Julkkikset

Jutta Gustafsbergin ja Juha Rouvisen rakkaus kukoistaa taloudellisesta takaiskusta huolimatta: ”Olemme yhä matkalla kohti unelmaamme”

Jutta Gustafsbergin ja Juha Rouvisen yhteinen unelma romuttui, kun pariskunnan jättihanke kaatui aiheuttaen taloudelliset tappiot. Vastoinkäymisistä huolimatta pariskunta pysyy positiivisena. Suomen Bacheloristakin tuttu Juha Rouvinen on sekoittanut rakastuneen Jutan pään mutta avannut myös silmät.

Teksti:
Minna Nevalainen
Kuvat:
Pekka Holmström, Arto Wiikari / Otavamedia

Jutta Gustafsbergin ja Juha Rouvisen yhteinen hanke kaatui, mutta rakkaus kukoistaa.

Jutta Gustafsbergin ja Juha Rouvisen yhteinen unelma romuttui, kun pariskunnan jättihanke kaatui aiheuttaen taloudelliset tappiot. Vastoinkäymisistä huolimatta pariskunta pysyy positiivisena. Suomen Bacheloristakin tuttu Juha Rouvinen on sekoittanut rakastuneen Jutan pään mutta avannut myös silmät.

Maaliskuusta 2017 asti yhdessä olleet Jutta Gustafsberg, 43, ja Juha Rouvinen, 38, ovat yhä kuin vastarakastuneita. Jutan kertoessa kuulumisiaan Juha ei malta olla sanomatta väliin omaa mielipidettään. Kun Jutta sanoo yhtä, Juha täydentää tai lopettaa lauseen.

Jutta kertoo, että tässä parisuhteessa puhutaan poikkeuksellisen paljon ja avoimesti. Aiemmissa suhteissaan hän ei ole kokenut vastaavaa.

– Emme ehdi katsella yhdessä edes televisiota tai sarjoja Netflixistä. Puhumme taukoamatta, Jutta paljastaa.

Jutta ja Juha puhuvat yhtä lailla bisneksistään tai liikesuunnitelmien toteuttamista, mutta he voivat puhua tuntikausia myös siitä, miltä tuntuu käydä retriitissä tai miksi luonto vaikuttaa ihmiseen sillä tavalla kuin se vaikuttaa.

Jutta myöntää, että Juha muistuttaa monessa suhteessa häntä itseään.

– Meillä on samanlaiset arvot ja asenteet. Ja se tekee tästä suhteesta ainutlaatuisen.

Juhan mielestä Jutan sydän on puhdasta kultaa

Juha Rouvinen
Bachelor Suomi -sarjastakin tuttu Juha Rouvinen hehkuttaa Jutan sydämen olevan puhdasta kultaa.

Pariskunnalla on niin hyvä olla yhdessä, että juuri nyt he keskittyvät vain olemaan läsnä hetkessä. Jättihanke, hyvinvointikeskus, joka toi Jutan ja Juhan alun perin yhteen, kaatui tällä viikolla ELY-keskuksen tekemään valitukseen aiheuttaen mittavat taloudelliset tappiot. Pariskunnan oli tarkoitus perustaa meditaatioon, hiljentymiseen ja rentoutumiseen keskittyvä Kuru Resort-luontokeskus Tampereelle järven rannalle.

Vastoinkäyminen ei ole kuitenkaan kiristänyt positiivisen pariskunnan välejä tai aiheuttanut hampaiden kiristelyä.

– Nyt nautimme lomasta ja toisistamme. Sen jälkeen yhteiset hankkeemme jatkuvat. Varmasti, Jutta kuvailee.

Jutan on helppo hymyillä miehensä rinnalla.

– Juha on opettanut minulle niin paljon. Hän avasi silmäni ja sai minut katsomaan suomalaista luontoa uudella tavalla. Kävimme yhdessä myös ulkomailla etsimässä hyvinvointiin liittyviä ideoita. Olemme yhä matkalla kohti tuota unelmaamme.

Juha puolestaan kuvailee, että Jutan sydän on puhdasta kultaa.

– Onhan se ihanasti sanottu. Juha on niin romanttinen ihminen, joka omilla sanoillaan ja teoillaan osoittaa sen, miltä hänestä tuntuu, Jutta kuvailee.

Lue myös:

Uupumus vei Jutta Gustafsbergin äärirajoille: ”En ollut enää oma itseni”

Jutta Gustafsberg: En enää viitsi tavoitella kilpaurheilijan kroppaa

Kuinka paljon vettä pitää juoda päivässä, ja miten se onnistuu? Jutta Gustafsberg kertoo

Rantakuntoon kolmessa kuukaudessa Jutta Gustafsbergin neuvoilla

Tätä et tiennyt: Kilpailija paljastaa 4 salaisuutta Bachelor Suomi -tv-sarjan kuvauksista

X