasi Jussin:

– Ajattelin, että onpas siinä iso ja komea tyyppi.

Eipä kumpikaan voinut silloin kuvitella, että nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, he istuisivat kalliolaisessa baarissa kertomassa yhteistä tarinaansa.

56-vuotias Jussi on kaksimetrinen mustiin pukeutuva muusikko ja usein roistoa esittänyt näyttelijä. Marjo, 48, puolestaan on vaalea ja siro liikunnanohjaaja, jonka olemus suorastaan levittää positiivisuutta ympärilleen.

Epäsuhtaiselta näyttävä kihlapari on pitänyt yhtä pian viisi vuotta. Jussi ja Marjo puhuvat paljon, vitsailevat, katsovat toisiaan lämpimästi ja kehuvat toisiaan.

Ennen yhteistä onnea molemmat joutuivat kuitenkin kohtaamaan suurta surua ja traagisia menetyksiä.

Marjo jäi leskeksi kolmekymppisenä pienen lapsen äitinä

Ensin tuli onni. Muusikko Hiski Salomaa älysi pitää kiinni upeasta naisesta, Marjo meni hänen kanssaan naimisiin ja pian syntyi poika, joka sai nimekseen Jussi.

Vuonna 2003 nuori perhe kuitenkin särkyi – Heikki Salomaa menehtyi yllättäen sairauskohtaukseen 43-vuotiaana.

Elämä tuntui kaatuvan nuoren lesken päälle, mutta lapsen takia hänen oli pakko jaksaa päivästä seuraavaan. Hän keskittyi liikunnanohjaajan työhönsä ja tuolloin kuusivuotiaaseen poikaansa, mutta ajoittain suru meinasi saada liikaa valtaa.

– Onneksi oli omat ja Hiskin ystävät, jotka vetivät minut ulos kotoa, Marjo muistelee.

Jussikin soitteli hänelle silloin tällöin ja laittoi viestejä. Hän esimerkiksi varasi liput keikalle ja vaati Marjoa ihmisten ilmoille.

Jussilla ja Marjolla oli kuitenkin molemmilla omat menonsa, uudet suhteensa ja huolensa. He olivat tuttuja, jotka tapasivat satunnaisesti, milloin kaverien luona, milloin erilaisissa riennoissa tai Sörnäisten bussipysäkillä.

– Yllättävän usein tuolla maagisella pysäkillä. Aina eri suuntiin menossa, mutta kuulumiset kyseltiin joka kerta, Jussi muistelee.

Häntä vähän mietitytti, kun Marjo kertoi tapailevansa jotain miestä, etenkin silloin, kun tämä yhtäkkiä kertoi muuttavansa erään miehen kanssa Korsoon Vantaalle.

– Silloin elin niin levotonta vaihetta, etten olisi pystynyt vakavaan parisuhteeseen, vaikka näin jälkeenpäin täytyy myöntää, että olin kyllä kiinnostunut Marjosta, Jussi sanoo.

Vihdoin viisi vuotta sitten, kun Marjon Korson-suhde oli jo loppunut, Jussi teki aloitteen.

Jussi Lampi ja Marjo Salomaa.

Jussi Lampi oli kiinnostunut Marjosta jo aiemmin, mutta elämä oli niin levotonta, ettei hän ollut valmis vakavaan suhteeseen.

”Kyllä me jo silloin rakastuimme”

Marjon ovikello soi. Siellä oli Jussi, joka halusi tulla kahville. Marjo oli juuri muuttanut Kallioon, ja Jussi kertoi asuvansa samassa taloyhtiössä, pihan toisella puolella.

– Tulipa kumottua sekin väite, että kukaan ei muka tule kotoa hakemaan, naureskelee Marjo ja kertoo, että hän rupesi heti keittelemään kahveja.

– Kyllä me jo silloin rakastuimme, Jussi myöntää.

Hän palasi naapurin leskirouvan luo pian uudestaan, ja yhteistä puhuttavaa riitti. Molemmille oli tapahtunut niin paljon, että tuntui tärkeältä jakaa kaikki kokemukset yhtäkkiä erityisen läheiseksi muuttuneen ihmisen kanssa.

– Nopeasti kävi ilmi, että Jussi on myös hyvä kuuntelija. Päätimme heti, että mitään ei salata. Olemme molemmat Pohjanmaalta päin, joten olemme tottuneet puhumaan suoraan, Marjo jatkaa.

Kumpikin sai sanoa kaikki pelkonsa ja ajatuksensa ääneen.

Marjoa ei häirinnyt, että Jussi oli hänen edesmenneen miehensä kaveri, mutta Jussia hieman pelotti, kuinka Hiskin entiset bändikaverit suhtautuisivat tähän romanssiin. Mutta hyvinhän hekin suhtautuivat.

– Hiski on kuollut, nyt on meidän hetkemme, Marjo kuittaa.

– Ymmärsin, että tämä on ihan näin tarkoitettu ja tähtiin kirjoitettu. Meitä oli jo pitkään yritetty saatella yhteen, ja vihdoin tajusimme sen, Jussi tiivistää.

Alkuun puhuttiin kuolemasta

Kuolema yhdisti heidät. Niinkin voi sanoa, sillä Marjo ja Jussi puhuivat alkuun hämmästyttävän paljon kuolemasta. Jussi oli menettänyt oman isänsä jo kahdeksanvuotiaana ja vähän ennen Marjon tapaamista häneltä oli kuollut kaksi veljeä, äiti, sisko ja – mikä kaikkein raskainta ja traagisinta – rakas tytär. Nuori muusikko, Mandi Lampi, kuoli äkillisesti 19-vuotiaana.

– Se oli hirvittävää aikaa, enkä olisi selvinnyt menetyksestä ilman ammattiterapeutin apua, Jussi kertoo.

Kun hän tapasi Marjon, pahin suru oli jo hellittämässä ja levoton mieli oli tasaantumaan päin.

– Meille molemmille oli tärkeää, että menetetyistä läheisistä puhutaan avoimesti niin kahden kesken kuin sukulaistenkin kanssa, Marjo sanoo.

Mutta toki rakastunut pari puhui paljosta muustakin kuin kuolemasta. Paljon myös naurettiin – molemmilla on samanlainen ronski ja suora huumorintaju.

Suhde eteni niin nopeasti, että Jussia alkoi hirvittää. Häntä pelotti syöksyä vauhdilla vakavaan suhteeseen.

Mutta nekin pelot käytiin läpi. Nukuttiin välillä muutama yö eri puolilla pihaa, ja taas puhuttiin.

Kihloihin mentiin bussipysäkillä

Antaa mennä vaan, siihen lopputulokseen tultiin. Rakkaus roihahti kesällä 2012, ja jo ennen joulua Jussi ja Marjo menivät kihloihin, vanhassa Opelissa tutun bussipysäkin kulmilla Sörnäisissä.

Kaikki tuntui selvältä ja varmalta: molemmat uskovat suhteeseen.

– Minulle on tärkeää, että tässä suhteessa saan olla oma itseni ja Marjo saa olla Marjo, Jussi sanoo.

Tilannetta on auttanut se, että Marjon poika, ”pikku-Jussi”, hyväksyi heti äidin kaverin. ”Seurusteleeko toi”, silloin 15-vuotias poika oli kysynyt toiveikkaana heti Jussin ensivisiitin jälkeen.

Myös Jussin kolmekymppinen poika perheineen hyväksyi heti Marjon. Molempien sukulaiset totesivat jo ensimmäisenä yhteisenä jouluna, että nyt ovat hommat kohdillaan.

– On myös hienoa, että iso-Jussi on voinut kertoa pojalleni tämän isästä sellaisia asioita, joita minäkään en ole tiennyt. On tuntunut kivalta, kun poika on kysellyt, että onko minun isäni ollut sellainenkin, Marjo kertoo.

Koko ajan pikku-Jussi on saattanut myös luontevasti piipahtaa isomman Jussin kotiin, pihan toiselle puolelle.

Kihlapari asuu erillään

Kaksi eri kotia, niin Marjo ja Jussi edelleen asuvat. Marjo myöntää, että ratkaisu oli hänelle vaikeampi. Hän kertoo pelänneensä, että Jussi ei sittenkään rakasta häntä tarpeeksi, koska ei halua muuttaa yhteen.

– Mutta kyllä minä rakastan, Jussi vakuuttaa.

– Meillä on vain niin erilaiset aikataulut ja erilainen vuorokausirytmi. Minä käyn keikoilla yömyöhään, ja Marjon pitää herätä aamuvarhain. Näin on helpompi.

Asumisen säännöt on puhuttu selviksi: molemmilla on avaimet myös toistensa koteihin, ja aina voi kömpiä toisen luo vaikka keskellä yötä, jos ikävä iskee. Ja on välillä iskenytkin. Marjo on herännyt aamuyöllä siihen, että keikalta palaava Jussi on halunnut oman kullan viereen.

Siitäkään ei saa loukkaantua, jos toinen haluaa vetäytyä omiin oloihinsa, Jussi pohjoissiipeen ja Marjo eteläsiipeen – eikä kumpikaan ole tähän mennessä loukkaantunutkaan. Kumpikin siivoaa omat asuntonsa, vaikka Marjo välillä yllättää siivoamalla myös Jussin asunnon. Ruokaa tehdään sopimuksen mukaan milloin kummankin luona.

Marjo sanoo, että Jussin luona on yleensä siistimpää, siellä on aina tiskit tiskattuina ja peti pedattuna. Hänen ja pojan taloudenpito on vähän rennompaa.

Marjolla ja Jussilla on myös omat rahat, vaikka toista autetaankin aina tarpeen mukaan.

Parilla on yhteinen vitsikkäästi nimetty ”rahasto”, joka auttaa äkillisessä talouskriisissä.

– Iisakki Järvenpään perikunta hoitaa, Jussi heittää.

Kun erimielisyyksiä on tullut, kaikki on sovittu saman tien, sillä kumpikaan ei ole mököttäjätyyppiä.

– Enkä ole huutanut, kun ei ole tarvinnut, Marjo sanoo.

Moottoripyörä ei jäänyt vain haaveeksi

Parhaita puolia, niitä Marjo ja Jussi osaavat heti luetella toisistaan vaikka kuinka paljon.

– Jussilla on iso sydän. Hän on ihana, huolehtiva ja herkkä. Hän auttaa ja tukee minua kaikin tavoin, luotan häneen sataprosenttisesti, Marjo listaa.

– Marjolla on maailman positiivisin elämänasenne. Parasta on se, että hän ei yritä muuttaa minua mitenkään, mutta uskon, että hän on silti vaikuttanut minuun hyvällä tavalla. Hän ei opeta minulle pilatesta, mutta opin häneltä koko ajan oikeaa asennetta elämään. Marjo on rauhoittanut minua, mutta myös minä olen rauhoittanut häntä. En tunne tehneeni mitään uhrauksia. Olen saanut paljon, mutta mistään tärkeästä en ole joutunut luopumaan.

Molemmat osaavat myös ilahduttaa toisiaan. Jussi kertoo, että hän saa Marjolta usein täysosumalahjoja, kuten lempimusiikkia. Marjo puolestaan sai Jussilta pari vuotta sitten yllättäen elämänsä parhaan lahjan.

– Olin aina haaveillut, että kun täytän 50, ostan moottoripyörän, mutta Jussin mielestä oli turhaa odottaa niin pitkään. Niinpä sain autotalliin jätetyn yllätyksen, hienon rusetilla koristellun kovan paketin. Nyt meillä on molemmilla omat pyörät.

Suhde onkin ollut melkein liian onnellinen ja täydellinen.

”Ajattelin, että kuolen yöllä niihin kipuihin”

Selittämätön kipu ja jatkuva väsymys alkoivat vaivata Marjoa pari vuotta sitten. Hän kävi lääkärillä, mutta ensimmäinen tohtori epäili, että kyseessä on vain liian innokas harjoittelu. Vaivoja ei otettu todesta vaan niiden arveltiin johtuvan ylikunnosta.

– Oli hirvittävää katsoa, kun ikänsä liikkunut oli väsynyt ja tuskainen. Marjolla oli kipua ja kramppia, enkä voinut mitenkään auttaa häntä, Jussi muistelee.

Kivut jatkuivat ja väsymys oli lähes sietämätöntä, niinpä Marjo meni uudelleen lääkäriin. Lisätutkimusten jälkeen hoidoksi tarjottiin kipulääkkeitten lisäksi mielialalääkkeitä.

– Välillä minua pelotti aivan hirvittävästi, Marjo sanoo.

– Ajattelin, että kuolen yöllä niihin kipuihin. Sanoin Jussillekin, että ymmärrän kyllä, jos et halua olla minun kanssani, kun olen tällainen kivulias ja sairas.

– Minä taas sanoin, että nyt varsinkaan en sinua jätä – autan ja tuen sinua aina, Jussi kertoo.

Lopulta Marjo oli niin väsynyt, että hän pyysi Jussin tuekseen yksityislääkärin vastaanotolle.

– Pistin mustaa päälleni ja istuin isona ja tuiman näköisenä nurkkatuolilla. Tuijotin lääkäriä siihen malliin, että nyt tähän pitää saada selvyys, Jussi kertoo naureskellen.

– Se auttoi.

Noin vuosi sitten löytyi diagnoosi: Marjolla todettiin vakava borrelioosi ja hoidoksi annettiin vahvoja antibiootteja.

Kahden pohjanmaalaisen yhteinen unelma

Lääkkeet tepsivät, ja olo on parempi. Tosin Marjo syö edelleen antibiootteja, jotka ovat entistä vahvempaa laatua.

– Kivut ovat poissa, ja terveyttä kohti mennään. Kyllä me tämä tauti selätetään, Marjo sanoo.

Jussi nyökkää hymyillen.

Rakastunut kihlapari myöntää, että naimisiinmenosta on puhuttu eikä yhteen muuttaminenkaan ole täysin mahdoton ajatus – mutta jälkimmäinen vasta joskus kaukaisessa tulevaisuudessa.

Entä muut haaveet?

– Onkohan sinulla sama unelma kuin minulla, vastaa sinä ensin, Marjo pyytää Jussilta.

– Minä haaveilen isosta yhteisestä pohjalaisesta talosta, jossa olisi kaksi päätyä ja jossa me voisimme asua ensin lomilla ja sitten vanhoilla päivillämme vaikka koko ajan…

Marjo keskeyttää Jussin ja jatkaa:

– Just sama! Siellä olisi sopivasti yksinoloa ja yhdessä tekemistä. Olisi iso pirtti, jonka pitkän pöydän ääressä voisimme istua vaikka toinen toisessa ja toinen toisessa päässä. Välillä kutsuisimme kaikki ystävät ja sukulaiset kylään. Pitäisimme yhdessä pohjalaisia arvoja yllä: periksi ei anneta ja uskotaan, että voitoksi kääntyy.

Lue myös:

Avioeron jälkeen uuden rakkauden löytänyt Pauli Hanhiniemi: ”Järjellä ei ole rakkausasioissa mitään virkaa”

Uusi suhde tuo toivoa vakavasti sairaan Saija Varjuksen elämään: ”En ole yksineläjä”