Julkkikset

Kari Tapion pojat Joona ja Jiri Jalkanen Seurassa: ”Isä osasi käsitellä virheitämme, koska oli itsekin erehtynyt”

Iskelmätähti Kari Tapion pojat Joona ja Jiri Jalkanen kertovat Seurassa, että Kari Tapio oli alkoholismistaan huolimatta kannustava isä, jolle oli kunnia-asia korjata tekemänsä virheet.

Teksti:
Outi Pippuri
Kuvat:
Ari Heinonen, Pekka Nieminen/Otavamedia

Joona Jalkanen sanoo, että Kari Tapio tuki ja kannusti aina lapsiaan.

Iskelmätähti Kari Tapion pojat Joona ja Jiri Jalkanen kertovat Seurassa, että Kari Tapio oli alkoholismistaan huolimatta kannustava isä, jolle oli kunnia-asia korjata tekemänsä virheet.

Manageri Joona Jalkanen, 39, ja muusikko Jiri Jalkanen, 47, kertovat Seura-lehdessä, miten heidän isänsä Kari Tapion alkoholiongelma vaikutti aikoinaan perheen arkeen. Esimerkiksi Joona laitettiin pienenä iskelmätähti Kari Tapion mukaan keikkamatkoille, jotta pienestä lapsesta huolehtiminen olisi estänyt isän juhlimisen keikan jälkeen.

Vuonna 2010 kuollut Kari Tapio ei salannut alkoholiongelmaansa ja pojat uskovatkin, että isän suosio perustui osaltaan hänen suorapuheisuuteensa ja kykyynsä myöntää virheensä.

– Joitain keikkoja peruttiin, mutta hän teki aina korvaavan keikan ilmaiseksi. Isälle oli kunnia-asia korjata virheensä, Joona sanoo Seuran haastattelussa.

Jiri Jalkanen sanoo muistuttuvansa siinä isäänsä, että hänelläkin vaihteet ovat on tai off.

– Jos lähden yhdelle, se voi tarkoittaa yhtätoista.

Kari Tapio oli kannustava isä

Veljesten mukaan isä kannusti ja tuki poikiaan aina, olipa kyse mistä tahansa.

– Hänelle oli tärkeintä, että löydämme paikkamme. Ja kun teimme virheitä, hän osasi käsitellä niitä, koska oli itsekin erehtynyt, Joona sanoo.

Vanhempien kuolema on lähentänyt veljeksiä entisestään. Joonan ja Jirin äiti Pia Viheriävaara menehtyi vuonna 2015. Perheeseen kuuluu myös kolmas poika Jani Jalkanen, 45.

– Perheestämme puuttuu kaksi, mutta me pidämme yhtä. Otamme toisemme entistä enemmän huomioon, Joona sanoo.

Esimerkiksi puhelimeen tulee tartuttua jopa ilman varsinaista asiaa.

– Soittelemme toisillemme monta kertaa päivässä, kun ennen soitimme vanhemmillemme, Jiri sanoo.

Joona Jalkanen, Kari Tapio
Joona Jalkanen yhdessä isänsä Kari Tapion kanssa vuonna 2007.
X