Julkkikset

Kaksi avioeroa kokenut tähtitieteilijä Esko Valtaoja: ”Rakkaus on pysyvää, vaikka se välillä otetaankin pois”

Emeritusprofessori, tähtitieteilijä Esko Valtaoja, 65, kavahtaa muotidieettejä ja kaikenlaista huuhaata mutta on antanut itsensä hurahtaa rakkauteen.

Teksti:
Laura Koljonen
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

Esko Valtaojan mukaan tieteessä tulee usein turpiin. – On hauskaa, kun asiat eivät olekaan niin kuin olin ajatellut. Tietysti on hauskaa olla joskus myös oikeassa.

Emeritusprofessori, tähtitieteilijä Esko Valtaoja, 65, kavahtaa muotidieettejä ja kaikenlaista huuhaata mutta on antanut itsensä hurahtaa rakkauteen.

Monella on haave, jonka toivoo toteutuvan ennen kuolemaa. Eläkkeellä oleva tähtitieteilijä Esko Valtaoja toivoo näkevänsä sen päivän, jona avaruusalus laskeutuu Helsingin Senaatintorille.

Tiedemiehenä Esko on varautunut myös siihen, ettei sitä päivää tule. Voi löytyä tieteellisesti päteviä todisteita siitä, ettei muilla planeetoilla mitään tolkullista elämää olekaan.

– Olen tottunut siihen, että omat uskomukseni menevät uusiksi. Lapsena uskoin ja toivoin, että maailmankaikkeus olisi ikuinen vailla alkua ja loppua. Sellaisen ainakin itse olisin luonut, jos olisin saanut päättää.

Tiede on kuitenkin osoittanut, ettei maailmankaikkeus ole sellainen kuin Esko toivoi. Tämänhetkisen tiedon valossa maailmalla on alku mutta ei loppua.

– Myönnän, että tieto kirpaisi. Jouduin puremaan hammasta, mutta hyväksyin totuuden. Niin tutkijat tekevät.

”Minulla ei ole varaa hurahtaa ideologioihin”

Tutkijan elämä kuulostaa rasittavalta. Aina on riski – ihan kaikessa – että on ollut väärässä. Ei myöskään voi suin päin hehkuttaa jotakin hyväksi havaitsemaansa asiaa ennen kuin on käynyt siitä läpi jok’ikisen faktan.

– Jokaisella on uskomuksia ja luuloja, eikä kaikista tarvitse päästä eroon. Tutkijana minulla ei kuitenkaan ole varaa hurahtaa ideologioihin, uskontoihin tai vaikkapa muotiruokavalioihin, kuten karppaukseen.

Yhteen asiaan hurahtamista Esko ei kuitenkaan ole vastustellut. Se on rakkaus.

”Rakkaus on pysyvää, vaikka se otetaankin minulta välillä pois”

Uteliaisuus ja rakkaus. Ne ovat Esko Valtaojan elämän kaksi pysyvintä asiaa. Niillä hän vakuuttaa pärjäävänsä pitkälle.

– Uteliaisuuttani ei voi kukaan minulta viedä. Joka aamu, kun herään uuteen päivään, olen hyvin utelias näkemään, mitä maailmassa on tapahtunut.

Tapahtumia Esko tonkii 15:stä tilaamastaan aikakauslehdestä ja kahdesta päivälehdestä.

On helppoa allekirjoittaa väite, että Eskoa ajaa uteliaisuus. Mutta miten hän voi sanoa, että rakkaus on pysyvää? Onhan Esko kokenut kaksi avioeroa.

– Mielestäni rakkaus on pysyvää, vaikka se välillä otetaankin minulta pois. Rakkaus tulee aina takaisin, Esko selittää.

Helsinkiin muuton takana on nainen

Esko on ollut naimisissa vuodesta 2000 taidegalleristi Virpi Valtaojan kanssa.

Virpin takia Esko on tehnyt radikaalin myönnytyksen. Kahdeksan vuotta sitten hän suostui muuttamaan Turusta Helsinkiin.

Muutto kaupungista isompaan puolison työn takia ei äkkiseltään kuulosta universumia mullistavalta teolta. Mutta kun Eskon pääkaupunkitylytystä kuuntelee, tulee selväksi, että tässä tapauksessa muutto kertoo tosirakkaudesta.

– Turku on ihmisen kokoinen paikka. Täällä Helsingissä on suurkaupungin huonot puolet mutta ei hyviä. Esimerkiksi kulttuuria täällä ei ole, Esko sanoo ja hörppää samppanjaa lasistaan.

– Helsingin mittakaavassa tämä nimenomainen alue on ihan siedettävä, hän jatkaa muka-nyrpeänä takatöölöläisessä ravintolassa.

Ravintola sijaitsee lähellä hänen kotiaan.

Idea uudesta kirjasta tuli matkalla

Vapaa-aikanaan Esko ja hänen vaimonsa matkustelevat. Yhdellä reissulla kolme ja puoli vuotta sitten Esko sai idean.

– Minä, vaimoni ja hänen tyttärensä olimme Gambiassa jokiristeilyllä. Join kylmää kaljaa, kun alitajuntani ilmoitti, että seuraavan kirjani nimi on Ikuisuus.

Niin käy usein – aihe tulee Eskon päähän eikä jätä rauhaan, ennen kuin kirja on valmis. Hän on kirjoittanut niitä toistakymmentä. Kirjoitusprosessin aikana Esko lukee 50–100 lähdeteosta.

”Sata vuotta on silmänräpäys maailmankaikkeudessa”

Ikuisuus lienee valmis ensi vuoden puolella.

– On yllättävän hankalaa ottaa todesta ajan loppumattomuutta. Olen juuttunut miettimään, mitä tapahtuu seuraavien sadan vuoden kuluttua, vaikka se on ihan silmänräpäys maailmankaikkeudessa.

Vaikka aika ei lopu, ihmiset eivät jatka Telluksella loputtomiin.

– Arviolta miljardin vuoden kuluttua kuoleva aurinko korventaa maapallon.

Lue myös:

Sitoutumispelon jälkeen avioitunut Janus Hanski: ”Näin avioliiton hirveänä vankilana”

Michael Monroe: ”Yksikään nainen ei voi väittää, että hänellä olisi minun lapseni”

Satu Silvo: ”Minulle on tärkeää, että seksi sujuu parisuhteessani”

X