Julkkikset

Kaisa Liski: ”Tein henkisen irtioton äidistäni 11-vuotiaana”

Teksti:
Anna.fi

Kaisa Liski oli vain 11-vuotias, kun hän irtautui henkisesti äidistään. Kaisa päätti synnyttää itse oman lähipiirinsä, ja hänestä tulikin äiti jo 18-vuotiaana. Vahva keho kannatteli Kaisaa myös silloin, kun hän eli säästöliekillä: huonolla ravinnolla ja vähäisillä unilla. Nyt hän kertoo Annan jutussa vartalonsa tarinan.

Kaisa Liski

Lapsena: Irtiotto äidistä

”Minulla oli jo ala-asteikäisenä niin hyvä itsetunto, että en antanut muiden mielipiteiden lannistaa minua. Jos minulla oli jonkun mielestä rumat vaatteet tai pieni nenä, annoin asian mennä toisesta korvasta ulos.

Olin tottunut uimarina hillumaan vähissä vaatteissa, enkä osannut hävetä tai piilotella ulkonäköäni. Olin niin raskasrakenteinen, että balettitanssijaa minusta ei olisi saanut millään.

Hyvän itsetuntoni kehittymiseen vaikuttivat lapsuuteni rankat kokemukset. En saanut koskaan viettää tavallista arkea, sillä äitisuhteeni ei ollut rakastava. Huolehdin itsestäni pienestä pitäen: kävin kaupassa ja hoidin kotityöt.

Taidan kuulua siihen viimeiseen sukupolveen, joka eli ilman esiopetusta ja valistusta xylitol-purukumista. Kotioloni olivat sellaiset, että nykyään muut olisivat varmasti puuttuneet niihin. Tuohon aikaan ei ajateltu, että naapurin kakaran perään tulisi katsoa, vaan olin oman onneni nojassa.

11-vuotiaana tein henkisen irtioton äidistäni. Olimme erkaantuneet toisistamme kauaksi, ja minulla oli niin vahvat mielipiteet, että enää kokenut tarvetta äiti-tytärsuhteelle. Vaikka kasvoin yksinhuoltajaäitini kanssa, mummoni ja kaverini kasvattivat minut käytännössä.

Lapsuuteni oli köyhä myös taloudellisesti. Isoäitini osti minulle kerran vuodessa ennen koulujen alkua uudet vaatteet. Se oli joka kerta yhtä suuri hetki. Viikkasin uudet farkkuni ja tuliterän puseroni tuolin karmille odottamaan syksyn ensimmäistä koulupäivää.

Ulkonäköasioihin ei lapsuudessani kiinnitetty minkäänlaista huomiota. Isoäitini oli vanhankansan ihminen, joka sanoi, että rumat ne vaatteilla koreilevat. Ollessani 8-vuotias eräs uimaseurani poika kehui minua niin kauniiksi, että hän haluaa mennä kanssani naimisiin. Muistan tuon kommentin edelleen. Se tuntui häkellyttävältä, sillä kukaan ei ollut koskaan aiemmin sanonut minua kauniiksi.”

Nuorena: Oma 
lapsi 18-vuotiaana

”14-vuotiaana muutuin kertaheitolla fyysisesti aikuiseksi, kun minulle kasvoivat rinnat. Tilanne oli minulle outo, sillä kukaan ei ollut kertonut minulle kotona mitään naiseksi kehittymisestä. En koskaan käynyt äidin kanssa rintaliiviostoksilla, eikä minulle puhuttu kuukautisista. Jouduin ottamaan kaikesta itse selvää.

Aloin saada miehiltä paljon huomiota ja kehuja, sillä olin luokkamme muodokkain. Yläasteaikoinani tajusin, että ulkonäöllä voi olla merkitystä elämästä selviämisen kannalta. Mennessäni ravintolakouluun ja työelämään opin käyttämään naisellisuuttani hyväkseni.

Aikuisuuteen kasvaminen johti ensimmäiseen rakastumiseen ja raskaaksi tulemiseen. Olin 18-vuotias, kun esikoiseni syntyi.

Vointini oli koko odotusajan erinomainen. Pelasin tennistä h-hetkeen asti, ja synnytyspäivänä juoksin rappusia ylös ja alas tehdessäni kotimme suursiivousta.

Raskaus ei tuntunut missään, eikä minulla ollut aikaa pohtia muuttuvaa kehoani tai sen vaikutusta naiseuteeni. Elin normaalia elämää ja kävin välillä synnyttämässä. Sain toisen lapseni 22-vuotiaana. Molempien raskauksien jälkeen palauduin kuukaudessa entisiin mittoihini.

Minulle oli lapsesta asti selvää, että haluan jonain päivänä äidiksi. Halusin vastata kasvatukseni puutteeseen rakastamalla ja huolehtimalla itse omista lapsistani. Ajattelin jo nuorena, että synnytän itse oman lähipiirini, jonka puutteesta lapsena kärsin.

Vaikka minulla ei ollut äidin mallia, tiesin vaistojeni avulla tarkalleen ensimmäisen lapsen saatuani, mitä äitiys tarkoittaa. Jorvin sairaalassa samassa huoneessa ollut viiden lapsen äiti sanoi, että minusta ja tyttärestäni huokuivat yhteenkuuluvuus ja aitous.”

Aikuisena: 
Elämää säästöliekillä

”Vaikka nautin äitinä olemisesta, elin vuosia parisuhdehelvetissä, jossa voin huonosti. Tein suhteesta eroa kuuden vuoden ajan. Niin vaikeaa suhteesta oli lähteä. Koin parisuhteessani niin rankkoja asioita, että edes lapsuuteni kokemukset eivät vedä niille vertoja.

Huono parisuhde vaikutti monin tavoin kehonkuvaani. Pikkuhiljaa olin kuin varjo itsestäni. Uskoin loukkaukset ja aloin pitää itseäni epäonnistujana. Ajattelin, että ansaitsen saamani huonon kohtelun. Välillä toivoin, etten olisi herättänyt niin paljon huomiota ulkonäölläni, jotta en herättäisi myös omistamisen halua.

Kun mieli sairastuu, keho menee säästöliekille suojautuakseen ulkopuoliselta pahalta. Pystyin elämään yhä vähemmällä määrällä ruokaa ja unta. Säilyin hengissä, mutta en elänyt.

Samaan aikaan menestyin työelämässä kiinteistönvälittäjänä. Mitä huonommin yksityiselämässäni meni, sitä leveämmäksi hymyni muuttui. Opin valehtelemaan kuulumisistani ja esittämään hyvinvoivaa.

Pidin itseni myös fyysisesti upeassa kunnossa. Vatsalihakseni näkyivät, ja kiinteiden jalkojeni jatkeena olivat pyöreät pakarat. Treenasin parhaimmillaan yli 20 tuntia viikossa.

Uskon, että selviytymismekanismini ovat peräisin lapsuudestani. En lamaannu, vaan taistelen vaikeuksien läpi. Tunsin itseni nyrkkeilysäkiksi, joka ei hajoa kovistakaan iskuista.”

Kaisa Liski

Teksti: Eveliina Lauhio
Kuvat: Pekka Holmström/Otavamedia

Katkelma Annan kansijutusta 27/2015

 

X