– Onneksi minulle jäävät vielä hevoset ja koira, joista pitää huolta, Katja Ståhl sanoo, kun lapset ovat lentämässä pesästä.
– Onneksi minulle jäävät vielä hevoset ja koira, joista pitää huolta.
Julkkikset

Katja Ståhl on uuden elämänvaiheen edessä, kun lapset muuttavat kotoa: ”Minulla oli isoja vaikeuksia päästää irti esikoisestani”

Toimittaja Katja Ståhl, 52, ei nuorena uskonut perustavansa perhettä. Sitten hän melkein kadotti itsensä pikkulapsiarkeen. Nyt lapset ovat lentämässä pesästä, ja Katja on opetellut irroittautumaan liiasta kontrollinhalusta.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Sampo Korhonen

”Olin kuvitellut, että painelen soolona läpi elämän. Vanhempani erosivat, kun olin kaksi, ja perheen konsepti oli minulle hyvin vieras. Timon kohtaaminen alta kolmekymppisenä muutti mieleni. Hän vaikutti mieheltä, josta tulisi hyvä isä. Yhtäkkiä oli päivänselvää, että teemme lapsia. Työuranikin oli sellaisessa vaiheessa, että uskalsin pitää hengähdystauon.

Lapset syntyivät vajaan puolentoista vuoden välein. Esikoinen Topi oli kiltti ja sävyisä, Vilma puolestaan ihan hirveä riiviö. En muista heidän varhaisvuosistaan juuri mitään. Keskityin lähinnä siihen, että muistin laittaa housut jalkaan ennen kuin poistuin ulko-ovesta.

Oli tietysti hirveä pettymys, että perhe hajosi, kun lapset olivat vielä pieniä. Toisaalta olin huojentunut, koska parisuhteemme oli ollut huonolla tolalla jo pitkään. Hieman ennen eropäätöstä muistan seisseeni koiran kanssa iltapimeällä kalliolla. Tunsin vieraantuneeni ydinminästäni tosi kauas. Katsoin päälläni olevia vaatteita, joustopöksyjä ja tuulitakkia. Miksi minulla on tällaiset tamineet? Tiesin, mitä mies ja lapset tarvitsevat, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, mitä itse haluan. Minun oli aika saada takaisin itseni.”

”Soittelin jatkuvasti, vaikkei ollut mitään asiaa”

”Lapsiani olen paaponut liikaakin. Topi muutti viime syksynä omilleen. Hän oli niin innoissaan, että se tarttui minuunkin. Silti minulla oli isoja vaikeuksia päästää irti. Soittelin hänelle jatkuvasti, vaikkei ollut mitään asiaa, ja organisoin koko ajan jotakin. Kämpästä puuttui keittiön pöytä, joten katsoin asiakseni etsiskellä sellaista.

Onneksi tajusin, että aikuinen ihminen on itse kykenevä hankkimaan pöydän. Ja jos ei ole, olkoon ilman. Ei minun enää tarvitse lapata lusikalla ruokaa suuhun. Viimeistään silloin, kun Topi sanoo tietyllä äänensävyllä ’kyllä, äiti’, tokenen ja peräännyn.

Hieman säpsähdin, kun Vilmakin ilmoitti muuttavansa pois ensi kesänä. Onneksi minulle jäävät vielä hevoset ja koira, joista pitää huolta. Kenties tästä alkaa ihan uusi elämänvaihe.”

Luit juuri lyhennelmän Annan 18/2021 Vastaparit-sarjan kansijutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Miksi Katja nauttii keski-ikäisyydestä? Miten hän nyt katsoo uraansa, johon on sisältynyt pätemisen tarvetta, masennukseen sairastuminen ja liiankin nopeita käännöksiä? Millaista kumppania viisi vuotta sinkkuna elänyt Katja toivoisi? Lue koko juttu numerosta 18/2021 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä! 

X