Julkkikset

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on syventänyt Pertti Salovaaran käsitystä ihmisyydestä: ”En enää ole niin hanakka tuomitsemaan ketään heidän heikkouksiensa takia”

Pertti Salovaara salasi sairastuneensa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, koska pelkäsi leimautumista. Manian ja depression välissä seilaaminen oli raskasta, mutta nyt hän ei antaisi pois kokemuksiaan. - En ole enää niin hanakka tuomitsemaan muita.

Teksti:
Miia Siistonen

– Voin elää täysin normaalia elämää.

Pertti Salovaara salasi sairastuneensa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, koska pelkäsi leimautumista. Manian ja depression välissä seilaaminen oli raskasta, mutta nyt hän ei antaisi pois kokemuksiaan. - En ole enää niin hanakka tuomitsemaan muita.

Kun Pertti Salovaaralla reilut kymmenen vuotta sitten diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö, hän häpesi sairauttaan ja halusi salata sen. Leimautuminen pelotti. Mielenterveyden ongelmiin liittyy yhä paljon ennakkoluuloja.

– Kai mielen sairaudet mielletään edelleen heikkoudeksi. Ja heikkouden myöntäminenhän on myrkkyä suomalaiselle kansanluonteelle.

Lopulta Pertti päätti kertoa sairaudestaan julkisesti ja edesauttaa näin sen arkipäiväistämistä.

– Kaksisuuntainen mielialahäiriö on aivojen hermoratojen toimintahäiriö. Se ei se ole sen kummallisemi sairaus kuin diabetes. Diabeetikko voi elää täysipainoista elämää, kun muistaa ottaa lääkkeensä. Samoin minä.

Silti jotkut tutut lakkasivat moikkaamasta.

Maniassa tuli osteltua holtittomasti

Sairaus alkoi oireilla vuonna 2008, jolloin Pertti työskenteli kansanedustajana. Kaksisuuntainen mielialahäiriö eroaa depressiosta siinä, että välillä tulee maanisia vaiheita. Silloin ihminen saattaa käyttäytyä holtittomasti vaikkapa rahan tai seksin suhteen.

– Maniassa ihminen ei tunnista, että hänellä olisi minkäänlaista ongelmaa. Kaikki on upeata ja mahtavaa. Toiminta voi saada saa koomisiakin piirteitä. Itse tilailin netistä kaikenlaista aromipesistä pikeepaitoihin. Sain kicksit siitä, että voitin nettihuutokaupassa jonkin tavaran itselleni. Kun saalis oli kellistetty, menetin mielenkiintoni. Välttämättä en mennyt edes hakemaan lähetystä postista.

Pertti oli tuolloin naimisissa näyttelijä Elina Salovaaran kanssa, ja heillä oli kaksi pientä tytärtä.

– Puolisolle oli raskasta katsella vierestä tällaista touhua. Lapset sen sijaan olivat innoissaan. Kerrankin isillä oli aikaa heittäytyä leikkimään! Toimin impulsiivisesti ja saatoin päähänpistosta vaikka viedä yhtäkkiä koko perheen Naantaliin syömään.

Aina ei päässyt edes sängystä ylös

Maniavaihe kesti muutamia päiviä, mutta depressio jatkui kuukausitolkulla. Aina Pertti Salovaara ei päässyt edes sängystä ylös. Pahimman masennuksen aikaan kaikki menetti merkityksensä. Mikään ei tuntunut miltään, ketään ei jaksanut tavata.

– Masennuksen sairastaminen on aika yksinäistä puuhaa.

Tyttärilleen Pertti kertoi, että isällä on sellainen sairaus, ettei hän pysty olemaan iloinen.

– On tärkeätä, että lapsille selitetään, mistä on kysymys. Muuten he saattavat kuvitella, että sairaus on jotenkin heidän aiheuttamansa ja kantaa siitä syyllisyyttä.

Kaikki eivät ymmärtäneet Pertin tilan vakavuutta.

– Pahinta olivat joidenkin läheisten hyvää tarkoittavat kommentit: ”Kuule, laita nyt vaan lenkkarit jalkaan ja lähde lenkille”. Kun en kyennyt edes nauhoja solmimaan!

Vastarintaa mielen peikkoja kohtaan

Syvimmän masennuksen aikaan Pertti Salovaara purki tuntojaan runoihin. Niistä koottu teos Vastustaa ilmestyi 2014.

– Synnyinseudullani Pohjois-Pohjanmaalla on tapana sanoa, että kyllä nyt vastustaa, kun asiat eivät menneet aivan putkeen. Kirjan nimi kuvaa myös omaa vastarintaani mielen peikkoja kohtaan. Saan yhä kiinni niistä tunteista, joista runot kumpusivat. Ne ovat kuin muisto vierailusta toisessa maassa. Mutta nyt pinnalla ovat ihan muut asiat.

Diagnoosin jälkeen kuluu Pertin mukaan keskimäärin seitsemän vuotta, ennen kuin oikea lääkitys löytyy. Pertti oli onnekas: hänelle sopiva lääkitys löytyi kolmen vuoden kokeilujen jälkeen. Ne kolme vuotta olivat tietysti pitkä aika kärsiä nousuista ja laskuista.

– Kerran kuussa kävin lääkärissä, jossa tutkittiin, miten lääkkeet ovat vaikuttanut. Yksi lääke syvensi masennuksen kuilua, toinen kasvatti manian huippuja.

Kun oikea lääkitys löytyi, tuntui kuin pilvet olisivat väistyneet.

– Virta alkoi palata koneeseen. Pystyin taas kohtaamaan ihmisiä ja nauttimaan työstä ja arjen pienistä iloista.

Sairaus muutti käsitystä ihmisyydestä

Joskus Pertiltä kysytään, säästäisikö hän itsensä sairaudelta, jos saisi päättää. Vastaus yllättää.

– On tämä ollut sellainen retki, että pois en antaisi. Depression ja manian kokemukset ovat syventäneet käsitystäni ihmisyydestä – sitä, miten suhtaudun kanssaihmisiin ja elämään ylipäätään. En enää ole niin hanakka tuomitsemaan ketään heidän heikkouksiensa takia.

Tervehdyttyään Pertti Salovaara on käynyt kertomassa kokemuksiaan mielenterveyteen liittyvissä tilaisuuksissa. Hän sanoo pyrkineensä vaikuttamaan erityisesti lääkevastaisuuteen.

– Ihmiset mieluummin kärsivät oireista kuin suostuvat syömään lääkkeitä. Se on ihan käsittämätöntä. Eivät ne muuta persoonallisuutta, vaan ennallistavat ihmisen sellaiseksi kuin hän oli ennen sairauden puhkeamista.

Pertin mukaan sairaus ei enää vaikuta hänen arkeensa mitenkään.

– Tietysti yhä tulee innostuksen ja alakulon hetkiä, mutta ne pysyvät skaalassa. Voin elää täysin normaalia elämää.

Lue lisää:

Holtitonta tuhlailua, seksihurjastelua – parisuhde kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan kanssa voi olla raskas muttei mahdoton

Radiojuontaja Pertti Salovaara kahden avioeron jälkeen: ”Ehkä eniten tässä maailmassa kadun uskottomuuttani”

Lievä, keskivaikea ja vaikea masennus – asiantuntijat vastaavat 5 kysymykseen masennuksen vaikeusasteista

X