– Olen kohdannut upeita ihmisiä, joista haluaa pitää kiinni. Mahdollisuuksia on, kunhan ei kaikessa kiireessä kulje niiden ohi.
– Olen kohdannut upeita ihmisiä, joista haluaa pitää kiinni. Mahdollisuuksia on, kunhan ei kaikessa kiireessä kulje niiden ohi.
Julkkikset

Katariina Kaitue vaihtoi suurperheen talon pienempään asuntoon: ”Kodistamme oli tullut tyhjien makuuhuoneiden hautuumaa”

Kun aikuiset lapset olivat muuttaneet omilleen, näyttelijä Katariina Kaitueen koti tuntui tyhjältä. – Se oli pysähtyminen, ja tarvitsin sitä.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Liisa Valonen

Näyttelijä Katariina Kaitue, 55, nähdään teatterilavalla nyt keväällä, kun Kampaamo-näytelmä pyörii taas pienen tauon jälkeen Kansallisteatterin Vallilan-näyttämöllä. Kampaamo on ”vakava komedia” henkilökohtaisten rajojen merkityksestä. Komediaa vakavasta aiheesta on myös uusi Kultakala-suoratoistosarja, jonka toista pääosaa Katariina näyttelee. Hänen roolihahmonsa on viisikymppinen, elämänjanoinen nainen, joka sairastuu Alzheimerin tautiin. Komedialliset ainekset syntyvät tilanteista, joita muistisairas ja tämän läheiset arjessaan kohtaavat.

– Vaikka Alzheimerin tauti on armoton sairaus, johon ei ole parannuskeinoa, Kultakala kertoo etenkin elämästä, hän toteaa.

”Nyt olen kotona”

”Muistan, kun molemmat poikani aikoinaan muuttivat Turkuun opiskelemaan, ja kävin viemässä heidät sinne. Kun lähdin ajamaan kotiin, näin taustapeilistä, että taakse jäi aurinkoinen Turku ja edessä näkyi musta ja sateinen Espoo. Sain niin hirveän itkukohtauksen, että minun piti pysähtyä pientareelle. Tuntui siltä kuin olisin jättänyt lapseni! Vähän aikaa siinä vollotin maskarat poskilla, kunnes tajusin, että tämä on tosi koomista. Niistin, pyyhin kasvoni ja jatkoin matkaani.

Vaikka olin varautunut siihen, että pesä tyhjenee, olo tuntui tyhjältä. Keväällä 2020 sitten tuli korona ja vei työtkin hetkeksi. Samoihin aikoihin koira kuoli. Talossamme ei ollut edes sitä pientä, jatkuvasti haukkuvaa ja hurjan rakasta norwichinterrieriä. Asuin puolisoni kanssa kaksin omakotitalossa, jossa oli kuusi makuuhuonetta. Kodistamme oli tullut tyhjien makuuhuoneiden hautuumaa.

Se oli pysähtyminen, ja tarvitsin sitä. Niin usein tulee haudattua asioita kiireen alle. Oli rauhaa katsoa, millainen ihminen sieltä peilistä tuijottaakaan.

Kun lapset vielä asuivat kotona, vauhtia riitti. Uusperheessämme neljä poikaa harrasti urheilua kukin neljä kertaa viikossa. 25 vuoden ajan kokkasin päivittäin. Ostin kaupasta usein 11 litraa maitoa ja kilon paketit jauhelihaa tai kananpaloja. Kun leivoin pullaa, pellillinen katosi saman tien jonnekin. Aina oli hirveä määrä urheilutossuja eteisessä. Se oli ihanaa aikaa.

Lasten muutettua omilleen mielenkiintoni arkikokkaamiseen loppui kyllä aika iloisesti. On ihanaa, kun ei tarvitse olla päivittäin tekemässä ruokaa, enkä koe siitä lainkaan huonoa omaatuntoa. Käytän aikani mieluummin johonkin muuhun.

Eivätkä lapset mihinkään katoa. Perhe vain laajenee. Toinen pojistani meni naimisiin pari vuotta sitten, ja toisella on ihana tyttöystävä. On ilo seurata heidän elämäänsä.

Viime syksynä muutin mieheni kanssa Espoosta Helsingin puolelle pienempään asuntoon. Olen sielultani helsinkiläinen. Rakastan sitä, että voin kävellä teatterille ja keskustaan. Voin hypätä ratikkaan, olla ihmisten keskellä. Nyt olen kotona.”

– Olen kohdannut upeita ihmisiä, joista haluaa pitää kiinni. Mahdollisuuksia on, kunhan ei kaikessa kiireessä kulje niiden ohi.

– Olen kohdannut upeita ihmisiä, joista haluaa pitää kiinni. Mahdollisuuksia on, kunhan ei kaikessa kiireessä kulje niiden ohi.

”Ero ei jättänyt heihin jälkiä”

”Ihmeellisistä asioista tulee kannettua huolta. Kun lapseni olivat pieniä, jouduin viemään heidät avioeron läpi. Silloin kannoin huolta siitä, uskaltavatko he luottaa parisuhteeseen, haluavatko he koskaan perustaa perhettä. He ovat todistaneet, että kyllä luottoa on. On ollut helpottavaa huomata, ettei ero jättänyt heihin jälkeä.

Heidän lapsuudenkotiaan ei ole enää olemassa, enkä ole uuteen kotiin vienyt juurikaan heidän tavaroitaan. Enemmän kuin tavaraa haluan jakaa kokemuksia, vaalia hyviä hetkiä. Pojille tärkeitä muistoja ovat olleet sellaiset, kun teimme lumihevosen tai pidimme päivän ilman sääntöjä. Äitinä en ollut tarkka siitä, että huoneiden olisi pitänyt olla tiptop, mutta huolehdin siitä, että puhuimme. Oli tärkeää tietää, missä mennään.”

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 10/2022, jonka on kirjoittanut Piia Sainio. Tässä iässä -sarjan jutussa Katariina kertoo, miten hän aikoo kesällä nauttia elämästään koronarajoitusten jälkeen. Miksi juuri 55 vuotta täyttänyt Katariina kokee olevansa vanhoihin nahkoihin syntynyt? Entä mitä hän ajattelee vaihdevuosista ja miksi hän kokee olonsa hyväksi juuri tämän ikäisenä? Lue koko juttu numerosta 10/2022 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!

X