Julkkikset

Katariina Kaitueen ja äiti Liisamaija Laaksosen lämmin ja rehellinen suhde: ”Jos on koko ajan kohtelias toista kohtaan, homma menee vähän väärille raiteille”

Äidin opit ovat kantaneet Katariina Kaituetta niin elämän nousukiidoissa kuin tiukoissakin paikoissa. Liisamaija Laaksosen mukaan Katariina-tytär elää nyt sekä näyttelijänä että naisena parasta aikaansa.

Teksti:
Iina Alanko
Kuvat:
Kristiina Kurronen

Katariina Kaitue ja Liisamaija Laaksonen ihailevat toistensa sinnikkyyttä.

Äidin opit ovat kantaneet Katariina Kaituetta niin elämän nousukiidoissa kuin tiukoissakin paikoissa. Liisamaija Laaksosen mukaan Katariina-tytär elää nyt sekä näyttelijänä että naisena parasta aikaansa.

Näyttelijät Katariina Kaitue ja Liisamaija Laaksonen ovat tytär ja äiti, mutta myös toistensa arvostamat kollegat.

Katariina Kaitue Liisamaija Laaksosen sanoin: ”Katariina on aina ollut hirveän reilu”

”Meillä on Katariinan kanssa suorat ja rehelliset välit, välillä vähän turhankin suorat. Katariina sanoo napakasti oman mielipiteensä, mutta ei hän koskaan halua minua loukata. Hän tuntee minut ja tietää, etten säästele sanoja, ja saattaa sanoa joskus jälkikäteen, että pitikö sinun nyt tuolla lailla rumasti sanoa. Jos se jää minua harmittamaan, minä sanon taas, että pitikö sinun sanoa siitä minulle? Että eipä ollut kiva. Näin me puhumme, eikä mikään ole koskaan jäänyt vaivaamaan.

Katariina aina kysyy minulta, mitä tykkäsin esityksestä, ja kyllä minä uskallan kertoa mielipiteeni. Välillä kysyn, että miten sinä sillä lailla nau’ut, kyllä hänelläkin maneereja on. Katariina ei ole koskaan loukkaantunut, mutta varmaan hän miettii, mitä sanon. Hän arvostaa mielipidettäni, luulen. Sekä äitinä että näyttelijänä, jolla on ollut pitkä ura.

Katariina on ollut vakituisena näyttelijänä Kansallisteatterissa yli 25 vuotta. Olen nähnyt kaikki hänen ensi-iltansa, ja vuodet ovat muovanneet häntä hienoon suuntaan. Kun hän tänä syksynä valmistautui Kaikki äidistäni -näytelmän Huma Rojon rooliin, niin herranjumala miten pitkiä työpäiviä hän teki! Harjoitukset kestivät välillä puoli yhteentoista illalla.

Katariina asuu Espoon periferiassa, ja sieltä se hullu vielä ajoi fillarilla harjoituksiin. Kymmeniä kertoja, sehän on ainakin 35 kilometriä edestakaisin! Ajattelin, että se tappaa ittensä. Matkalla hän kävi minun luonani hiki päässä ja lähti taas. Hän on hirveästi hoikistunut nyt, vaikkei hän koskaan mikään paksu ole ollut. Katsoin, että eihän sillä ole mahaa enää ollenkaan.”

Lue myös: Kari Heiskanen, Katariina Kaitue ja muut julkkikset esittelivät kotinsa kirjahyllyn – arvaatko, mikä kuva on kenenkin kodista?

Äidin mukaan Katariina Kaitue elää nyt naisena parasta aikaansa

”Katariina on naisena komistunut. Hän on nyt nainen eikä enää mikään äidin pikku tyttö. Minun mielestäni hän elää nyt sekä näyttelijänä että naisena parasta aikaansa, ehdottomasti.

Kun Katariinalla on ensi-ilta, olen edellisen illan kädet ristissä ja elän mukana niin, ettei siinä ole mitään määrää. Jos en saa häntä kiinni, se on ihan kamalaa, koska haluan tietää, kuinka hänellä ovat harjoitukset tai esitykset menneet.

Mutta Katariina osaa muutakin kuin näytellä, hän on ihan mahdoton tekemään. Kun Katariina tulee kesäpaikkaamme Utukontuun, yhtäkkiä hän on siivonnut siellä kaiken. Hän osaa vaihtaa auton renkaat ja remontoida. Hän on myös paras ja monipuolisin leipuri, jonka tiedän.”

”Eniten huolissani olin Katariinasta hänen avioeronsa aikaan”

”En ole Katariinalle ystävä, vaan ennen kaikkea äiti. Olemme todella läheiset, ja vuodet ovat suhdettamme vain lujittaneet.

Olemme molemmat itsenäisiä. Katariina ei halua olla riippuvainen kenestäkään, vaan tehdä ratkaisunsa itse. Minustakin on oikein, ettei aina tarvitse ajatella koko joukkoa, vaan tehdä se, mikä on itselle hyvä. Pitää uskoa itseensä. Niin kuin Eeva Kilpi runossaan sanoo: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.

Eniten huolissani olen ollut Katariinasta hänen avioeronsa aikaan. Pelkäsin pitkään, että hän ei kestä sitä vaan kuolee suruun.

Eniten huolissani olen ollut Katariinasta hänen avioeronsa aikaan. Pelkäsin pitkään, että hän ei kestä sitä vaan kuolee suruun. Hän osti Jollaksen läheltä keskeneräisen, vielä rakenteilla olevan talon ja alkoi itse laittaa sitä kuntoon. Siinä meni kaikki illat ja yöt, ja hän laihtuikin ihan luurangoksi.

Mutta sekin oli ihan hurjaa, kun hän tapasi nykyisen miehensä Matin ja he muuttivat yhteen. Murrosikäisiä lapsia oli viisi, ja Katariina teki heille aina ruoat ja kuskasi koripalloharjoituksiin. Tietysti mies sitten auttoi muissa asioissa.

Silloin ajattelin, että kuinka Katariina jaksaa, kun ruokaakin piti ostaa ja tehdä ihan valtavat määrät. Mutta niin vain kaikki lapset kävivät lukion ja kirjoittivat ylioppilaaksi. Kai niillä jokin murrosikäkin oli, mutta se ei tullut minun tietooni.

En ole suuremmiten neuvonut Katariinaa äitiydessä. Häneltä se kävi luonnostaan, enkä ole muutenkaan puuttunut lasteni perhe-elämään.

Katariina on hirveän hyvä äiti. Poikiensa vuoksi hän repii vaikka paitansa kahtia.

Äitiähän meidän suvussa on huudettu, kun hätä on tullut. Oma äitini lähti taivaaseen 42 vuotta sitten, ja vieläkin, kun minuun sattuu, huudan häntä apuun. Viimeksi niin kävi hammaslääkärissä.

Katariinan ja Matin lapset ovat jo muuttaneet omilleen, ja nyt he ovat yhtäkkiä isossa talossa kahdestaan.

Vapaa-aikanaan Katariina käy teatterissa, tänäänkin hän menee Kaupunginteatteriin katsomaan Punaorpoja. Useimmiten hän menee yksin, ei hän tarvitse siinä seuraa.”

Lue myös: Näyttelijä Katariina Kaitue: ”Yllätyin, kuinka iso asia naimisiinmeno minulle oli”

”En halua olla lasteni hyssyttelyn kohde”

”Iän myötä Katariina veljineen on alkanut suhtautua minuun entistä suojelevammin. Keväällä koronan aikaan hissin ovi kävi ja ovikello soi, kun he toivat minulle ruokaa ja huikkasivat että olkaa hyvä, rouva. Ja joka päivä soitettiin, se oli sitä välittämistä.

Katariina ei huomaa sitä, että minä huomaan: hän petaa minulle sängyn valmiiksi ja ottaa astiat pois tiskikoneesta, ojentaa kätensä, että pääsetkö ylös, lähtee yhtäkkiä kauppaan, kun sanon, että en minä mitään kauramaitoa juo. Ja kun katson, että minne ne roskapussit menivät tuosta oven edestä, hän on vienyt ne jo pois. Hän tekee tällaisia pikku palveluksia koko ajan.

On kauhean kaunista, että hän välittää, mutta en halua tulla sellaiseksi, että olen lasteni autettavissa. Olen paikalla silloin, kun minua tarvitaan, mutta jatkuva hyssyttelyn kohde en halua olla. En halua Katariinan tai poikien ajattelevan, että taas se pitää ottaa mukaan ja taas se pitää kutsua meille. Minulla on omakin elämä.

Kun en itse enää pärjää, haluan mennä paikkaan, jossa ihmiset hoitavat muita työkseen. Mutta en minä sinne vielä halua, kuolisin sinne heti.”

”Olemme kovia itkemään molemmat”

”Katariina on tunneihminen. Itku tulee hirveän nopeasti, mutta nauru myös. Mutta kovia olemme itkemään molemmat. Itku voi tulla ihan kun lukee jotain runoa, tunteet menevät laidasta laitaan.

Mutta kyllä Katariina suuttuakin osaa. Kun hän on vihainen, hänen silmänsä ovat kuin kaksi viivaa päässä, ääni saattaa kohota, ovet paukkua ja suusta tulla ärräpäitä. Hän ei ole mikään kova kiroilija ollenkaan, mutta vihaisena saattaa tulla että perrkkele.

Me ei paljoa lällätellä. Usein sanomme rakas, ja jos on nimi- tai syntymäpäivä, Katariina kirjoittaa aina niin kauniisti, että minua rupeaa itkettämään. Hän varmaan arvostaa sitä työtä, mitä minä jouduin aikoinaan kolmen lapsen kanssa tekemään. Olin 38, kun mies lähti työmatkalle Saksaan ja tuli seuraavana päivänä arkussa takaisin. Se oli raju tapa lähteä tästä elämästä, varsinkin meille jälkeenjääneille.

Katariina vaikuttaa voimanaiselta ja osaa peittää surunsa hyvin. Vaikka hänellä olisi minkälaisia vaikeuksia, hän ei näytä niitä ulospäin. Minähän itken jo ovesta tullessani, mutta Katariina kätkee paljon sisäänsä, suuret ilotkin. Mutta kun lapsilla menee hyvin ja he menestyvät, Katariinan ilo näkyy, silloin kaikki on ihanaa. Silloin hän on niin onnellinen, että liivit repeävät!”

Lue myös: Näyttelijä Katariina Kaitue: ”Lattialla olevaa pölyä paljon pahempi asia on, jos kotona ei puhuta”

”Katariina on ollut hirveän reilu aina. Vaikka näyttelijöiden palkat ovat mitä ovat, hän ei koskaan laske rahojaan, jos hän haluaa ilahduttaa toista ihmistä. Eikä se ole yksinomaan rahasta kiinni – hän haluaa antaa hyvää mieltä ja rakkautta joillakin sellaisilla lahjoilla, jotka yllättävät vastaanottajan.

Minullekin Katariina ostaa lahjoja ja pistää muistiin, jos jostakin sanon tykkääväni. Eilenkin hän toi minulle puolukoita, jotka panin pakkaseen, ja sellaisen valtavan syyskranssin oveen. Sanoin, että eihän tätä voi mihinkään laittaa, joku vie sen ja naapurit kattoo, että nyt näyttelijä panee vähän överiksi.

Mutta laitoin sen oveen kuitenkin, ja ihanaltahan se siinä näyttää.”

Katariina Kaitue ja Liisamaija Laaksonen kuvauksissa Kansallisteatterissa.
– Miehet ovat meidän perheessä juristeja ja me Katariinan kanssa olemme taiteilijoita. Mutta mitään prinsessoja me emme ole, Liisamaija sitä, miten hän ja Katariina Kaitue elävät.

Katariina Kaitue: ”Parempaa äitiä en olisi voinut saada”

”Äiti on ihmisenä äärimmäisen rakastava ja huolehtiva. Olen kiitollinen häneltä saamastani perinnöstä: huumorintajusta, kyvystä iloita toisten puolesta ja nähdä elämän antamat mahdollisuudet. Parempaa äitiä en olisi voinut saada.

Minusta on ihanaa, että äiti ei pyydä anteeksi olemassaoloaan. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä itseään kannata pienentää toista miellyttääkseen. Jos ei itse pidä puoliaan, kuka pitää?

Äiti on peräänantamaton ja sinnikäs. Hän on vielä 82-vuotiaanakin ihan järkyttävän oma-aloitteinen. Hän kiipeää keittiönjakkaralle, ottaa maljakoita ylhäältä kaapista, vaihtaa lamppuja, pesee ikkunoita ja ajaa autolla ihan täyttä häkää.

Hartolassa sijaitsevan mökkimme Utukonnun voi laittaa talviteloilleen vain yhdellä tapaa, ja se on äidin tapa. Vuodevaatteet tuuletetaan ja laitetaan säkkeihin, matot kääritään ja huonekalut peitetään lakanoilla.

Äiti tyhjentää itse ulkohuussinkin, vaikka yritän estellä. Hän ei malta odottaa, vaan hoitaa homman pyykkipoika nenässään.

Olen usein ollut apuna mökkiä siivoamassa, mutta tänä vuonna äiti teki sen kahdestaan siskonsa kanssa. He ovat oikeat sissisiskokset, molemmat uskomattoman aikaansaavia ikiliikkujia. Heidän sukupolvensa on saanut jostain extramäärän energiaa ja tahtotilaa.”

”Äiti osaa kyllä laittaa pyörät pyörimään”

”Olemme aina olleet läheisiä äidin kanssa, mutta vuosien varrella suhteemme on syventynyt. Ylämäet ja hetkittäiset alamäet ovat tuoneet minullekin elämänkokemusta, jonka ansiosta meillä on nyt enemmän jaettavaa. Äitiys on muuttanut itseäni todella paljon, ja myös ammatillisesti olen nyt eri vaiheessa kuin aiemmin.

Soittelemme äidin kanssa päivittäin ja olemme perillä toistemme elämästä. Itse en ole mikään online-ihminen, mutta äiti on sillä lailla nopea, että jos hän haluaa saada minut kiinni heti, hän kyllä osaa laittaa pyörät pyörimään. Hän saattaa soittaa Kansallisteatterin keskukseen, ja minä säikähdän, että mitä kamalaa on tapahtunut, kun minua haetaan puhelimeen kesken harjoitusten. Välillä äidin nopeus huvittaa, mutta on hetkittäin myös rasittavaa. Sanonkin joskus, että malta äiti vähän, vastaan kyllä heti, kun pystyn.”

”Se nyt on vain elämää, että aina välillä läikähtää”

”Olin 11, kun isäni kuoli onnettomuudessa Saksassa. Mummi – äidin äiti – oli kuollut paria kuukautta aiemmin. Kun näin äidin melkein musertuvan surunsa alle, päätin, etten itse aiheuttaisi hänelle minkäänlaista huolta tai murhetta. Sen ohjenuoran pidin pitkälle aikuisuuteen. Olin jo Teatterikorkeakoulussa, kun äiti kerran sanoi, että minusta on tullut hankala. Sanoin, että eikä ole, olen vain oppinut sanomaan ei.

Vaikka otamme välillä yhteen ja olemme asioista eri mieltä, emme jaksa olla pitkään vihaisia. Oma suuttumus alkaa pian naurattaa, se kun usein on vain myrskyä vesikupissa.

Minun ei ole koskaan tarvinnut miettiä, että mikään, mitä teen tai sanon, kyseenalaistaisi äidin rakkautta. Se nyt vain on elämää, että aina välillä läikähtää. Jos on koko ajan kohtelias toista kohtaan, tietty rehellisyys jää uupumaan ja koko homma menee vähän väärille raiteille.

Voimme puhua kaikesta, mutta kaikilla asioillani en halua äitiä vieläkään kuormittaa. Hän elää kaikessa niin voimakkaasti mukana, että haluan suojella häntä, enkä siksi turhaan aiheuta hänelle pahaa mieltä. Jos käyn esimerkiksi lääkärissä ja löytyy jotain selvitettävää, en kerro siitä­ ­heti vaan vasta kun saan lopulliset tulokset.

Äiti on minua temperamenttisempi. Välillä sanon, että nyt laitetaan tunteet narikkaan ja ajatellaan tätä asiaa ihan rauhallisesti ja järkevästi. Jollekin tuohtumusta aiheuttaneelle asialle voi olla järkevä selitys, tai kyse voi olla väärinymmärryksestä.

Äidistä on joillakin sellainen kuva, että hän hillitty ja hallittu. Minulle hän tuo mieleen vallattoman vuoripuron ihanine äänineen ja pirskahteluineen.”

”On oltava rohkea ja kohdattava hankalatkin asiat”

”Kun lapseni olivat pieniä, äiti muistutti minua elämään myös omaa elämääni. Kun erosin, yritin ehkä hyvittää lapsille sitä surua, joka eron myötä tulee. Äiti sanoi, että älä unohda itseäsi – lapset voivat hyvin, kun sinä voit hyvin.

Kyse on siitä, näkeekö elämän mahdollisuuksina, ja siinä äiti on potkinut meitä lapsia hyvällä tavalla takapuoleen. Hän on sanonut, että paljon riippuu sinusta itsestäsi, miten elämäsi menee. Mitä olet valmis tekemään asioiden eteen? Vaikeuksien keskellä ei kannata vajota marttyyriksi eikä syyttää muita. Vastuuta omasta elämästä ei voi sysätä muille, vaan on oltava rohkea ja kohdattava hankalatkin asiat.

Kyse on siitä, näkeekö elämän mahdollisuuksina, ja siinä äiti on potkinut meitä lapsia hyvällä tavalla takapuoleen.”

Äiti kasvatti meidät lapset muutenkin niin, ettemme eläisi olettamusten varassa. Hän painotti, että kukaan ei voi tietää, mitä ajattelen, koen tai tunnen, ellen itse kerro sitä. Että minun mielipiteeni on yhtä tärkeä kuin kenen tahansa.

Äiti rakastaa antaa lahjoja ja ilahduttaa ihmisiä. Hän löytää usein tavaroita, jotka huutavat jonkun nimeä.

Minua liikuttaa tarina, jonka äiti kerran kertoi kouluvuosiltaan. Opettaja oli tuonut näytille uuden hedelmän, appelsiinin, kuorinut sen ja antanut jokaiselle lapselle suuhun yhden viipaleen. Äiti viittasi ja pyysi päästä vessaan. Siellä hän otti appelsiininviipaleen kokonaisena suustaan, kääri sen paperiin ja vei kotiin pikkusiskolleen – vauvalle – jotta tämäkin saisi maistaa appelsiinia.

Tarina kertoo minulle hyvin liikuttavasta ja poikkeuslaatuisesta välittämisestä sekä ajasta, jolloin kaikki oli toisin. Pitkä matka on siitä tultu tähän päivään.”

Ikä ja elämänkokemus ovat syventäneet Katariina Kaitueen ja hänen äitinsä Liisamaija Laaksosen suhdetta.
– Ikä ja elämänkokemus ovat syventäneet äidin ja minun suhdetta. Minä menen nyt polkua, jonka äiti on jo kulkenut, Katariina Kaitue sanoo.

Katariina Kaitue: ”Äidillä on tekemisissään selkeä järkipohja”

”Poikani Benjamin on menossa lokakuussa naimisiin. Äiti joutuu näillä näkymin jättämään juhlat koronan takia väliin, mikä on ymmärrettävää mutta surullista. Benjamin on hänen lapsenlapsistaan ensimmäinen, joka menee naimisiin, ja olisi ollut tietysti ihanaa, että äiti olisi voinut olla paikalla. Hän on juhlaihmisenäkin ihana ja valloittava – hän pursuu ja hersyy ja levittää koko pöytään valloittavaa energiaansa.

Vaikka äiti on syvästi tunteva ja elävä, hänellä on tekemisissään selkeä järkipohja. Tämänkin päätöksen hän teki lääkärin suosituksesta. Tärkeintä on, että hän voi jatkossakin hyvin.

Olen itse harjoittelut puhetta hääparille, suihkussa, koska vesi peittää kyyneleet. Pääsen kohtaan ”Rakkaat Neea ja Beni”, kun itku jo tulee. Saa nähdä, miten hääjuhlassa käy.”

Katarina Kaitue: ”Ajatus äidin menettämisestä tuntuu siltä, kuin veitsi painettaisiin rinnasta läpi”

”Äiti on tehnyt huikean uran näyttelijänä ja käsikirjoittajana, mutta myös runouden parissa. Runoiltoja on takana valtava määrä, ja taas hän suunnittelee seuraavaa.

Äiti on kirjoittanut kaikki näytelmänsä siniruutuisiin vihkoihin. Tietokonetta hän ei osaa käyttää ollenkaan. Olen huomannut, että niitä vihkoja pyörii taas hänen kotonaan, eli jotain on tekeillä. Hän korjaa ja yliviivaa, onnea vaan sille dramaturgille, joka niistä ottaa selvää.

Viime viikolla istuin taas iltaa äidin luona, kun hän alkoi lausua Eino Leinon ja Eeva Kilven runoja. Noissa hetkissä aika pysähtyy.

Kuunnellessani äidin ihan mielettömällä energialla, intensiteetillä ja taidolla ladattua lausuntaa, mieleeni tuli, että nauti, nauti tästä, kun vielä voit! Tulee vielä sekin päivä, jolloin tämä ei ole enää mahdollista. Niistä ajatuksista tuli ihan hirveä suru.

Äiti on ollut isän kuoleman jälkeen minulle ja veljilleni kaikki kaikessa. Ajatus hänen menettämisestään tuntuu siltä, kuin veitsi painettaisiin rinnasta läpi.

Ikä on tehnyt sen, että huolehdin äidistä enemmän. Meillä on veljieni kanssa soittorinki, jonka käymme läpi, jos äiti ei vähään aikaan vastaa: kuka on viimeksi kuullut äidistä, kuka pääsee käymään?

Toivoisin, että jokainen pyrkisi nauttimaan hetkistään läheistensä kanssa niin kauan kuin mahdollista. Ettei ajattelisi, että menen tapaamaan äitiäni tai mummoani sitten kun on aikaa, vaan järjestäisi sitä. Koska pian sitä ei ehkä enää ole.”

Juttu on julkaistu Annassa 41/2020.

X