Chike Ohanwe pisti uutta rooliaan varten omat elämäntapansa remonttiin.
Julkkikset

Jussi-palkittu Chike Ohanwe nähdään seuraavaksi teräksistä kuntoa vaativassa roolissa: ”Urheilu tuo minulle myös henkistä hyvää oloa”

Chike Ohanwe palkittiin ensimmäisenä tummaihoisena näyttelijänä parhaan sivuosan Jussilla Aurora-elokuvasta viime syksynä. "Jussi-palkintoni oli koko elokuva-alan voitto", Chike ajattelee nyt.
Teksti: Johanna Yrjölä Kuvat: Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Chike Ohanwe nähdään kovakuntoisen personal trainerin roolissa Elisa Viihde Viaplayssa esitettävässä Mister8-sarjassa. Rooliaan varten Chike laittoi omatkin elämäntapansa remonttiin.

– Yhdessä sarjan kohtauksessa istun Pekka Strangin roolihenkilön kanssa saunassa ja haastan hänet uintikisaan. Olen normaalistikin ihan hyvässä kunnossa, mutta ajattelin, että minun pitää olla fyysisesti ylivoimainen, jotta voin näytellä roolin uskottavasti. Tiputin viidessä viikossa 12 kiloa kuntovalmentajan ohjauksessa. Puskin todella kovaa salilla ja laitoin ruokavalioni kuntoon, Chike muistelee tammikuun lopussa alkavan sarjan etäpressissä.

Kuntokuurista on jäänyt Chiken elämään uudenlaista ruokatietoisuutta. Liikunnalliset elämäntavat taas pysyvät yllä viime kesänä löytyneen uuden harrastuksen, nyrkkeilyn, avulla.

– Urheilu tuo minulle myös henkistä hyvää oloa. Olen huomannut, että vaikka saisin jonkin minua painaneen asian käsiteltyä, kehoon jää silti muisto siitä. Vasta, kun pääsen urheilun avulla tiettyyn väsymystilaan, kehokin pystyy päästämään huolista irti.

Chike Ohanwe ajatteleen hänen voittonsa olevan koko alan voitto

Viime syksynä Chike Ohanwe palkittiin ensimmäisenä tummaihoisena näyttelijänä parhaan sivuosan Jussilla Aurora-elokuvasta. Tunnustuksen myötä näyttelijän työt eivät ole ainakaan vähentyneet.

– Tuntui, että Jussi-palkintoni oli koko elokuva-alan voitto. Suomi on ollut tässä suhteessa pitkään hyvin homogeeninen maa, Chike sanoo.

Lue myös: Elokuvasuositus: Aurora on nautinnollisen ronski esikoiselokuva – Miitta Sorvali ilahduttaa suorapuheisena sivuhahmona

– Koen, että tunnustuksesta ja julkisuudesta on ollut hyötyä – tai ainakin puhelimeni on soinut tiuhaan. Pelkään jopa, että buukkaan kalenterini vähän liian täyteen. Toisaalta, osaan nykyään myös sanoa ei töille, ja ottaa aikaa perheelleni. Minulla on kotona viisivuotias, ihana ja itsepäinen tytär, Chike kertoo.

Chike Ohanwe Tottumiskysymys-elokuvajulisteen edessä.

– Olin ihan fiiliksissä, että onnistuin pääsemään tavoitteeseeni, Chike Ohanwe muistelee kuntokuuriaan.

 

 

 

X